maanantai 16. marraskuuta 2015

Osallisuuden kasvupolulla Jyväskylässä



Opinkirjo osallistui Keski-Suomen opettajapäiville eli KEOS2015-tapahtumaan tänä vuonna isolla panoksella. Messuosastolla kävi melkoinen sutina: Aluekoordinaattori Pia sai kertoa äänensä käheäksi Opinkirjon tuotteista ja palveluista minun säestellessäni. Lisäksi pidin aamusella luentoa käytännön konsteista, joilla toteuttaa 2016 käyttöön otettavia uusia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Esitykseen ja sen linkkeihin voi tutustua vielä Slideharessa http://bit.ly/1L5V2p3

Uusi opetussuunnitelma linjaa tiukasti, että ”oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.” Kirjaus tarkoittaa suoranaista vallankumousta koulutyöhön ja koulun toimintakulttuuriin: Opettaja ei enää yksin valtaa käyttävä ja vastuun taakkaa kantava oppimisen airut, vaan oppimisen ymmärretään tapahtuvan kulloisenkin oppivan yhteisön vuorovaikutuksena. Jokaisella yhteisöön kuuluvalla on, tai pitäisi olla, yhtäläinen valta ja vastuu.

Iltapäivällä kokoonnuimme työpajaan pohtimaan opettajaporukalla, mitä em. opetussuunnitelman linjaus tarkoittaa, miten eri ikäiset oppilaat tulisi ottaa mukaan opiskelun suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, ja millä tavoin heitä voisi tukea. Pohdimme, miten rakentaa osallisuuden kasvupolkua, jossa jokainen oppilas voisi ikäkaudelleen sopivalla tavalla olla osallisena.

Pajanpitäjänä jouduin miellyttävän paniikin valtaan, sillä odottamani noin 15 osallistujan sijaan saliin tuli nelisenkymmentä opettajaa. Käytössä oli kuitenkin vain tunti aikaa! Työryhmien määrä piti tuplata, käsittelyajat ja tehtävänannot pistää uusiksi. Jotta aikaa riitti mahdollisimman paljon itse työskentelyyn, lupasin jakaa ryhmien työn tulokset näin blogissa ja hitusen koota niiden moninaista antia. Lämmin kiitos vielä Tuula Leppäkarille, joka tuli avuksi kellottamaan työtä ja komentamaan ryhmänvaihdoissa koulunjohtajan kokemuksella!

Kasvupolkua pohdittiin esi- ja alkuopetuksen, 3-6 -luokkien ja 7-9 -luokkien oppilaiden ikäryhmissä niin opettajan kuin oppilaan näkökulmista. Samastuminen oppilaan näkökulmaan tuntui olevan opettajille helppoa ja miellyttävää: vaikuttaisi siltä, että oppilaiden reseption pohtiminen on luonnostaan opettajan työn ytimessä. Samastuminen lapsilähtöisyyteen on opettajilla ”verissä”. Tätä kuvastavat työryhmien ideoissa isovanhempien ja muiden tuttujen lähiyhteisön mahdollisuuksien hyödyntäminen, yhteisten juhlien suunnittelu, lapsia kiinnostavien teemojen nostaminen keskiöön ilmiölähtöisen opetuksen ja projektien kautta. Arvioinnissa esiin nousivat itse- ja vertaisarviointi.

Opettajan näkökulman pohdinnoissa korostui edelleen oppilaslähtöisyys: työryhmien tuotoksissa nousivat esiin usein samat tekijät, kuin oppilaan näkökulman huomioissa. Olennaisimpana antina pidin opettajan rooliin liittyneitä pohdintoja: havaittiin, että luottamus ihmiseen on perusta osallisuudelle, jonka kautta kasvetaan vastuullisuuteen. Opettaja on tämän prosessin tukija. Tärkeää on opettajien keskinäinen kollegiaalisuus, jossa keskustellaan asioista, ideoista ja ajatuksista avoimesti niitä heti tyrmäämättä mottona ”minun koulu, meidän koulu”. Keskiöön nousi empaattinen opettajuus, oppilaita ja oppivaa yhteisöä kuunteleva ja arvostava lähtökohta omalle professiolle.

Tarkoituksemme on Opinkirjossa jalostaa nyt saamistamme ajatuksista suunnitelma osallisuuden kasvupolun kansalliseksi mallintamiseksi ja huolehtia siitä, että jokaisella opetuksenjärjestäjällä ja opettajalla on käytössään riittävä osaaminen ja työkalut osallisuuden vahvistamiseen koulujen oppivissa yhteisöissä.

Toivomme voivamme tehdä kehitystyötä yhdessä kanssanne, vuorovaikutteisesti. Sillä tavoin saamme kasvupolusta koulujen arkea aidosti hyödyttävän. Ennen kuin tulee valmista, kurkistakaa, olisiko www.popupkoulu.fi -mallista ja www.omaoppilaskunta.fi -työkaluista hyötyä ja iloa koulullenne!

Suurkiitos osallistujilleni ja lukijoilleni!

Minna Riikka Järvinen






lauantai 7. marraskuuta 2015

Var är ingången?

Vi har en ny läroplan för grundläggande utbildningen. Frågan många ställer sig är väl om denna läroplan har något nytt att komma med? Jag tycker att den har det. Jag har en längre tid funderat över hur hela vårt utbildningssystem är uppbyggt kring en princip som egentligen inte är så ändamålsenlig för elevernas lärande, nämligen ämnesindelningen. Den genomsyrar allt; timfördelning, läroplan, läromedel, skolans scheman, utvärderingen, lärarutbildningen, (ämnes)lärartjänster, ja, till och med föräldrarnas förväntningar på skolan. Ämnesindelningen är så grundmurad att vi inte ens kommer på tanken att ifrågasätta den.

Vad är då mitt problem med ämnesindelningen? Jag skall försöka förklara. Skolans uppgift är att hjälpa eleverna att växa till balanserade personer som förstår sig på den värld de lever i. Problemet är bara att denna värld inte är indelad i undervisningsämnen, den är tvärvetenskaplig. Det räcker sällan till med ett ämnes perspektiv för att verkligen förstå olika fenomen i vår omgivning. Vi skulle behöva närma oss fenomenen ur flera ämnesperspektiv för att förstå dem.

Det är här ämnesindelningen blir ett problem. Genom att ha en struktur som uppmuntrar oss att behandla ett ämne i taget går vi många gånger miste om chansen att koppla undervisningen ”utåt”, till fenomen i elevernas värld. Istället riskerar undervisningen att fokusera ”inåt”, på själva ämnet. Det är kanske därför elever ibland frågar: ”Varför behöver jag kunna det här?”

Det är här jag tycker att den nya läroplanen faktiskt har något att komma med. Man betonar fenomenbaserad, helhetsskapande och ämnesöverskridande undervisning. Dessutom tonar man enligt min uppfattning faktiskt ner undervisningsämnenas betydelse, till förmån för ämnesöverskridande målsättningar. Bland annat betonas olika kompetenser, förmågan att förstå helheter och behärska processer.

Men är detta egentligen något nytt? Nej, åtminstone inte för alla. Många lärare har i årtionden jobbat ämnesöverskridande och fenomenbaserat. Speciellt klasslärare har utomordentliga förutsättningar för detta. Lite värre är det för ämneslärare. Ämnesöverskridande arbete för ämneslärare innebär ofrånkomligen någon form av samarbete med kolleger inom andra ämnen. Detta är knappast helt oproblematiskt, varken ur en praktisk synvinkel eller för lärares yrkesidentitet.

Skall vi då helt strunta i undervisningsämnen? Naturligtvis inte. Faktum är ju att ämnesindelningen inte försvunnit någonstans. Tanken är väl snarare att vi oftare och oftare skulle ta ingången till vår undervisning via ett fenomen i elevernas vardag, istället för att ta ingången direkt till ett specifikt undervisningsämne. På köpet kunde vi få fler motiverade elever som begriper vad undervisningen har för relevans för dem.



Janne Elo
Skivare är Utvecklingscentralen Läroriks regionkoordinator i Vasa.