Uusi OPS - uudet haasteet? Kokemuksia New Ways to Teach and Learn for Student Engagement -konferenssista Stanfordin yliopistosta

Uusi OPS – uudet haasteet?

Vanhan opetussuunnitelman vuosikymmen on päättymässä. Opetuksen järjestäjillä, opettajilla ja nyt myös huoltajilla ja oppilailla on kädet täynnä työtä uuden paikallisen opetussuunnitelman koostamisessa. Tähän muutosten aikaan on kiinnostava kuulla, mitä muualla maailmassa nykypäivän (tai tulevaisuuden) koulusta ajatellaan.

Tähän kysymykseen sain hyvän mahdollisuuden hakea vastausta yhdessä monen muun tutkijan ja kehittäjän kanssa huhtikuun lopussa Stanfordin yliopistossa järjestetyssä konferenssissa New Ways to Teach and Learn for Student Engagement.

Tilaisuudessa oli paljon loistava puhujia ja panelisteja, muun muassa Helsingin yliopistosta professorit Hannele Niemi, Jari Multisilta ja Jari Lavonen sekä Lapin yliopistosta Heli Ruokamo. Stanfordin professorit Daniel Schwartz ja Linda Darling-Hammond pitivät ajatuksia herättävät puheenvuorot. Läsnä oli muitakin huippututkijoita, joiden tutkimuksiin pääsi tutustumaan työryhmien esityksissä. Omassa esityksessäni Teacher Students Participating at Creative Problem Solving Process and Developing Pedagogical Skills pohdin luovan ongelmanratkaisun prosessin merkitystä mielenkiintoon, motivaatioon ja ajattelun taitoihin.

Motivaatiota on, mutta ei oppitunnilla?

Kuten Suomessa, myös muualla motivaatio puhuttelee. Antamalla oppilaalle vastuuta ja vapautta, myös motivaatio lisääntyy. Vai lisääntyykö? Esitysten ja puheenvuorojen ”rivien välistä” olin lukevinani, että tutkijoiden tahto vastata enenevässä määrin niin sanottujen tavallisten opettajien ja tavallisten lasten tarpeisiin on vahvempi. Moni hyvä malli tai motivoiva menetelmä jää opettajalta käyttämättä, koska se on joko sopimaton arkeen tai niin monimutkainen, että sen oppimiseen menee tahattoman paljon aikaa. Uudet opetussuunnitelmat meillä ja muualla kannustavat myös enemmän oppilaan ja opettajan väliseen yhteisyöhön (myös opettaja oppii oppilailta) ja opettajien väliseen yhteistyöhön, kuten myös oppilaan osallistamiseen ja yksilölliseen arviointiin. Oikeastaan kysymys ei olekaan siitä, etteikö olisi motivaatiota tai ei olisi sitouduttu opittavaan asiaan, vaan oppilaan motivaatio ja kiinnostus ovat ”ajautuneet” nopeasti hyvin kauas oppituntien sisällöstä (sekä tiedollisesti että taidollisesti). Miten voidaan kehittää opetusta siten, että hyödynnetään tätä olemassa olevaa motivaatiota ja kiinnostusta myös tunnilla oppimiseen?

 

21st Century Skills

Mielestäni jo viimeiset kymmenen vuotta koko kasvatusala on puhunut tulvaisuuden taidoista ja siitä, miten koulu ja opetus voi tukea näiden taitojen kehittämistä ja kehittymistä. Täyttä yksimielisyyttä luetteloissa ei ole ja jokainen taho tarjoaa hiukan poikkeavia visioita. Koin raikkaana professori Daniel Schwartzin ajatuksen siitä, että eiköhän se ole hiukan ennustajaeukon hommia, pohtia mitä tulevaisuudessa tarvitaan – Onko kukaan näitä luetteloita kyseenalaistanut ja voiko tulevaisuus sitten olla jotain muuta, ja voidaanko tarvita myös ihan erilaisia taitoja? Se mihin varmasti pystymme ottamaan kantaa, on nykypäivä ja sopeutuminen uusiin haasteisiin juuri nyt.

Esitelmässään professori Darling-Hammond avasi tulevaisuuden osaamisen kärkiä: miten henkilö asian sisällön ja merkityksen ymmärtää, miten hän osaa asioita soveltaa, miten opittua voi siirtää eteenpäin ja viestiä opitusta muille, miten hyödyntää yhteistyötä ja miten oppia oppimaan vielä tehokkaammin. Kaikkeen ei aina ole ohjeita, eikä voi ollakaan: ohjeet antavat suunnan, ja toisinaan sitä suuntaa ei voi olla tiedossa ennen matkaa. Yhdysvalloissa nyt opettajasta riippuvainen oppilas halutaan kasvattaa tulevaisuudessa itsenäiseksi omat tiedot ja taidot tunnistavaksi henkilöksi.

Hard Fun

Lähes pari tuntia pohdittiin sitä, täytyykö koulussa olla hauskaa tai täytyykö oppimisen olla hauskaa. Parhaana ja ajatuksia herättävänä puheenvuorona koin tulevaisuuden oppimisen tutkijan Claudia L´Amoreauxin esittämän käsitteen Hard Fun. Selityksen mukaan paras ilo ja hauskuus tulee siitä, kun joku tehty työ tuo mielihyvää, johon voi paneutua väsyneenäkin ja silti siitä voi nauttia. Ei tarvitse olla hauskaa, mutta palkitsevaa ja innostavaa kyllä. Näin ollen toisen hauska on toisen tylsä. Yleisö vertasi ajatusta polkupyörällä ajamiseen, jolloin korkeaakin mäkeä jaksaa polkea, kun tietää, että kun tulee alamäki, niin se on todella kivaa. Paikalla oleva opettaja tosin totesi siihen, että nykykoulussa mäkeä saa rehkiä ylös jatkuvasti, mutta oppilaat eivät pääse ikinä nauttimaan alamäkilaskusta.

Myös professori Schwartz totesi esityksessään, että jatkuvasti ei voi olla motivoitunut ja täytyy saada myös levätä. Saman huomion olen tehnyt luovan ongelmanratkaisun prosessissa, jossa aktiivista ja luovaa ajattelua vaativat jaksot vaihtelevat levon ja niin sanotusti käsillä tekemisen jaksojen kanssa.

Panelistien mielestä hauskoja ovat ne menetelmät, sisällöt ja työkalut, jotka ovat joustavia. Esimerkiksi saha on hauska työväline, koska sitä voi käyttää niin moni ihminen niin moneen eri tarkoitukseen – joku jopa soittamiseen.

Design Thinking/Design Teaching

Konferenssin laajuus ei antanut mahdollisuutta perehtyä aiheeseen laajemmin, mutta olin havaitsevani, että tulevaisuudessa halutaan tarjota oppilaille paljon enemmän valinnan varaa tehdä asioita myös käsillään. Ajattelu linkittyy taas kerran luovaan ongelmanratkaisuun, jossa voidaan myös puhua tuotekehityksestä, olkoon tuote sitten jotain fyysistä, virtuaalista tai muuten aineetonta.

Innokas-keskuksen johtaja Tiina Korhonen vei meidät tutustumaan Fab Labiin, jossa on loistavat puitteet oppimiselle muotoilun avulla. Vierailun aikana tuli hyvin selväksi, että lapset, jotka eivät saa onnistumisen kokemuksia koulussa, saavat niitä Fab Labissa ja löytävät motivaationsa sitä kautta. Nykylapset kokeilevat paljon ja myös erehtyvät paljon, eikä se ole heille mikään ongelma. Myös Fab Labissa syntyy ensin useita prototyyppejä ennen kuin syntyy mitään järkevää. Ja taas kerran saatiin huomata, että parhaita ovat ne työkalut, joita voi käyttää mihin vaan ja kelvottomia sellaiset reseptimäiset ohjeet, jotka kahlitsevat luovuutta.

Yhteenvetona voisin todeta, että opetussuunnitelmat niin meillä kuin muuallakin hakevat tietojen ja taitojen tasapainoa, tietopuolen ollen tähän asti vaakakupissa se painavampi.

www.innokas.fi

www.globalinnokas.com

Teksti: Merike Kesler, erityisasiantuntija Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kuva: Helsingin yliopisto LUMA-keskus/Sakari Tolppanen/Elisa Lautala

Onnistumisen kokemuksia ja opettajana kehittymistä

Noin puolitoista vuotta sitten Opinkirjossa vietetyn kolme viikkoa kestäneen soveltavan harjoittelun jälkeen aloin pohtia gradun kirjoittamista tiedekasvatukseen liittyen. Halusin tehdä sellaisen gradun, josta voisi olla jollekin hyötyä ja jonka ehkä joku muukin kuin minä, ohjaajani ja työn tarkastaja, lukisi. Kerroin ajatuksistani opiskelukaverilleni Ellille, joka oli ollut harjoittelussa kanssani, ja hän sanoi miettineensä aivan samaa. Päätimme keskustella asiasta Meriken kanssa, joka on asiantuntija tiedekasvatukseen liittyvissä asioissa. Siitä lähti liikkeelle minun, Ellin ja Meriken yhteistyö kahden tiedekerhoihin liittyvän gradun kanssa.

Olimme Ellin kanssa harjoittelussa koonneet tiedekerhokokonaisuuden, jossa yhdistyvät molemmat opetettavat aineemme, matematiikka ja biologia. Päädyimme pitämään tiedekerhoa tämän kokonaisuuden pohjalta ja tutkimaan kerhoon osallistuvien lasten matematiikkaan liittyviä asenteita ja käsityksiä. Olimme kiinnostuneita siitä, voisiko nonformaali kerhoympäristö tai oppiaineiden integraatio vaikuttaa niihin.

Syksyllä 2014 käynnistyivät kuusi viikkoa kestävät kerhot kahdessa pääkaupunkiseudun alakoulussa. Kerhoon osallistuvat oppilaat olivat 4.–6.-luokkalaisia. Jo ensimmäiselle kerralle tullessaan kerholaiset olivat hyvin innoissaan ja tämä innostus tuntui kantavan koko kerhokokonaisuuden läpi.

Erään kerholaisen kerhovihosta Päivän fiilis -kuvat jokaisen kerhokerran jälkeen

Saamiemme tulosten mukaan kerhoon tulleet oppilaat olivat positiivisesti asennoituneita matematiikkaa kohtaan. He kokivat olevansa hyviä matematiikassa, pitivät siitä ja halusivat oppia sitä. Kerholaisten käsitykset matematiikasta olivat jossain määrin rajoittuneet koulumatematiikkaan. Heidän mielestään matematiikka oli pääosin laskemista, mutta jonkinlainen käsitys matematiikan soveltamismahdollisuuksista heillä oli. Kerholaiset kokivat myös matematiikan tarpeelliseksi ja luettelivat useita ammatteja, joissa sitä tarvitsee. Matematiikka toimi heille myös välineenä johonkin muuhun, esimerkiksi eräs oppilaista halusi osata matematiikka, jotta voisi osata fysiikkaa ja saada siitä jonain päivänä Nobel-palkinnon. Matematiikan kokeminen tarpeelliseksi tuntui lisäävän kerholaisten motivaatiota sitä kohtaan. Vaikka matematiikka ei ollut monenkaan lempiaine, kerholaiset kertoivat pitävänsä siitä. Tärkeys korostui myös siinä, että kerholaiset kertoivat tekevänsä joskus paljonkin töitä matematiikan oppimisen eteen.

Kun mietin, mikä merkitys tutkielman teossa oli opettajaksi kehittymisen kannalta, tärkeimmäksi nousee lasten innostuneisuuden näkeminen. Välitön palaute kerhokerroilla oli tietenkin mukavaa, mutta uudenlainen ulottuvuus nousi esille kerholaisten vastauksista tutkimuslomakkeisiin ja vapaamuotoisista haastatteluista. Koen, että ymmärrän nyt paremmin asenteita matematiikkaa kohtaan ja motivaation merkitystä oppimisen kannalta.

Prosessin aikana tutustuin myös paljon asenteisiin ja affekteihin liittyvään kirjallisuuteen. Myös kirjallisuuteen tutustuminen avarsi näkemyksiäni asenteista. Oli mielenkiintoista löytää omasta tutkimusaineistosta yhtymäkohtia teorioiden kanssa. Päällimmäinen asia, joka koko graduprosessista jäi mieleen, on onnistumisen kokemuksien tärkeys hyvinvoinnin ja asenteiden muodostumisen kannalta. Toivon, että opettajana pystyisin auttamaan kaiken tasoisia oppilaita saamaan näitä kokemuksia.

Vaikka kerhoilla ei ollut kovin suurta vaikutusta asenteisiin tai käsityksiin, se antoi kerholaisille mukavia elämyksiä ja onnistumisen tunteita. Kerholaiset nauttivat yhdessä tekemisestä ja matematiikan kanssa työskentelystä. Kuten eräs oppilas totesi haastattelussa ”jos on jo ennestään niin hyvä asenne, niin ei voi paljoo parantaa…”

Palautetta kerhovihossa viimeisellä kerhokerralla

Teksti: Jasmin Välimäki, suunnittelija, Kehittämiskeskus Opinkirjo
Kuvat: tutkimukseen osallistuneiden kerholaisten kerhovihoista

Pro gradu -tutkielmat:

”Kumpa koulu olisi aina tällaista!” Suhtautuminen matematiikkaa kohtaan tiedekerhossa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/155039

"Matematiikka on kaikessa tavalla tai toisella” - Käsityksiä matematiikasta matematiikkaa ja biologiaa integroivassa tiedekerhossa.  https://helda.helsinki.fi/handle/10138/155038

Luonnonkoodi-tiedekerhokokonaisuus löytyy Opinkirjon sivuilta: www.opinkirjo.fi/tiedekerho

MIELIKUVITUS, MOTIVAATIO JA MOKAILU – Yritys Hyvä 2015 -palkintojenjakotilaisuuteen osallistuneiden vinkit menestyvään yrittäjyyteen

 Perjantaina 22.5.2015 Messukeskuksessa juhlittiin Yritys Hyvä 2015 -kilpailun voittajia. Kunnioitettavaan kolmenkymmenen vuoden ikään ehtinyt kilpailu keräsi tänä vuonna noin 15 000 yrittäjyyttä pohtinutta osallistujaa. Allekirjoittaneelle kyseinen tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan. Pääkoppa täyttyi kahdenlaisista mietteistä: ensinnäkin, miten mahtavia yrittäjyyteen liittyviä tuotoksia lapset ja nuoret ovat saaneet aikaan! Ja toiseksi, miksen minä ole osallistunut tällaiseen kilpailuun?

Kuohujuomien kilistelyn jälkeen tilaisuuden avasi Yksityisyrittäjäin Säätiöstä Kauppaneuvos Pentti Kivinen. Hän painotti motivaation merkitystä yrittäjälle; motivoituneena ihmisellä on käytössään äärettömät voimavarat. Kivinen kuitenkin huomautti, että vaikka kehitystä yrittämisen saralla on tapahtunut verrattaessa nykytilannetta esimerkiksi 70-lukuun, kansainvälisesti olemme silti huono yrittäjämaa. Parannusehdotuksena alakoulun sarjan 1 palkitut kuudesluokkalaiset Ava Dunn, Matilda Härkönen, Katri Kantola, Miisa Mäkelä ja Milla Pesonen esittivät avoimuutta ja yhteistyötä yli oppiainerajojen: ”Yrittämisestä ja yrittäjyydestä pitäisi kouluissa kertoa enemmän, kaikissa oppiaineissa.”

Samoilla linjoilla oli Siilinjärveläisen Ahmon koulun opiskelijoiden työryhmä Lasten hyväksi Oy. ”Suomessa yrittäminen on aliarvostettua. Tuntuu, että täällä arvostetaan vain yleisiä ammatteja.”

Yrittäjyyden arvostuksen puutteesta huolimatta sekä 1. sarjan palkitut että Lasten hyväksi Oy -työryhmäläiset voisivat hyvinkin nähdä itsensä yrittäjinä. Voittajat kertoivat kilpailun avulla ymmärtäneensä paremmin, mitä yrittäminen oikeastaan on. Pelottavaksi asiaksi yrittäjyydessä koetaan epäonnistumisen riski. ”Sen takia täytyy olla varasuunnitelma. Jos korpeen pistää teknokaupan, niin eihän se menesty. Sen takia pitääkin miettiä tarkkaan, ennen kuin ryhtyy yrittäjäksi”, nuoret pohtivat.

Yrittäjyyden arvostuksen lisäämisen lisäksi yhteiskunnassa pitäisi nuorten mielestä korostaa enemmän omaperäisyyttä, mielikuvitusta ja luovuutta. Lasten hyväksi Oy -työryhmä kertoi kilpailutyön tekemiseen kuluneen puoli vuotta, jona aikana ”mokaaminen oli ankarasti sallittu”. Virheistä oppimisen hyötyjä korostivat myös tilaisuuden puhujat kirjailija Terhi Rannela ja Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun sekä EU:n nuorten tiedekilpailun vuoden 2013 voittaja Perttu Pölönen: virheet ja mokat ovat itse asiassa hyvä juttu, sillä ne auttavat kehittymään.

Itsekin aikoinaan Yritys Hyvä -kilpailuun osallistunut Rannela kertoi suhtautumisensa epäonnistumisiin muuttuneen; uran alussa kustantamolta saatuja romaanikäsikirjoitusten hylkäyskirjeitä osaa nyt jo arvostaa. Niiden avulla hän on oppinut sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, jota tarvitsee niin kirjailija kuin yrittäjä. Kuten Ahmon koulun opiskelijoiden korostama luovuus, myös epäonnistuminen on taito, jota voi harjoittaa. ”Epäonnistumista hävetään. Jos minä saisin päättää, pettymyksien sietokyvyn kehittämisestä tulisi kouluihin uusi oppiaine”, napauttaa Rannela.

Vaikka uutta oppiainetta ei ainakaan lähitulevaisuudessa ole näkyvissä, on Yritys Hyvä -kilpailuun tulossa uudistuksia.  Kilpailu laajenee koskemaan koko peruskoulua, ja myös osallistumisen tavat monipuolistuvat. Tulevana äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana koen kilpailun olevan mainiosti sovitettavissa paitsi omaan opetettavaan aineeseen, mutta myös muihin oppiaineisiin. Kilpailu tarjoaa helpon lähestymistavan oppiaineiden integraatioon, aivan kuten palkitut kuudesluokkalaiset toivoivat. Avainasemassa ovat opettajat; oma innostuminen ja kyky innostaa oppilaita ovat jokaisen opettajan kansalaistaitoja. Kilpailuun osallistumista pohtiville (niin opettajille kuin oppilaille) sarjan 1 voittajien ei tarvitse kauaa vastausta miettiä: ”Miksi ei? Aina kannattaa yrittää.”

Aineenopettajakoulutuksen soveltavan harjoittelu,

Sanna-Riikka Takala

Yritys Hyvä 2015 kilpailussa palkitut löytyvät osoitteesta  

http://www.opinkirjo.fi/fi/opettajat_ja_ohjaajat/yrittajyyskasvatus/yritys_hyva_-kilpailu/yritys_hyva_2015_voittajat

Kruununhaan yläasteen bändi esiintymässä

Siilinjärveläisen Ahmon koulun voittajaryhmä esittelemässä Lasten Hyväksi Oy -ryhmätyötänsä.

Voittajat palkittiin rahastipendein. 6.luokkalaisten sarjan voittajaa Katri Kantolaa palkitsemassa Minna Riikka Järvinen Opinkirjosta ja kirjailija Terhi Rannela.