Annetaan nuorten kuulua!

Nuorten parlamentti järjestetään tänä vuonna 15.4. ja sinne osallistuu nuoria yli sadalta koululta. Vuonna 2004 olin itse yksi näistä oppilaista ihmettelemässä ison kaupungin menoa – maalaiskylästä kun olin lähtöisin. Muistan elävästi eduskuntatalon pitkät käytävät, hieman pelottavat hissit ja tietenkin istuntosalin, joka paikan päällä vaikuttikin paljon isommalta kuin olin etukäteen kuvitellut. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen johti istuntoa, jossa me nuoret saimme pitää puheenvuoroja, esittää kysymyksiä ja tietenkin äänestää opettajien istuessa lehtereillä. Istunnon jälkeen pääsimme pitkältä tuntuneen jonotushetken jälkeen vaihtamaan ajatuksia Paavon kanssa ja ottamaan kuvia, joista yksi ilmestyikin oman kuntamme paikallislehdessä artikkelin ohella. Muistan, että tuona päivänä paistoi aurinko ja kun istahdin bussiin kotimatkaa varten, oloni oli tärkeä ja aika aikuismainen.

Tuosta hetkestä on kulunut nyt 12 vuotta ja nuorten asiat puhututtavat entistä enemmän. Näiden kuluneiden vuosien jälkeen osaan sanoa, että tuolloin tuntemani tunteet kumpusivat osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja tästä löytyykin kolme sanaa, joiden tulisi olla läsnä meidän jokaisen nuoren elämässä: osallisuus, vaikuttaminen ja mahdollisuus. Nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistämiseksi on luotu kuntakohtaisia ja jopa valtakunnallisia ohjeistuksia ja raameja ja nuorten sitouttaminen aktiiviseen kansalaisuuteen nähdään tärkeänä ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edellytyksenä. Sanotaan, että jokaisella on mahdollisuus halutessaan pärjätä. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että nuorten osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet vähenevät kun puhe kääntyy isoihin ja vaikeisiin asioihin. Nuorten äänet kuuluvat parhaiten silloin, kun eletään mukavaa arkea, vaikka niiden olisi äärimmäisen tärkeää kuulua myös silloin, kun kaikki ei olekaan hyvin.

Työskentelen tällä hetkellä Suomen sovittelufoorumi ry:n alaisessa VERSO-ohjelmassa lasten ja nuorten parissa kiertäen ympäri Suomea kouluttamassa eri oppimisympäristöihin heistä vertaissovittelijoita, jotta he voivat sovitella oman yhteisönsä arkipäivän mielipahatilanteita. Meidän tarkoituksenamme on nimenomaan edistää ja lisätä nuorten osallisuutta, nähdä heidät asiantuntijoina ja tarjota heille mahdollisuus vaikuttaa omaan ja yhteiseen hyvinvointiin. Toiminnassamme on mukana yli 600 koulua, joissa on uskallettu luottaa lapsiin ja nuoriin niin, että he ovat saaneet toimia ja olemme huomanneet, kuinka he tekevät sen usein paremmin kuin me aikuiset. Miksi meidän aikuisten on joskus hankala antaa tätä mahdollisuutta? Tärkeämpi kysymys olisi kuitenkin: Miksi emme antaisi tätä mahdollisuutta? Nuoret osaavat ja he pystyvät. He ymmärtävät asioita, joita me emme enää ymmärrä. He näkevät asioita, joita me emme enää näe. Ja ennen kaikkea he haluavat olla osallisia, he haluavat vaikuttaa ja he haluavat mahdollisuutensa. Nuorten avulla me aikuiset voimme nimenomaan rikastuttaa omaa ajatteluamme ja tapojamme toimia, nähdä ja kuulla niitä asioita, jotka olemme jo unohtaneet.

Arvon nuori ihminen, joka osallistut vuoden 2016 Nuorten parlamenttiin! Nauti päivästä täysin rinnoin, ota osaa keskusteluun, pidä silmät auki ja ole rohkea. Olet juuri siellä, missä sinun tulee ollakin: vaikuttamassa. Kerro, mitä mieltä olet! Kysy! Kritisoi! Huomaa, että sinun sanoillasi on merkitystä. Sinä, nuori ihminen, olet merkityksellinen. Sinulla on tärkeitä ajatuksia ja ainutlaatuinen näkökulma. Anna niiden kuulua. Myös silloin kun kyse on vaikeista ja isoista asioista

Teksti: Laura Virtanen, VERSOn kouluttaja

Diskurssi, kirkastaminen ja teot. Opinkirjo ydinviestin äärellä

Opinkirjossa on alkuvuoden aikana viety prosessia, jonka tavoitteena on ollut järjestön ydinviestin kiteyttäminen ja selkiyttäminen. Harvinaista kyllä, tällä kertaa asiaa ei käsitelty omin voimin: Apunamme oli Helsingin yliopiston opiskelijoista koostunut, useiden eri tieteenalojen opiskelijoista muodostunut nelihenkinen iskuryhmä. Sen taustalta löytyy Oppimo-osuuskunta, jonka ideana on välittää opiskelijoita sparraamaan ja kehittämään organisaatioita ja työyhteisöjä, ja vahvistaa opiskelijoiden vertaisoppijuutta. Vastineena yliopisto-opiskelijat saavat kokemusta asiantuntijuutensa soveltamisesta työelämään ja työelämätaitoja. Palkkionkin he saavat, kuten korkeakouluharjoittelijat yleensäkin. Ei siis mitään orjatyötä!

Oppimon kautta saimme Urten, Eliaksen, Ainon ja Heidin, informaatioteknologian, digitaalisen viestinnän, teoreettisen filosofian, aikuiskasvatustieteen, kehitysmaatieteen ja sosiologian osaajat. He kiusasivat Opinkirjon tiimiä, panivat meidät sanoittamaan perustehtävämme, palvelulupauksemme, kyseenalaistivat kohderyhmäajattelumme ja hyvinä pitämämme käytännöt.

Oppimolaisten opinkirjolaisista houkuttelema puhe paljasti, kuinka eri tavoin me, jotka luulemme olevamme yhteisen asian äärellä,  ymmärrämme, tulkitsemme ja sanoitamme tehtäväämme ja tekemistämme.  Osaa väestämme turhauttikin, miksi itsestään selvyyksiä pitää selittää oppimolaisille. Eikö heidän pitänyt tulla kertomaan meille, mitä ja miten meidän pitäisi toimia?

Puursimme puhuen, perustellen ja sanoja makustellen joka viikko yhden päivän kahden kuukauden ajan. Ja yllättäen, kun tuli aika tiivistää Opinkirjon ydinviesti, olimme valmiita, käytännössä yksituumaisia. Se osoittaa, kuinka tärkeää on järjestön sisäinen diskurssi. Siihen on uhrattava aikaa. Prosessin täytyy kulkea diskurssin kautta ydinviestin tai perustehtävän kirkastamiseen tai kirkastumiseen. Vasta sen jälkeen teot, työ on mahdollista. Käytetty aika ei ole pois ”oikeista töistä”.

Diskurssin, kirkastamisen ja tekojen suhde liittyy asiantuntijatyön luonteeseen ja työn omistajuuteen. Asiantuntijatyö syntyy työhön liittyvien ihmisten välisestä kommunikaatiosta ja suhteista. Jokaisen asiantuntijan osuus, jonka hän jakaa yhteisesti, on lähtökohtaisesti hänen itsensä omistamaa ja hallitsemaa. Sitähän asiantuntijuus tarkoittaa, asian hallintaa. Sillä ei kuitenkaan ole itseisarvoa, vaan arvo syntyy vasta, kun asiantuntijuutta jaetaan. 

Käsite asiantuntijaorganisaatio onkin paradoksi: organisaatio ei itsessään voi olla mitään, kaikkein vähimmin se voi olla työnantaja sanan perinteisessä merkityksessä työn teettäjänä tai tilaajana. Organisaation rooli on olla alusta työlle ja teoille, jota asiantuntijuus synnyttää. Ellei työyhteisössä ja sen työntekijöissä ole asiantuntijuutta, ei organisaatiolla ole itseisarvoa. Riippuvuudet ja arvo syntyvät ihmisten välisistä suhteista.

Organisaation sisin, ydin, voi siis syntyä vain sen asiantuntijoiden jakaessa osaamistaan. Ydinviesti syntyy yhteisen diskurssin kautta, jossa se kirkastetaan. Yhteinen työ ja teot voivat tapahtua vasta tämän jälkeen.

Minna Riikka Järvinen, tj

Unohtumaton kokemus

Päivölän matematiikkalinjan opiskelijoilla on pitkät perinteet erinäisiin tiede- ja teknologiakilpailuihin osallistumisesta. Vuoden 2014 alussa koitti minun aikani valita aihe projektille, jota tulisin työstämään loppuvuoden Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailua varten. Olen harrastanut ohjelmointia sekä matematiikkaa jo ala-asteelta lähtien, joten aihepiirin rajaaminen ei tuottanut haastetta. Halusin kuitenkin löytää ongelman, jonka ratkaisemisesta olisi välitöntä käytännön hyötyä.

Samoihin aikoihin kuulin Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun etsivän nykyistä tehokkaampaa ratkaisua liikkuvan veripalvelun toiminnan suunnitteluun. Puolet Suomen vuotuisesta verentarpeesta katetaan seurakuntataloissa, kauppakeskuksissa, ja muissa vastaavissa tiloissa järjestettävillä päivän kestoisilla verenluovutustilaisuuksilla. Joka vuosi esimiesten on päätettävä missä ja milloin seuraavan vuoden 1400 verenluovutustilaisuutta järjestetään. Eroavaisuudet ja vuotuinen vaihtelu tilojen vuokrissa sekä liikkuvien tiimien henkilömäärissä, palkoissa, ja kuljetuskustannuksissa tekevät kustannustehokkaiden suunnitelmien luomisen työlääksi. Automatisoitu päätöksenteon apuväline säästäisi esimiesten aikaa suunnittelussa useita henkilötyövuosia sekä pienentäisi verenkeräyksen logistiikkakustannuksia jakamalla tilasuudet tehokkaammin ympäri maata. Liikkuvan verenkeräyksen kustannukset ovat vuositasolla miljoonia euroja, joten toiminnan tehostamisella on merkittävä vaikutus terveydenhuollon kustannusten kannalta.

Kiinnostuin aiheesta sen yhteiskunnallisten vaikutusten takia ja onnistuin neuvottelemaan projektin toteutettavakseni. Omista harrasteprojekteistani sekä työstäni Nokialla kertynyt kokemus osoittautui korvaamattomaksi suunnitteluohjelmistoa kehittäessäni. Veripalvelun keräämien tilastojen lisäksi ohjelmani käyttää hyväksi Tilastokeskuksen neliökilometrikohtaista väestötietokantaa tilaisuuksien väestökattavuuden vertailuun sekä Microsoftin karttapalvelua ajoetäisyyksien laskemiseen ja tulosten visualisointiin. Suunnittelin ja toteutin laskennallisen mallin, jonka avulla voidaan luoda luotettavia arvioita eri keräyssuunnitelmien tuottamasta verimäärästä sekä kustannuksista. Mallini pohjalta kehitin algoritmin, joka kykenee automaattisesti laskemaan kustannustehokkaita vuosisuunnitelmia. Koska suunnitelmien vertailu ja katvealueiden löytäminen käytössä olleiden laskentataulukoiden perusteella osoittautui työlääksi, loin ohjelmaan myös graafisen käyttöliittymän, jonka avulla keräyssuunnitelmaa voidaan tarkastella karttanäkymän avulla.



Kehittämäni ohjelma vastasi hyvin Veripalvelun tarpeisiin ja vuoden työpanoksen jälkeen työni voittikin vuoden 2015 Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun ensimmäisen palkinnon sekä Tekniikan Akateemisten erikoispalkinnon käytännöllisimmästä ideasta.

Kilpailutyön kehittäminen osoittautui myös erinomaiseksi tavaksi erottua yli 1400 muun hakijan joukosta pyrkiessäni kansainväliselle Millennium Youth Camp -tiedeleirille. Leiri tarjosi minulle etuoikeuden tutustua 59 lahjakkaaseen nuoreen 30 eri maasta. Yhdessä viiden leiriläisen kanssa kehitimme liikenteen optimointia varten ohjelman, joka kykenee tunnistamaan ja seuramaan autoja nelikopterilla otetusta videokuvasta. Pidän edelleen yhteyttä useaan leirillä saamaani ystävään – moni heistä opiskelee nykyään Suomessa.

Suurin kilpailuista saatava etu onkin oman kokemukseni pohjalta niiden tarjoamat mahdollisuudet verkostoitumiseen. Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun ansiosta olen päässyt esittelemään työtäni myös Italiassa, eduskunnassa, sekä loppukeväästä Yhdysvalloissa. Jokainen matka on antanut ainutkertaisen tilaisuuden tutustua alan nykyisiin sekä tuleviin huippututkijoihin.
Minulle kilpailuun osallistuminen on ollut opettavainen ja unohtumaton kokemus, joka on tarjonnut erinomaiset eväät yliopisto-opintoja sekä työelämää varten. Toivon, että kilpailu kannustaa tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneita nuoria ratkaisemaan ongelmia mielenkiinnon alueillaan myös tulevina vuosina.

Petteri Timonen Kirjoittaja on Tutki-Kokeile-Kehitä -finalisti 2015 ja opiskelee nyt Helsingin yliopistossa

Opeopiskelijan sukellus Opinkirjoon

Loppuvuodesta 2015 oli aika etsiä harjoittelupaikka opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvaa soveltavaa harjoittelua varten. Minä päätin hakeutua Kehittämiskeskus Opinkirjoon. Ajatus Opinkirjosta harjoittelupaikkana ei rehellisyyden nimissä ollut pitkän harkinnan tai perusteellisen selvitystyön tulos. Päällimmäisenä mielessäni taisinkin yksinkertaisesti olla toive järjestömaailmaan tutustumisesta. Näin harjoittelun lopuksi voin todeta, että joskus tulee onneksi sattumaltakin tehneeksi hyviä päätöksiä.

Eräänä tammikuisena torstaina seisoin Opinkirjon toimiston kiinnijäätyneen alaoven takana, valmiina ensimmäiseen harjoittelupäivään. Apu, eli harjoittelun ohjaaja Tiina Karhuvirta ei onneksi ollut kaukana ja harjoittelu pääsi alkamaan. Olimme sopineet, että osallistun jollakin tavalla ainakin Nuorten parlamentin toiminnan järjestämiseen sekä Educa-messuille. Muutaman viikon aikana ehdinkin olla mukana paitsi Nuorten parlamentissa myös monessa muussa. Myös alaoven avaaminen alkoi muutaman yrityksen jälkeen sujua jo melko mallikkaasti.

Reilun kaksiviikkoisen aikana sain mahdollisuuden tutustua opinkirjolaisiin sekä heidän työhönsä. Pääsin osallistumaan viikkokokouksiin, erityisasiantuntijoiden suunnittelukokoukseen sekä ohjaajani mukana tapaamisiin erilaisten yhteistyötahojen kanssa. Koin, että myös minun mielipiteestäni oltiin aina kiinnostuneita, kun sellaisen vain osasin tai halusin ilmaista.

Harjoitteluun kuului toki palaveeraamisen lisäksi paljon muutakin. Nuorten parlamentin toiminnan osalta tutustuin aikaisempien vuosien arviointikyselyjen vastauksiin, laadin niiden pohjalta yhteenvedon sekä pohdin tämän vuoden toiminnasta teetettävää arviointia. Pääsin myös avustamaan Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailutöiden arvioinnissa, mikä on varmasti opettajan ammattiakin ajatellen arvokasta kokemusta. Ja miten mahtavia töitä nuoret olivatkaan tehneet! Pääsin myös käymään läpi sekä kommentoimaan Oma Oppilaskunta -sivustolle tulevan materiaalin suomennosta. Niin ja tietysti kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta. Melko monipuolinen harjoittelu siis, juuri kuten olin toivonut.

Harjoittelukokemus huipentui tammikuun lopussa järjestetyillä Educa-messuilla, joiden aikana pääsin opinkirjolaisten kanssa esittelemään järjestön toimintaa messuvieraille. Messuihin valmistautuminen alkoi toki jo aikaisemmin Opinkirjon toimintaan ja materiaaleihin perehtymisellä.  Messuilu oli mielestäni aidosti hauskaa. Moni messuvieras oli etsimässä uusia ideoita omaan työhönsä, ja Opinkirjon materiaaleista tuntuikin löytyvän monelle mielenkiintoista ja mieleistä kotiinviemistä.

Omalla kohdallani harjoittelu täytti hyvin sille etukäteen asettamani tavoitteen: sain mahdollisuuden tutustua itselleni uuden kasvatusalan toimijan arkeen. Muutaman viikon kestäneen harjoittelun aikana näin toki vain pienen vilauksen siitä kaikesta, mitä Opinkirjossa tehdään. Harjoittelu kuitenkin avasi silmiäni entisestään sen suhteen, miten monenlaisia töitä opettajataustalla on mahdollista tehdä. Ken tietää, ehkäpä minäkin löydän paikkani jostain muualta kuin luokkahuoneesta.

Kiitos kaikille opinkirjolaisille antoisasta pulahduksesta teidän maailmaanne!

Teksti: Jenni Jussila

Kirjoittaja suoritti aineenopettajaopintoihinsa kuuluvan soveltavan harjoittelun Opinkirjossa alkuvuodesta 2016.

Opettaja 2.0

Kun opsit meillä uudistuu

täytyy opettajan niiden mukana muuttuu

uudet haasteet avautuu

on aika tilanteen tasalle saapuu

Mä haluun olla hyvä mun työssäni

haluun että maailmaan jää siitä jälki

tahdon tehdä tästä paikan paremman

ja tahdon tehdä sen, kun mä opetan

Mä haluun kehittyy!

Ajan mukana pysyy!

Mä haluun kaikkeen pystyy!

Mutta miten mä itseäni kehitän?

Miten ykspistenollani ylitän?

Miten nuokkuvan luovuuteni viritän?

Mistä lisäaikaa päiviini löydän?

Oon kuitenkin vain pieni ihminen

ihan tuiki tavallinen kuolevainen

en tiedä, pystynkö enempään

joskus täytyy myös hengittää

…

Tää kaikki käy niin nopeesti

Mikä avuksi?

Ja sit mä kuulin Opinkirjosta,

sen materiaaleista,

sen inspiraatiosta,

ja mulle kerrottiin näin:

Sulle, tää on sulle

opettaja kakspistenollalle

Ilmaista, monipuolista,

vapaan muokkauskelpoista

Sulle, juuri sulle,

opettaja kakspistenollalle

Ja kun mä mietin niitä asioita,

mitä mä sain

mä tajusin ne oli juuri niitä,

mitä mä hain

Tää apu, nää ajatukset,

uudet oivallukset

Nää keinot, nää ideat,

nää innostavat suunnat

Ne muutti tilanteen

Ne käänsi katseen eteen

Ja nyt mun on paljon helpompi olla,

kun tiedän, että tää ykspistenolla

on matkalla uudelle tasolle, jolla

voin olla

Minä Kakspistenolla

ja opsteista voitolla

Ja mä kerron teille…

Sulle, tää on sulle

opettaja kakspistenollalle

Ilmaista, monipuolista,

tehty Opinkirjossa

Sulle, juuri sulle,

opettaja kakspistenollalle

Tiia Seeve

Tiia suoritti soveltavan opetusharjoittelun Opinkirjossa. Tämä räppi ensiesitettiin Educa-messuilla 2016. 

Pienten paja - teknologiakasvatusta esi- ja alkuopetukseen

Miksi teknologiakasvatusta - ja vielä museossa?

Nyky-yhteiskunnassa teknologia on merkittävässä roolissa kaikilla elämänalueilla ja ihmisten arjessa. Ihmiset joutuvat eri tavoin tekemisiin monenlaisen teknologian kanssa heti varhaislapsuudesta lähtien. Olennainen osa Pienten pajan ideologiaa onkin, että Tekniikka kuuluu kaikille: iästä, osaamisen tasosta ja sukupuolesta riippumatta. Se on väistämättä osa jokaisen arkea, eikä sitä tarvitse kokea vieraana saati pelottavana.

Pienten pajan tavoitteena oli herätellä lapsia havainnoimaan ja ymmärtämään teknologiaa ympäristössään omasta arjestaan ja kehitysvaiheestaan käsin. Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi voi tutkivan oppimisen keinoin harjoitella löytämään ympäristöstään mm. tekniikan olemukseen, keksimisen vaiheisiin sekä erilaisiin teknologisissa ympäristöissä tapahtuneisiin muutoksiin liittyviä teemoja.

Puhelin on hyvä esimerkki esineestä, jonka muutos on ollut silminnähtävää jo eskari-ikäisen elinaikana.

Usein teknologiakasvatusta ajatellaan nimenomaan tulevaisuuteen suuntautuneena toimintana, jonka tavoitteena on, että lapsi oppii ymmärtämään teknologiaa, pystyy itse käyttämään sitä ja huomaa voivansa vaikuttaa myös teknologian kehityksen suuntaan.

Museoympäristössä teknologiakasvatukseen voidaan kuitenkin luontevasti tuoda laajempi, historiallinen näkökulma, joka perustuu museon kokoelmiin; aitoihin, eri-ikäisiin teknisiin esineisiin ja museoympäristön monimuotoisuuteen. Tutkiva oppiminen on luonteva työtapa museoissa; tapahtuipa se sitten mobiiliteknologian, esineiden tutkimisen, erilaisten tehtävämateriaalien tai keskustelun avulla.

Tekniikan museon esineet ja niiden kontekstit kertovat, kuinka tekniikka ja sen merkitys ympäristössämme muuttuu ja millaisia kerrostumia keksintöjen syntyyn liittyy. Historiallisten jatkumoiden ja asiayhteyksien tarkastelu avaa uusia näkökulmia myös nykypäivän tapahtumiin ja tulevaisuuden teknologisen kehityksen ymmärtämiseen. Museoympäristössä läsnä ovat niin mennyt, nykyinen kuin tulevakin.

Tekniikan tarinamatto teknologiakasvatuksen menetelmänä

Pienten paja -hankkeen tuloksena toteutettiin esi- ja alkuopetusikäisille museovieraille soveltuva Tekniikan tarinamatto: olkalaukussa mukaan otettava, toiminnallinen oppimisympäristö.

Harjoitusten ja keskustelun avulla lapsia ohjataan Tarinamatolla havaitsemaan, kokeilemaan, ymmärtämään, käyttämään ja kehittämään oman elinympäristönsä teknologiaa. Projektin tarkoituksena on myös herättää kiinnostusta paitsi tekniikkaan ja arjen esineisiin, myös historiaan ja museoympäristöön. Pyrkimyksenä on, että uuden oppiminen tapahtuu leikin ja elämysten kautta, ja se on hauskaa ja motivoivaa.

Tekniikan tarinamatto odottaa kävijöitä.

Tekniikan tarinamatolla erityisesti huomiota kiinnitetään teknologian muutokseen ja sitä kautta historiallisiin jatkumoihin. Toinen tärkeä teema ovat teknisten esineiden erilaiset käyttötarkoitukset ja tekniikan näkyminen omassa arjessa. Näiden ohella tarinamattokeskusteluissa käsitellään esimerkiksi tuotteiden valmistustekniikoita tai -materiaaleja. Tarinamattotuokion huipennuksena rakennetaan ryhmän oma museonäyttely lasten mukanaan tuomista teknisistä esineistä. Toiminnallisten tehtävien ja virike-esineiden kautta lapset tutustuvat siis paitsi tekniikan olemukseen, myös museotoimintaan.

Mattotuokioon osallistuvat lapset nostavat keskusteluun omia aiheitaan, esineitään ja ajatuksiaan ja keskustelu elää siten heidän omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Jokainen mattotuokio lähestyy teknologian teemoja omalla tavallaan ja osallistujiensa lähtötason mukaisesti. Tarinamattotuokio voidaan toteuttaa museon lisäksi myös päiväkodissa, koulussa tai muussa vastaavassa ympäristöissä.

Miten tarinamattotoiminta näkyy?

Tekniikan tarinamatolla vierailleilta ryhmiltä saadun palautteen mukaan projektin on nähty kehittävän mm. lasten ajattelu- ja luokittelutaitoja, opettavan tekniikan havainnointia omassa ympäristössä, sekä kannustavan esittämään mielipiteitä ja keskustelemaan tekniikkaan liittyvistä aiheista. Antamalla lapsille mahdollisuuden tekniikan omaehtoiseen ajatteluun ja tutkiskeluun saadaan syttymään nekin lapset, joita muutoin on vaikea houkutella mukaan toimintaan.

Tekniikan tarinamaton tähtenä ja oman esineen asiantuntijana oleminen tuovat itsevarmuutta, keskustelut ja toisten lasten esineiden tutkiminen helpottavat tutustumista ja ryhmäytymistä - ja saadaanpa vanhemmatkin mukaan pohtimaan tekniikan olemusta, kun kotona käydään keskustelua tarinamatolle mukaan otettavista teknisistä esineistä. Parhaiten menetelmän on koettu toimivan, kun projekti on saatu jalostettua osaksi päiväkodin normaalia arkea: lelupäivien rinnalle on hiipinyt mm. tekniikkapäiviä.

Mitä ryhmät saavat Tarinamatolta?

Tekniikan tarinamatto -projektista tuotettiin hankkeen päätteeksi Tekniikan Tarinamatolla - Teknologiakasvatuksen toimintamalli museoiden yleisötyöhön ja varhaiskasvattajille -verkkojulkaisu. Verkkojulkaisu on luettavissa suomeksi ja englanniksi Museoliiton verkkojulkaisusarjassa. Ruotsinkielinen versio ilmestyy tammikuussa 2016.

Arviointia kehittämisen apuna

Tarinamattotoiminnan ohella Pienten pajassa kehitettiin pedagogisen toiminnan arviointimenetelmiä: tämän työn tuloksena saatiin aukikirjattua esi- ja alkuopetusikäisten kohderyhmälle suunniteltavien museopalveluiden suunnittelun periaatteita, joita myöhemmin on mahdollista syventää muiden kohderyhmien osalta. Kehittämistyön ohessa hankittiin arvokasta tietoa erilaisista arviointimenetelmistä ja niiden soveltumisesta museoiden palvelutuotannon arviointiin. Moniääninen työryhmä, käytännön toteutuksen arviointi ja arvioinnin pohjalta tehty kehitystyö integroivat lasten äänen ja näkökulman museon toiminnan ja museoympäristön pedagogiseen kehittämiseen.

Keskustelun ja arvioinnin kautta pienille lapsille suunnatun museotoiminnan suunnittelussa keskeisiksi, kehitystyötä ohjaaviksi elementeiksi määrittyivät seuraavat näkökulmat:

Esi- ja alkuopetusikäisille suunnatun museopalvelun suunnitteluperiaatteet.

Pienten pajassa tutkittiin ja kokeiltiin myös muita toimintatapoja, joilla tekniikan aihepiiri saadaan tuotua lapsen ulottuville. Oleellisia Pienten pajan vaikutuksia Tekniikan museon toimintakulttuuriin olivat museonäyttelyistä ja -esineistä kumpuavan työpajatoiminnan säännönmukaistaminen sekä opetuskokoelmatoiminnan selkiyttäminen. Oma lukunsa hankkeen perintöä on myöhemmin erillisrahoituksella toteutettava toiminnallinen Pienten paja -näyttely, jonka suunnitelmat saatiin hankkeen puitteissa vietyä varsin pitkälle.

Pienten paja –kehityshanke toteutettiin Tekniikan museossa kesästä 2012 vuoden 2015 loppuun Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa menetelmiä ja toimintatapoja esi- ja alkuopetusikäisten lasten teknologiakasvatukseen museoympäristössä. Kehittämiskeskus Opinkirjo oli mukana Pienten paja -hankkeen ohjausryhmässä.

Teksti ja kuvat: Marianna Karttunen, Projektpäällikkö/Pienten paja -hanke