keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mikä potentiaali!

Tuusulan kunnan opetustoimi teki viime keväänä rohkean ratkaisun ja päätti tarjota kaikille kunnan opettajille yhteisen veso-koulutuspäivän ops:n mukaiseen osallistavaan henkeen. Opettajat saivat toivoa sisältöjä päivän koulutusantiin. Sen lisäksi heidän oma osaamisensa ja arjen oivalluksensa valjastettiin käyttöön. Helppoa?

Organisointitiimi pyysi opettajia pohtimaan, mitä ops:n (2014) toteuttamisen tapoja ja oivalluksia heillä itse kullakin on, tai missä oma kollega on erityisen hyvä. Opettajat saivat ehdottaa yksin tai yhdessä toisen opettajan kanssa työpajoja, joita voisivat olla vesopäivässä ohjaamassa. Lisäksi pajaehdotuksia pyydettiin tahoilta, jotka voisivat vastata opettajien esittämiin toiveisiin ja sen lisäksi kunnan yhteistyökumppaneilta. Kaiken kaikkiaan pajaehdotuksia tuli lähes 70, joista 45 työpajaa oli oman kunnan opettajien ohjaamia!

Yli neljänsadan opettajan liikuttelu pajasta toiseen yhden päivän ajan ei ole helppoa. Järjestelyiden helpottamiseksi Tuusulassa otettiin käyttöön ilmainen popupkoulu.fi-verkkotyökalu. PopUp-koulu on alun perin oppilaiden toisilta oppimisen festareiden järjestelyiden helpottamiseksi tehty työkalu, mutta opettajien käsissä se on taipunut jo moneen muuhunkin käyttötarkoitukseen. Organisointitiimi julkaisi PopUp-koulun sivustolle jätetyt pajaehdotukset, ja opettajat saivat tutustua niihin ja pohtia, millaisen vesopäivän aikovat itselleen koota. Pajoihin pystyi ilmoittautumaan mobiilisti kirjautumatta. Jokainen sai automaattisesti päivän ohjelmansa sähköpostiinsa, ja organisointitiimi tulosti osallistujalistat kouluittain ja pajoittain myös varsinaiseen vesopäivään. Aika helppoa.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina opettajia virtasi Tuusulan isoimpaan koulurakennukseen. Jumppasali oli täynnä näytteilleasettajia, jotka tarjosivat omalta osaltaan tukea opettajien työhön. Luokissa pyörivät opettajien ja yhteistyökumppaneiden ohjaamat työpajat. Iloisia kasvoja tuli vastaan, puheensorina täytti käytävätilat. Työpajojen sisällöt olivat laidasta laitaan: arvioinnista biisien tekoon, digiloikasta kädentaitoihin. Päivään kuului myös kaikille pakollinen, näyttelijä Outi Mäenpään luento vuorovaikutuksesta.

Mikä oli päivän palaute? Valehtelematta useita kertoja päivän aikana kuultu ja palautteista löytyvä kommentti: ”Paras veso ikinä!” Opettajat olivat todella kokeneet päivän onnistuneeksi. Itse valitut sisällöt tekivät päivästä antoisan. Ja mikä parasta, pajaohjaajien ja pajaan osallistujien yhteiset kollegiaaliset keskustelut ja pohdinnat tuottivat uusia oivalluksia. Vertainen kohtasi vertaisen, todellisuus ja kieli oli yhteinen. Verkostoja luotiin yli koulurajojen, oman kunnan sisällä.

Anteeksi vain, opetuksen konsultit, mutta teitä ei ehkä enää aina tarvita. Osaamista on kentällä hurjasti – valjastetaan tuo potentiaali käyttöön jatkossakin!




Marjo Kenttälä
Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Opinkirjossa ja pääsi kärpäsenä katossa mukaan Tuusulan vesosuunnitteluun PopUp-koulun myötä.

Ps. Opettaja-lehti teki jutun Tuusulan vesopäivästä paljon kertovalla otsikolla "Kaikkien vesojen äiti". Lisäksi opettajien PopUp-koulusta on tehty inspiraatiovideo Tuusulan kokemusten pohjalta. Kannattaa tsekata molemmat!