Nuorten Parlamentti -kerho Oukulla on jo perinne

Ounasvaaran yläaste Rovaniemellä on osallistunut Nuorten Parlamentin toimintaan ikimuistoisista ajoista alkaen. "Emme ole nähneet syytä, miksei Ounasvaaran peruskoulu jatkaisi perinteitä, koska Nuorten Parlamentti on hyvä tapa tarjota tietoa ja toimintaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille oppilaille", kertoo historian ja yhteiskuntaopin lehtori Jussi Kämäräinen Ounasvaaran peruskoulusta.

Ei se määrä vaan laatu

Kerho kiinnostaa Ounasvaaran peruskoulun 9.-luokkalaisia. Kerhoa mainostetaan etukäteen kaikille 9. luokille yhteiskuntaopin opetuksen yhteydessä ja vapaaehtoiset ilmoittautuvat mukaan. Osallistujat ovat jollakin tasolla kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista tai ainakin mahdollisuudesta päästä käymään eduskunnassa. Perinteisesti osallistujamäärät ovat olleet aika vähäiset  noin 10 oppilasta keskimäärin, mutta tämä ei haittaa kerhon toimintaa vaan tekee toiminnasta entistä osallistavampaa.

Nuorten Parlamentti -kerho tuo yhteistyökumppanit lähelle

Kerho kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Jokaiselle kerralle sovitaan edellisellä kerralla jokin aihe, johon oppilaat perehtyvät omatoimisesti etukäteen. Toimintaan kuuluu myös vierailu Rovaniemen kaupunginvaltuuston istunnossa, Lapin kansanedustajien vierailun järjestäminen koulullamme ja eduskuntavierailun valmistelu Helsinkiin keväällä tehtävään Nuorten Parlamenttiin. 

Eduskuntavierailulle Helsinkiin

Ounasvaaran peruskoululla on jo pitkät perinteet osallistumisesta Nuorten Parlamentti toimintaan. "Koulu on saanut olla ainoa osallistuja Rovaniemeltä ja ainoita osallistujia melkeinpä koko Lapista. Meiltä on yleensä päässyt kaksi oppilasta Helsinkiin", summaa Jussi Kämäräinen. Ohjaavana opettajana toimii tänä vuonna koulun toinen historian ja yhteiskuntaopin lehtori, vararehtori Mikko Holma. Hän luotsaa oppilaat vierailulle eduskuntaan.

Eduskuntavierailu on merkityksellinen tapahtuma. Nuoret tapaavat muita ikäisiään, jotka ovat toimineet eri puolilla Suomea koulujen parlamenttikerhoissa. Kokemus on ainutlaatuinen. Mukana on myös nuori, jonka roolina on olla toimittajaoppilas. Hän seuraa, kirjoittaa jutun ja ottaa valokuvia Helsingin matkalta. Juttu on julkaistu vuosittain Rovaniemellä sanomalehti Lapin Kansassa.

Tiina Hernesniemi 
Kirjoittaja on Kehittämiskeskus Opinkirjon Lapin läänin aluekoordinaattori. 

Nuorten parlamentti toteutetaan eduskunnan ja Kehittämiskeskus Opinkirjon yhteistyönä. Seuraava istunto järjestetään perjantaina 15.4.2016, jonka viimeinen ilmottautumispäivä on 31.10.2015.

Nuorten parlamentin istunto 2010.

”Vuoden paras päivä!”

Näin tokaisi opettaja, kun kiittelin saadessani osallistua ulkopuolisena vierailijana koulupäivään Arabian peruskoulussa Helsingissä.

Välillä mietin, onko työni opetuksen kehittämisen parissa merkityksellistä. Työskennellessäni luokanopettajana en koskaan pohtinut tätä. Minun ei tarvinnut. Oma luokkani, ne ihanat viitoset tai kuutoset, olivat juuri niitä, jotka aamulla halusin kohdata. Heille halusin tietojen ja taitojen kanavia avata ja arvojen ja asenteiden rakentamiseen välineitä antaa.

Nyt katson listaa tavoitteista, jotka olen koulutyötä kehittävään hankkeeseen, PopUp-kouluun, kirjannut. ”.. tekee koulun ulkopuolella hankittua osaamista näkyväksi ja osaksi kouluyhteisöä.” Tämän näin tänään toteutuvan Arabian peruskoulussa upeasti! Oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet eivät jääneet epäselviksi. Oman osaamisen jakaminen koulun muille oppilaille oli innostunutta, ja opettajana toimiminen oli oppilaiden mielestä hauskaa.

Arabian peruskoulun PopUp-koulu oli täynnä mahtavia työpajoja, joissa oppilaat työskentelivät keskittyneesti. Jokainen oli saanut valita itseään kiinnostavat pajat, joihin osallistua tai joita ohjata. Koulupäivästä muotoutui kullekin oppilaalle omanlaisensa. Työpajasta toiseen liikehtivät oppilaat kuvailivat hymyssä suin kokemaansa toisilleen. ”Tavoitteena on luoda koulusta avoin oppiva yhteisö.” - check!

”Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden osallisuutta oppimisessa.” Opettajat kuvailivat työpajan ohjaajina toimivia oppilaita omatoimisiksi, reippaiksi ja osaaviksi. Jos ei yksin pajan ohjaajaksi uskaltanut, parin kolmen kaverin kanssa työpajan suunnittelu ja ohjaaminen oli mielekästä. Useissa pajoissa opettajakin osallistui toimintaan. Opettajasta tuli oppija, oppilaasta opettaja. Toimintaa oli kädentaidoista koodaukseen, marsun hoidosta tanssien kautta yrittäjyyteen ja kaikkea siltä väliltä.

PopUp-koulussa oli mukana myös koulun yhteistyötahoja. Lähiseurakunnan työntekijöiden Pulmapaja sai opettajan toteamaan, että oppilaat ovat erityisen fiksuja, hänelle itselleen pulmat taitavat enemmän tuottaa ongelmia. Minua ihastuttivat myös kotiväen ohjaamat pajat. Oppilaan äiti keskusteli yläkoulun oppilaiden kanssa yrittäjyydestä, ja keskustelu oli rehellistä, hedelmällistä ja nuoria herättävää. Alakoulun oppilaan isä puolestaan oli ohjaamassa suosittua Animaatiopajaa jo ties monettako kertaa. Yhtenä vuonna isän mukana oli ollut oma eskarilainen apuopettajana – miten hienoa oli ollut opettaa koululaisia ja miten se mataloittikin kynnystä aloittaa koulunkäynti seuraavana vuonna itse! PopUp-koulu rikastaa kuin ”rikastaakin koulun yhteistyötä kotien ja lähialueen toimijoiden kanssa”.

Vierailulla sain todistaa toiminnallista menetelmää, joka tukee uusia opetussuunnitelman perusteita ja ”rakentaa yhteisöllistä toimintakulttuuria”. PopUp-koulussa kaikki puhalsivat yhteen hiileen, niin opettajat kuin oppilaatkin, ja monenlaiselle osaamiselle oli kysyntää. Pajoissa vierailivat koulun av-tiimiläiset, jotka kuvasivat päivän tapahtumia ja kirjasivat ylös asioita, joista myöhemmin kuullaan koulun blogissa. Käytävillä pyöri opasoppilaita, jotka ohjasivat pienimpiä eri työskentelytiloihin. Työpajoissa yläkouluikäiset opettivat nuorempia oppilaita, tokaluokkalaiset itseään vanhempia. Osallistujia oli eri luokilta. Yhteisö työskenteli päivän normaalista poikkeavissa ryhmissä, tutustuttiin paremmin oman koulun väkeen. Yhteiset kiinnostuksen kohteet saattoivat luoda jopa uusia ystävyyssuhteita yli luokkarajojen.

Näin Arabian peruskoulussa mahtavaa yhteisöä kehittävää toimintaa, oppilaiden vahvaa osallistumista ja osaamisen jakamista sekä opettajien ylpeyttä ja luottamusta oppilaisiinsa. Itselle tärkeiden asioiden jakaminen koulutovereille on merkityksellistä. Koulussa opittiin asioita, joita me opettajat emme olisi itse keksineet, mutta jotka ovat osa lasten ja nuorten jokapäiväistä elämää.  Ei ihme, että PopUp-koulusta on tullut osa Arabian peruskoulun jokavuotista toimintaa.

Hankesuunnitelmaan kirjatut tavoitteet näyttivät toteutuvan erinomaisesti Arabian peruskoulussa. Ehkäpä PopUp-koulun kansallistaminen ei ollutkaan pöhkömpi työtehtävä. ”Vuoden paras päivä!”, kuten se opettaja sanoi.

Marjo Kenttälä

Kirjoittaja työskentelee Opinkirjossa eityisasiantuntijana ja on vastannut mm. 

PopUp-koulu –hankkeesta.

www.popupkoulu.fi on maksuton verkkotyökalu
kouluille työpajapäivien organisoimiseen.

Yritys Hyvä ja kuppikakut

Tässä ajassa huudetaan luovuuden, rohkeiden villien ideoiden ja uudelleennäkemisen taitojen perään. Samalla suomalaista koulua kritisoidaan siitä, ettei tällaisten taitojen harjoittamiseen ole kouluopetuksessa tilaa. Yritys Hyvä -kilpailuun tulleet lasten ja nuorten tuotokset osoittavat omalta osaltaan tämän kouluun kohdistuneen kritiikin vääräksi. Vuosi toisensa jälkeen saamme arvioitavaksi kilpailutöitä, joissa todella on sijaa luovuudelle, uusille ideoille ja uudelleennäkemiselle. Tällaiset työt vaativat syntyäkseen myös luovuudella pakatun opettajan tai ohjaajan.

Parasta kilpailussa on ehdottomasti lapsille ja nuorille avautuva mahdollisuus omaehtoiseen yrittämiseen. Yrittäjyys voi näyttäytyä heille myös valtavirrasta poikkeavana. Pari vuotta sitten tyttökolmikon ”Runo lahjaksi” -projektissa haluttiin piristää lähiyhteisöä kuppikakuilla ja runoilla. Iloisen mielen saivat niin koulun opettajat, lähikaupan yrittäjä kuin seurakuntapastorikin. Nuoret tulkitsivat ja toteuttivat yhteiskunnallista yrittäjyyttä hauskalla, yllättävällä tavalla.    

Yritys Hyvä starttasi jälleen 5.9. Yrittäjänpäivänä, 31. kerran. Kirjoituskilpailuna vuonna 1985 alkanut kilpailu on uudistunut ja kehittynyt vuosikymmenien varrella. Nyt mukaan saavat tulla kaikki perusasteen oppilaat esi- ja alkuopetusta myöden. Kirjoitussarjoista on luovuttu ja uudet sarjat on rakennettu ikä- tai oppilaitosasteittain. Kaikki toisen asteen opiskelijat kisaavat nyt samassa sarjassa. Uudistuksessa on haluttu huomioida syksyllä 2016 voimaanastuvat opetussuunnitelmat.

     

Edelleen kirjoittaminen kuuluu Yritys Hyvän toteuttamisvalikkoon. Kirjoittamisen tapaa ei ole rajattu. Näin perinteisten esseevaihtoehtojen rinnalle nousee monenlaiset tekstintuottamisen tavat. Keskeistä uudistuksessa on, että lapset ja nuoret itse päättävät tavan, miten yrittäjyyttä tulkitsevat ja ilmentävät. Työt voidaan tehdä yksin, pareittain tai ryhmässä. Uudistumisen myötä katosi myös vihkomuotoinen oppilasaineisto. Tehtävät ja aineisto löytyvät sähköisessä muodossa.

Ensimmäisiä kilpailutöitä on jo tullut, nyt myös esiopetuksesta. Tervetuloa mukaan kaikki perus- ja toisella asteella opiskelevat lapset ja nuoret sekä opettajat! 

http://yrityshyva.opinkirjo.fi/

Teksti: Tiina Rytkölä, erityisasiantuntija Kehittämiskeskus Opinkirjo

Ranskalaisia tunnelmia Suomi-Viro -työstöseminaarissa

Suomi-Viro –vertaisoppimishankkeen työstöseminaari järjestettiin elokuun puolivälissä Virossa. Osallistujia oli yhteensä reilut 60 tiedekasvatuksen aktiivitoimijaa  Suomesta ja Virosta.

Tutustuimme, vaihdoimme ajatuksia ja kuulimme suomalaisesta ja virolaisesta järjestelmästä, jolla lasten harrastustoimintaa tuetaan ja kehitetään. Paljon järjestelmissä on samaa, mutta erojakin toki on. Erityisen mielenkiintoista on Viron muodostama tietokanta hobbyschoolien opetusohjelmista, sijaintipaikoista ja eri harrastustoimintojen lukumääristä. http://qlikview-pub.hm.ee/QvAJAXZfc/opendoc_hm.htm?document=htm_avalik.qvw&host=QVS%40qlikview-pub&anonymous=true

Seminaarissa työskenneltiin tehokkaasti pienryhmissä.

Viron tiedefestivaali tarjoaa yhden väylän esitellä harrastuneisuuttaan. Virolaisille lukiolaisille tarjotaan toimintaa tutkijakouluissa tai innostetaan tieteen pariin lukiolaisten tieteiden yönä. Kuulimme mielenkiintoisia esityksiä virolaisista tiedeteattereista, joiden yhtenä ajatuksena yhteisöllisyyden tukeminen. Ideoita tiedeteatteriin on haettu myös yrittäjyyskasvatuksen parista. Rakveren Reaalgümnaasiumin tiedeteatterin kantavana teema on koulun opettajan Laura Hermin mukaan erityisesti nuorten aseman muuttaminen kuluttajasta tuottajaksi. Virossa koulujen tiedeteatteri on lähes joka koulussa. Voidaan ehkä puhua jopa tiedeteatteribuumista.

Luonnontiedettä popularisoidaan ja tehdään houkuttelevaksi nuorille suunnatun rakett69 –televisio-ohjelman avulla. http://science-girl-thing.eu/fi/rakett-69 ja http://rakett69.ee. Ohjelmaa esitetään Virossa primetime-aikana. Katsojia on kiitettävä määrä sadasta tuhannesta ylöspäin. Esittelyä katsellessani mielikuvitus alkoi hahmottelemaan suomalaista ”raketti” ohjelmaa, jossa formaatin muotoiluun osallistettaisiin koululaisia ja lukiolaisia. Nuoret mukana jo suunnitteluvaiheessa saattaisi taata ohjelman onnistumisen ja uppoamisen kohdeyleisöön.

Virossakin keskustellaan siitä, mitä lapsille tulisi opettaa ts. mitkä avaintaidot ovat tärkeitä. Peeter Sipelgas viimsiläinen tiedeharrastuneisuuden puolesta puhuja luetteli tällaisiksi tärkeiksi taidoiksi:

- uudistajuus, toimiminen

- analysointi, ajattelun taidot laajasti ymmärrettynä

- luovuus

- avoimmuus, itsen ja muiden kunnioittaminen

- yhteisöllisyyteen liittyvät taidot ” yhdessä yksilöiksi”

Käsittelimme laajasti Opinkirjon erityisasiantuntija Merike Keslerin ohjaamana tiedekerhotoiminnan laatukriteereitä. Merike oli jaotellut laatukriteerit sisällöllisiin ja rakenteellisiin  laatutekijöihin. Rakenteelliset laatutekijät viittaavat toiminnan järjestäjän tasolle ja tältä tasolta voitaisiin määritellä esim.  hyvän ohjaajan kriteerit tai ehkä myös hyvän ohjauksen kriteerit. Ohjaajan on osattava pitää myös hauskaa ja osattava tehdä yhteistyötä. Sisällöllisiin laatukriteereihin liittyvät myös hyvin henkilökohtaiset osallistujan (kerholaisen ja ohjaajan) kokemukselliset asiat. Tiedekerhojen kohdalla laatutekijöinä ovat myös tieteen luonne ja tieteellinen lukutaito. Nämä seikat eivät välttämättä korostu minkään muun kerhon sisällöissä.

Ryhmät kävivät keskustelua laadun ympärillä. Laadun mittaamisesta tai arvioinnista nousi esille erityisesti kaksi teemaa; kenelle tietoa tuotetaan ja mitä tiedolla halutaan tehdä. Laadukkaalla ohjaajalla on mahdollisuus oikoa virhekäsityksiä ja tarjota samanhenkisille lapsille tilaa tutustua toisiinsa. Siis paikallista pientä tiedefestaria tiedekerhojen kupeeseen. Ryhmät löysivät rakenteellisesta laatutekijänä erityisesti sen, että harrastuksesta voisi rakentaa ”oppimispolun” tai tiedekerhojatkumon.  Virolaisessa hobbyschool-järjestelmässä tällainen jatkumoajattelu on mahdollista. Kummassakin maassa on ehkä vielä ongelmana yhteisön arvostus asiaa kohtaan. Sen vuoksi tarvitaan isompia ja pienempiä tapahtumia ja toimia, jotta päättäjätkin ymmärtäisivät toimintaa tukea.

Pienryhmissä keskusteltiin esimerkiksi laatutekijöistä.

Suomalaiset jatkoivat vapaamuotoista keskustelua unelmoimalla (luonnon)tieteen harrastuspohjaista opetussuunnitelmaa, joka olisi verrannollinen taiteen perusopetukseen http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/taiteen_perusopetus.  Ja ehkä voisimmekin perustaa tiedeharrastuskoulun. Yhdessä suomalaisten ja virolaisten kanssa? Koko Euroopan laajuisen? Kehittämistyö jatkui vapaa-ajallakin ja työhön liittyvät ideat ja uudet mahdollisuudet poreilivat mukavasti.

Niin nuo ranskalaiset tunnelmat viritti seminaariyleisöön key-note-luennon pitänyt Veli-Matti Vesterinen Tukholman yliopistosta, kun hän haastoi yleisön miettimään opetuksen designausta.

Teksti: Tiina Karhuvirta, erityisasiantuntija Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kuvat: Tiina Karhuvirta ja Merike Kesler

Uusi OPS - uudet haasteet? Kokemuksia New Ways to Teach and Learn for Student Engagement -konferenssista Stanfordin yliopistosta

Uusi OPS – uudet haasteet?

Vanhan opetussuunnitelman vuosikymmen on päättymässä. Opetuksen järjestäjillä, opettajilla ja nyt myös huoltajilla ja oppilailla on kädet täynnä työtä uuden paikallisen opetussuunnitelman koostamisessa. Tähän muutosten aikaan on kiinnostava kuulla, mitä muualla maailmassa nykypäivän (tai tulevaisuuden) koulusta ajatellaan.

Tähän kysymykseen sain hyvän mahdollisuuden hakea vastausta yhdessä monen muun tutkijan ja kehittäjän kanssa huhtikuun lopussa Stanfordin yliopistossa järjestetyssä konferenssissa New Ways to Teach and Learn for Student Engagement.

Tilaisuudessa oli paljon loistava puhujia ja panelisteja, muun muassa Helsingin yliopistosta professorit Hannele Niemi, Jari Multisilta ja Jari Lavonen sekä Lapin yliopistosta Heli Ruokamo. Stanfordin professorit Daniel Schwartz ja Linda Darling-Hammond pitivät ajatuksia herättävät puheenvuorot. Läsnä oli muitakin huippututkijoita, joiden tutkimuksiin pääsi tutustumaan työryhmien esityksissä. Omassa esityksessäni Teacher Students Participating at Creative Problem Solving Process and Developing Pedagogical Skills pohdin luovan ongelmanratkaisun prosessin merkitystä mielenkiintoon, motivaatioon ja ajattelun taitoihin.

Motivaatiota on, mutta ei oppitunnilla?

Kuten Suomessa, myös muualla motivaatio puhuttelee. Antamalla oppilaalle vastuuta ja vapautta, myös motivaatio lisääntyy. Vai lisääntyykö? Esitysten ja puheenvuorojen ”rivien välistä” olin lukevinani, että tutkijoiden tahto vastata enenevässä määrin niin sanottujen tavallisten opettajien ja tavallisten lasten tarpeisiin on vahvempi. Moni hyvä malli tai motivoiva menetelmä jää opettajalta käyttämättä, koska se on joko sopimaton arkeen tai niin monimutkainen, että sen oppimiseen menee tahattoman paljon aikaa. Uudet opetussuunnitelmat meillä ja muualla kannustavat myös enemmän oppilaan ja opettajan väliseen yhteisyöhön (myös opettaja oppii oppilailta) ja opettajien väliseen yhteistyöhön, kuten myös oppilaan osallistamiseen ja yksilölliseen arviointiin. Oikeastaan kysymys ei olekaan siitä, etteikö olisi motivaatiota tai ei olisi sitouduttu opittavaan asiaan, vaan oppilaan motivaatio ja kiinnostus ovat ”ajautuneet” nopeasti hyvin kauas oppituntien sisällöstä (sekä tiedollisesti että taidollisesti). Miten voidaan kehittää opetusta siten, että hyödynnetään tätä olemassa olevaa motivaatiota ja kiinnostusta myös tunnilla oppimiseen?

 

21st Century Skills

Mielestäni jo viimeiset kymmenen vuotta koko kasvatusala on puhunut tulvaisuuden taidoista ja siitä, miten koulu ja opetus voi tukea näiden taitojen kehittämistä ja kehittymistä. Täyttä yksimielisyyttä luetteloissa ei ole ja jokainen taho tarjoaa hiukan poikkeavia visioita. Koin raikkaana professori Daniel Schwartzin ajatuksen siitä, että eiköhän se ole hiukan ennustajaeukon hommia, pohtia mitä tulevaisuudessa tarvitaan – Onko kukaan näitä luetteloita kyseenalaistanut ja voiko tulevaisuus sitten olla jotain muuta, ja voidaanko tarvita myös ihan erilaisia taitoja? Se mihin varmasti pystymme ottamaan kantaa, on nykypäivä ja sopeutuminen uusiin haasteisiin juuri nyt.

Esitelmässään professori Darling-Hammond avasi tulevaisuuden osaamisen kärkiä: miten henkilö asian sisällön ja merkityksen ymmärtää, miten hän osaa asioita soveltaa, miten opittua voi siirtää eteenpäin ja viestiä opitusta muille, miten hyödyntää yhteistyötä ja miten oppia oppimaan vielä tehokkaammin. Kaikkeen ei aina ole ohjeita, eikä voi ollakaan: ohjeet antavat suunnan, ja toisinaan sitä suuntaa ei voi olla tiedossa ennen matkaa. Yhdysvalloissa nyt opettajasta riippuvainen oppilas halutaan kasvattaa tulevaisuudessa itsenäiseksi omat tiedot ja taidot tunnistavaksi henkilöksi.

Hard Fun

Lähes pari tuntia pohdittiin sitä, täytyykö koulussa olla hauskaa tai täytyykö oppimisen olla hauskaa. Parhaana ja ajatuksia herättävänä puheenvuorona koin tulevaisuuden oppimisen tutkijan Claudia L´Amoreauxin esittämän käsitteen Hard Fun. Selityksen mukaan paras ilo ja hauskuus tulee siitä, kun joku tehty työ tuo mielihyvää, johon voi paneutua väsyneenäkin ja silti siitä voi nauttia. Ei tarvitse olla hauskaa, mutta palkitsevaa ja innostavaa kyllä. Näin ollen toisen hauska on toisen tylsä. Yleisö vertasi ajatusta polkupyörällä ajamiseen, jolloin korkeaakin mäkeä jaksaa polkea, kun tietää, että kun tulee alamäki, niin se on todella kivaa. Paikalla oleva opettaja tosin totesi siihen, että nykykoulussa mäkeä saa rehkiä ylös jatkuvasti, mutta oppilaat eivät pääse ikinä nauttimaan alamäkilaskusta.

Myös professori Schwartz totesi esityksessään, että jatkuvasti ei voi olla motivoitunut ja täytyy saada myös levätä. Saman huomion olen tehnyt luovan ongelmanratkaisun prosessissa, jossa aktiivista ja luovaa ajattelua vaativat jaksot vaihtelevat levon ja niin sanotusti käsillä tekemisen jaksojen kanssa.

Panelistien mielestä hauskoja ovat ne menetelmät, sisällöt ja työkalut, jotka ovat joustavia. Esimerkiksi saha on hauska työväline, koska sitä voi käyttää niin moni ihminen niin moneen eri tarkoitukseen – joku jopa soittamiseen.

Design Thinking/Design Teaching

Konferenssin laajuus ei antanut mahdollisuutta perehtyä aiheeseen laajemmin, mutta olin havaitsevani, että tulevaisuudessa halutaan tarjota oppilaille paljon enemmän valinnan varaa tehdä asioita myös käsillään. Ajattelu linkittyy taas kerran luovaan ongelmanratkaisuun, jossa voidaan myös puhua tuotekehityksestä, olkoon tuote sitten jotain fyysistä, virtuaalista tai muuten aineetonta.

Innokas-keskuksen johtaja Tiina Korhonen vei meidät tutustumaan Fab Labiin, jossa on loistavat puitteet oppimiselle muotoilun avulla. Vierailun aikana tuli hyvin selväksi, että lapset, jotka eivät saa onnistumisen kokemuksia koulussa, saavat niitä Fab Labissa ja löytävät motivaationsa sitä kautta. Nykylapset kokeilevat paljon ja myös erehtyvät paljon, eikä se ole heille mikään ongelma. Myös Fab Labissa syntyy ensin useita prototyyppejä ennen kuin syntyy mitään järkevää. Ja taas kerran saatiin huomata, että parhaita ovat ne työkalut, joita voi käyttää mihin vaan ja kelvottomia sellaiset reseptimäiset ohjeet, jotka kahlitsevat luovuutta.

Yhteenvetona voisin todeta, että opetussuunnitelmat niin meillä kuin muuallakin hakevat tietojen ja taitojen tasapainoa, tietopuolen ollen tähän asti vaakakupissa se painavampi.

www.innokas.fi

www.globalinnokas.com

Teksti: Merike Kesler, erityisasiantuntija Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kuva: Helsingin yliopisto LUMA-keskus/Sakari Tolppanen/Elisa Lautala