Pienten paja - teknologiakasvatusta esi- ja alkuopetukseen

Miksi teknologiakasvatusta - ja vielä museossa?

Nyky-yhteiskunnassa teknologia on merkittävässä roolissa kaikilla elämänalueilla ja ihmisten arjessa. Ihmiset joutuvat eri tavoin tekemisiin monenlaisen teknologian kanssa heti varhaislapsuudesta lähtien. Olennainen osa Pienten pajan ideologiaa onkin, että Tekniikka kuuluu kaikille: iästä, osaamisen tasosta ja sukupuolesta riippumatta. Se on väistämättä osa jokaisen arkea, eikä sitä tarvitse kokea vieraana saati pelottavana.

Pienten pajan tavoitteena oli herätellä lapsia havainnoimaan ja ymmärtämään teknologiaa ympäristössään omasta arjestaan ja kehitysvaiheestaan käsin. Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi voi tutkivan oppimisen keinoin harjoitella löytämään ympäristöstään mm. tekniikan olemukseen, keksimisen vaiheisiin sekä erilaisiin teknologisissa ympäristöissä tapahtuneisiin muutoksiin liittyviä teemoja.

Puhelin on hyvä esimerkki esineestä, jonka muutos on ollut silminnähtävää jo eskari-ikäisen elinaikana.

Usein teknologiakasvatusta ajatellaan nimenomaan tulevaisuuteen suuntautuneena toimintana, jonka tavoitteena on, että lapsi oppii ymmärtämään teknologiaa, pystyy itse käyttämään sitä ja huomaa voivansa vaikuttaa myös teknologian kehityksen suuntaan.

Museoympäristössä teknologiakasvatukseen voidaan kuitenkin luontevasti tuoda laajempi, historiallinen näkökulma, joka perustuu museon kokoelmiin; aitoihin, eri-ikäisiin teknisiin esineisiin ja museoympäristön monimuotoisuuteen. Tutkiva oppiminen on luonteva työtapa museoissa; tapahtuipa se sitten mobiiliteknologian, esineiden tutkimisen, erilaisten tehtävämateriaalien tai keskustelun avulla.

Tekniikan museon esineet ja niiden kontekstit kertovat, kuinka tekniikka ja sen merkitys ympäristössämme muuttuu ja millaisia kerrostumia keksintöjen syntyyn liittyy. Historiallisten jatkumoiden ja asiayhteyksien tarkastelu avaa uusia näkökulmia myös nykypäivän tapahtumiin ja tulevaisuuden teknologisen kehityksen ymmärtämiseen. Museoympäristössä läsnä ovat niin mennyt, nykyinen kuin tulevakin.

Tekniikan tarinamatto teknologiakasvatuksen menetelmänä

Pienten paja -hankkeen tuloksena toteutettiin esi- ja alkuopetusikäisille museovieraille soveltuva Tekniikan tarinamatto: olkalaukussa mukaan otettava, toiminnallinen oppimisympäristö.

Harjoitusten ja keskustelun avulla lapsia ohjataan Tarinamatolla havaitsemaan, kokeilemaan, ymmärtämään, käyttämään ja kehittämään oman elinympäristönsä teknologiaa. Projektin tarkoituksena on myös herättää kiinnostusta paitsi tekniikkaan ja arjen esineisiin, myös historiaan ja museoympäristöön. Pyrkimyksenä on, että uuden oppiminen tapahtuu leikin ja elämysten kautta, ja se on hauskaa ja motivoivaa.

Tekniikan tarinamatto odottaa kävijöitä.

Tekniikan tarinamatolla erityisesti huomiota kiinnitetään teknologian muutokseen ja sitä kautta historiallisiin jatkumoihin. Toinen tärkeä teema ovat teknisten esineiden erilaiset käyttötarkoitukset ja tekniikan näkyminen omassa arjessa. Näiden ohella tarinamattokeskusteluissa käsitellään esimerkiksi tuotteiden valmistustekniikoita tai -materiaaleja. Tarinamattotuokion huipennuksena rakennetaan ryhmän oma museonäyttely lasten mukanaan tuomista teknisistä esineistä. Toiminnallisten tehtävien ja virike-esineiden kautta lapset tutustuvat siis paitsi tekniikan olemukseen, myös museotoimintaan.

Mattotuokioon osallistuvat lapset nostavat keskusteluun omia aiheitaan, esineitään ja ajatuksiaan ja keskustelu elää siten heidän omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Jokainen mattotuokio lähestyy teknologian teemoja omalla tavallaan ja osallistujiensa lähtötason mukaisesti. Tarinamattotuokio voidaan toteuttaa museon lisäksi myös päiväkodissa, koulussa tai muussa vastaavassa ympäristöissä.

Miten tarinamattotoiminta näkyy?

Tekniikan tarinamatolla vierailleilta ryhmiltä saadun palautteen mukaan projektin on nähty kehittävän mm. lasten ajattelu- ja luokittelutaitoja, opettavan tekniikan havainnointia omassa ympäristössä, sekä kannustavan esittämään mielipiteitä ja keskustelemaan tekniikkaan liittyvistä aiheista. Antamalla lapsille mahdollisuuden tekniikan omaehtoiseen ajatteluun ja tutkiskeluun saadaan syttymään nekin lapset, joita muutoin on vaikea houkutella mukaan toimintaan.

Tekniikan tarinamaton tähtenä ja oman esineen asiantuntijana oleminen tuovat itsevarmuutta, keskustelut ja toisten lasten esineiden tutkiminen helpottavat tutustumista ja ryhmäytymistä - ja saadaanpa vanhemmatkin mukaan pohtimaan tekniikan olemusta, kun kotona käydään keskustelua tarinamatolle mukaan otettavista teknisistä esineistä. Parhaiten menetelmän on koettu toimivan, kun projekti on saatu jalostettua osaksi päiväkodin normaalia arkea: lelupäivien rinnalle on hiipinyt mm. tekniikkapäiviä.

Mitä ryhmät saavat Tarinamatolta?

Tekniikan tarinamatto -projektista tuotettiin hankkeen päätteeksi Tekniikan Tarinamatolla - Teknologiakasvatuksen toimintamalli museoiden yleisötyöhön ja varhaiskasvattajille -verkkojulkaisu. Verkkojulkaisu on luettavissa suomeksi ja englanniksi Museoliiton verkkojulkaisusarjassa. Ruotsinkielinen versio ilmestyy tammikuussa 2016.

Arviointia kehittämisen apuna

Tarinamattotoiminnan ohella Pienten pajassa kehitettiin pedagogisen toiminnan arviointimenetelmiä: tämän työn tuloksena saatiin aukikirjattua esi- ja alkuopetusikäisten kohderyhmälle suunniteltavien museopalveluiden suunnittelun periaatteita, joita myöhemmin on mahdollista syventää muiden kohderyhmien osalta. Kehittämistyön ohessa hankittiin arvokasta tietoa erilaisista arviointimenetelmistä ja niiden soveltumisesta museoiden palvelutuotannon arviointiin. Moniääninen työryhmä, käytännön toteutuksen arviointi ja arvioinnin pohjalta tehty kehitystyö integroivat lasten äänen ja näkökulman museon toiminnan ja museoympäristön pedagogiseen kehittämiseen.

Keskustelun ja arvioinnin kautta pienille lapsille suunnatun museotoiminnan suunnittelussa keskeisiksi, kehitystyötä ohjaaviksi elementeiksi määrittyivät seuraavat näkökulmat:

Esi- ja alkuopetusikäisille suunnatun museopalvelun suunnitteluperiaatteet.

Pienten pajassa tutkittiin ja kokeiltiin myös muita toimintatapoja, joilla tekniikan aihepiiri saadaan tuotua lapsen ulottuville. Oleellisia Pienten pajan vaikutuksia Tekniikan museon toimintakulttuuriin olivat museonäyttelyistä ja -esineistä kumpuavan työpajatoiminnan säännönmukaistaminen sekä opetuskokoelmatoiminnan selkiyttäminen. Oma lukunsa hankkeen perintöä on myöhemmin erillisrahoituksella toteutettava toiminnallinen Pienten paja -näyttely, jonka suunnitelmat saatiin hankkeen puitteissa vietyä varsin pitkälle.

Pienten paja –kehityshanke toteutettiin Tekniikan museossa kesästä 2012 vuoden 2015 loppuun Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa menetelmiä ja toimintatapoja esi- ja alkuopetusikäisten lasten teknologiakasvatukseen museoympäristössä. Kehittämiskeskus Opinkirjo oli mukana Pienten paja -hankkeen ohjausryhmässä.

Teksti ja kuvat: Marianna Karttunen, Projektpäällikkö/Pienten paja -hanke

Meistä on mihin vain!

Uuden lukuvuoden alkaessa rovaniemeläinen Ounasvaaran peruskoulun 8.B luokka ryhtyi jälleen pohtimaan, miten saisi lihotettua päättöluokalla toteutettavan leirikoulun  matkakassaa. Edellisenä vuonna upouusi 7. luokkalaisten ryhmä nimeltä 7.B oli tarttunut monenmoiseen haasteeseen. Ryhmä uhkui intoa. He tarttuivat toimeen hoitaen vanhempainiltakahvituksia kuin aina paikallisen hiihtoseuran makkaran myyntitempauksenkin. Luokan vanhemmat puhalsivat oppilaiden kanssa yhteiseen hiileen ja tuloksia syntyi. Jämerä tuki perheistä auttoi nuoria uskomaan tekemiseensä. Luokkahenki lujittui ja tekemisen suunta oli sama. Piakkoin luokkaa yhdisti yhteinen iskulause "Meistä on mihin vain!"

Luokanvalvojana ja äidinkielen opettajana olen osallistunut useina vuosina 9. -luokkalaisten kanssa Yritys Hyvä -kilpailuun. Nyt kokolailla uudistunut kilpailu sekä kilpailumateriaali innoitti yrittäjyyskasvatuskokonaisuuden suunniteluun. Päätimme yhdessä luokan kanssa, että polkaisemme pystyyn perheille tarjotun Pop Up Kotiapu -päivän. Tuon marraskuisen päivän aikana oppilaat oli tilattavissa koteihin tai lähisukulaisten luo auttamaan kotitöissä. Flaieriin tiivistettiin työt, joihin oli mahdollisuus saada tekijöitä. Apua tarjottiin mm. kodin siivoukseen, keittiökaappien järjestykseen, lastenhoitoon ja lämpimän syksyn jatkuessa myös pihatöihin. Oppilaat päättivät, että tekevät kolmen tunnin Pop Up -työpäivän työparina. Työrupeaman hinnaksi päätettiin yhteisesti 20 euroa, jotta mahdollisimman monella perheellä olisi mahdollisuus palkata työntekijät koteihinsa. "Työparit olikin jo "loppuunmyyty" ennen flaiereiden jakoa. Merta edemmäs kalaan ei tarvinnut lähteä!

Kokemukset tuotokseksi - yhteiseksi muistoksi

Yrittäjyys- ja työkokemuksen jälkeen luokan oppilaat ovat purkaneet kokemuksiaan. Tästä tuotoksesta syntyy Yritys Hyvä -kilpailun tuotos. Se tulee poikkeamaan hurjasti aiemmasta toteutustavasta, jolla kilpailuun on osallistuttu. Nyt kokemukset kerrotaan ja kirjoitetaan muistiin, vaan ei yksilötyötä varten. Tavoitteena on toteuttaa oppiainerajoja rikkova oppimiskokonaisuus, joka syntyy opinto-ohjauksen, äidinkielen ja musiikin opetuksen yhteistuotoksena. Samalla liu’uimme varovasti lähemmäs ilmiöpohjaista pedagogiikkaa oppilaiden ja opettajien yhteissuunnittelun myötä. Keväällä tuotos lähtee kohti Yritys Hyvä -kilpailua. Se on meidän juttu!

Työhön tarttuminen tuottaa iloa sekä tekijöille että tilaajille, toteavat Ounasvaaran 8. luokkalaiset (vas.) Patrick, Oona, Hanna, Jasmin ja Aleksi.

Teksti ja kuva: Tiina Hernesniemi, Opinkirjon aluekoordinaattori

Osallisuuden kasvupolulla Jyväskylässä

Opinkirjo osallistui Keski-Suomen opettajapäiville eli KEOS2015-tapahtumaan tänä vuonna isolla panoksella. Messuosastolla kävi melkoinen sutina: Aluekoordinaattori Pia sai kertoa äänensä käheäksi Opinkirjon tuotteista ja palveluista minun säestellessäni. Lisäksi pidin aamusella luentoa käytännön konsteista, joilla toteuttaa 2016 käyttöön otettavia uusia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Esitykseen ja sen linkkeihin voi tutustua vielä Slideharessa http://bit.ly/1L5V2p3

Uusi opetussuunnitelma linjaa tiukasti, että ”oppilaat osallistuvat oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.” Kirjaus tarkoittaa suoranaista vallankumousta koulutyöhön ja koulun toimintakulttuuriin: Opettaja ei enää yksin valtaa käyttävä ja vastuun taakkaa kantava oppimisen airut, vaan oppimisen ymmärretään tapahtuvan kulloisenkin oppivan yhteisön vuorovaikutuksena. Jokaisella yhteisöön kuuluvalla on, tai pitäisi olla, yhtäläinen valta ja vastuu.

Iltapäivällä kokoonnuimme työpajaan pohtimaan opettajaporukalla, mitä em. opetussuunnitelman linjaus tarkoittaa, miten eri ikäiset oppilaat tulisi ottaa mukaan opiskelun suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, ja millä tavoin heitä voisi tukea. Pohdimme, miten rakentaa osallisuuden kasvupolkua, jossa jokainen oppilas voisi ikäkaudelleen sopivalla tavalla olla osallisena.

Pajanpitäjänä jouduin miellyttävän paniikin valtaan, sillä odottamani noin 15 osallistujan sijaan saliin tuli nelisenkymmentä opettajaa. Käytössä oli kuitenkin vain tunti aikaa! Työryhmien määrä piti tuplata, käsittelyajat ja tehtävänannot pistää uusiksi. Jotta aikaa riitti mahdollisimman paljon itse työskentelyyn, lupasin jakaa ryhmien työn tulokset näin blogissa ja hitusen koota niiden moninaista antia. Lämmin kiitos vielä Tuula Leppäkarille, joka tuli avuksi kellottamaan työtä ja komentamaan ryhmänvaihdoissa koulunjohtajan kokemuksella!

Kasvupolkua pohdittiin esi- ja alkuopetuksen, 3-6 -luokkien ja 7-9 -luokkien oppilaiden ikäryhmissä niin opettajan kuin oppilaan näkökulmista. Samastuminen oppilaan näkökulmaan tuntui olevan opettajille helppoa ja miellyttävää: vaikuttaisi siltä, että oppilaiden reseption pohtiminen on luonnostaan opettajan työn ytimessä. Samastuminen lapsilähtöisyyteen on opettajilla ”verissä”. Tätä kuvastavat työryhmien ideoissa isovanhempien ja muiden tuttujen lähiyhteisön mahdollisuuksien hyödyntäminen, yhteisten juhlien suunnittelu, lapsia kiinnostavien teemojen nostaminen keskiöön ilmiölähtöisen opetuksen ja projektien kautta. Arvioinnissa esiin nousivat itse- ja vertaisarviointi.

http://bit.ly/1SvTPgC

Opettajan näkökulman pohdinnoissa korostui edelleen oppilaslähtöisyys: työryhmien tuotoksissa nousivat esiin usein samat tekijät, kuin oppilaan näkökulman huomioissa. Olennaisimpana antina pidin opettajan rooliin liittyneitä pohdintoja: havaittiin, että luottamus ihmiseen on perusta osallisuudelle, jonka kautta kasvetaan vastuullisuuteen. Opettaja on tämän prosessin tukija. Tärkeää on opettajien keskinäinen kollegiaalisuus, jossa keskustellaan asioista, ideoista ja ajatuksista avoimesti niitä heti tyrmäämättä mottona ”minun koulu, meidän koulu”. Keskiöön nousi empaattinen opettajuus, oppilaita ja oppivaa yhteisöä kuunteleva ja arvostava lähtökohta omalle professiolle.

http://bit.ly/1STgjsD

Tarkoituksemme on Opinkirjossa jalostaa nyt saamistamme ajatuksista suunnitelma osallisuuden kasvupolun kansalliseksi mallintamiseksi ja huolehtia siitä, että jokaisella opetuksenjärjestäjällä ja opettajalla on käytössään riittävä osaaminen ja työkalut osallisuuden vahvistamiseen koulujen oppivissa yhteisöissä.

Toivomme voivamme tehdä kehitystyötä yhdessä kanssanne, vuorovaikutteisesti. Sillä tavoin saamme kasvupolusta koulujen arkea aidosti hyödyttävän. Ennen kuin tulee valmista, kurkistakaa, olisiko www.popupkoulu.fi -mallista ja www.omaoppilaskunta.fi -työkaluista hyötyä ja iloa koulullenne!

Suurkiitos osallistujilleni ja lukijoilleni!

Minna Riikka Järvinen

Var är ingången?

Vi har en ny läroplan för grundläggande utbildningen. Frågan många ställer sig är väl om denna läroplan har något nytt att komma med? Jag tycker att den har det. Jag har en längre tid funderat över hur hela vårt utbildningssystem är uppbyggt kring en princip som egentligen inte är så ändamålsenlig för elevernas lärande, nämligen ämnesindelningen. Den genomsyrar allt; timfördelning, läroplan, läromedel, skolans scheman, utvärderingen, lärarutbildningen, (ämnes)lärartjänster, ja, till och med föräldrarnas förväntningar på skolan. Ämnesindelningen är så grundmurad att vi inte ens kommer på tanken att ifrågasätta den.

Vad är då mitt problem med ämnesindelningen? Jag skall försöka förklara. Skolans uppgift är att hjälpa eleverna att växa till balanserade personer som förstår sig på den värld de lever i. Problemet är bara att denna värld inte är indelad i undervisningsämnen, den är tvärvetenskaplig. Det räcker sällan till med ett ämnes perspektiv för att verkligen förstå olika fenomen i vår omgivning. Vi skulle behöva närma oss fenomenen ur flera ämnesperspektiv för att förstå dem.

Det är här ämnesindelningen blir ett problem. Genom att ha en struktur som uppmuntrar oss att behandla ett ämne i taget går vi många gånger miste om chansen att koppla undervisningen ”utåt”, till fenomen i elevernas värld. Istället riskerar undervisningen att fokusera ”inåt”, på själva ämnet. Det är kanske därför elever ibland frågar: ”Varför behöver jag kunna det här?”

Det är här jag tycker att den nya läroplanen faktiskt har något att komma med. Man betonar fenomenbaserad, helhetsskapande och ämnesöverskridande undervisning. Dessutom tonar man enligt min uppfattning faktiskt ner undervisningsämnenas betydelse, till förmån för ämnesöverskridande målsättningar. Bland annat betonas olika kompetenser, förmågan att förstå helheter och behärska processer.

Men är detta egentligen något nytt? Nej, åtminstone inte för alla. Många lärare har i årtionden jobbat ämnesöverskridande och fenomenbaserat. Speciellt klasslärare har utomordentliga förutsättningar för detta. Lite värre är det för ämneslärare. Ämnesöverskridande arbete för ämneslärare innebär ofrånkomligen någon form av samarbete med kolleger inom andra ämnen. Detta är knappast helt oproblematiskt, varken ur en praktisk synvinkel eller för lärares yrkesidentitet.

Skall vi då helt strunta i undervisningsämnen? Naturligtvis inte. Faktum är ju att ämnesindelningen inte försvunnit någonstans. Tanken är väl snarare att vi oftare och oftare skulle ta ingången till vår undervisning via ett fenomen i elevernas vardag, istället för att ta ingången direkt till ett specifikt undervisningsämne. På köpet kunde vi få fler motiverade elever som begriper vad undervisningen har för relevans för dem.



Janne Elo
Skivare är Utvecklingscentralen Läroriks regionkoordinator i Vasa.

Nuorten Parlamentti -kerho Oukulla on jo perinne

Ounasvaaran yläaste Rovaniemellä on osallistunut Nuorten Parlamentin toimintaan ikimuistoisista ajoista alkaen. "Emme ole nähneet syytä, miksei Ounasvaaran peruskoulu jatkaisi perinteitä, koska Nuorten Parlamentti on hyvä tapa tarjota tietoa ja toimintaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille oppilaille", kertoo historian ja yhteiskuntaopin lehtori Jussi Kämäräinen Ounasvaaran peruskoulusta.

Ei se määrä vaan laatu

Kerho kiinnostaa Ounasvaaran peruskoulun 9.-luokkalaisia. Kerhoa mainostetaan etukäteen kaikille 9. luokille yhteiskuntaopin opetuksen yhteydessä ja vapaaehtoiset ilmoittautuvat mukaan. Osallistujat ovat jollakin tasolla kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista tai ainakin mahdollisuudesta päästä käymään eduskunnassa. Perinteisesti osallistujamäärät ovat olleet aika vähäiset  noin 10 oppilasta keskimäärin, mutta tämä ei haittaa kerhon toimintaa vaan tekee toiminnasta entistä osallistavampaa.

Nuorten Parlamentti -kerho tuo yhteistyökumppanit lähelle

Kerho kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Jokaiselle kerralle sovitaan edellisellä kerralla jokin aihe, johon oppilaat perehtyvät omatoimisesti etukäteen. Toimintaan kuuluu myös vierailu Rovaniemen kaupunginvaltuuston istunnossa, Lapin kansanedustajien vierailun järjestäminen koulullamme ja eduskuntavierailun valmistelu Helsinkiin keväällä tehtävään Nuorten Parlamenttiin. 

Eduskuntavierailulle Helsinkiin

Ounasvaaran peruskoululla on jo pitkät perinteet osallistumisesta Nuorten Parlamentti toimintaan. "Koulu on saanut olla ainoa osallistuja Rovaniemeltä ja ainoita osallistujia melkeinpä koko Lapista. Meiltä on yleensä päässyt kaksi oppilasta Helsinkiin", summaa Jussi Kämäräinen. Ohjaavana opettajana toimii tänä vuonna koulun toinen historian ja yhteiskuntaopin lehtori, vararehtori Mikko Holma. Hän luotsaa oppilaat vierailulle eduskuntaan.

Eduskuntavierailu on merkityksellinen tapahtuma. Nuoret tapaavat muita ikäisiään, jotka ovat toimineet eri puolilla Suomea koulujen parlamenttikerhoissa. Kokemus on ainutlaatuinen. Mukana on myös nuori, jonka roolina on olla toimittajaoppilas. Hän seuraa, kirjoittaa jutun ja ottaa valokuvia Helsingin matkalta. Juttu on julkaistu vuosittain Rovaniemellä sanomalehti Lapin Kansassa.

Tiina Hernesniemi 
Kirjoittaja on Kehittämiskeskus Opinkirjon Lapin läänin aluekoordinaattori. 

Nuorten parlamentti toteutetaan eduskunnan ja Kehittämiskeskus Opinkirjon yhteistyönä. Seuraava istunto järjestetään perjantaina 15.4.2016, jonka viimeinen ilmottautumispäivä on 31.10.2015.

Nuorten parlamentin istunto 2010.

”Vuoden paras päivä!”

Näin tokaisi opettaja, kun kiittelin saadessani osallistua ulkopuolisena vierailijana koulupäivään Arabian peruskoulussa Helsingissä.

Välillä mietin, onko työni opetuksen kehittämisen parissa merkityksellistä. Työskennellessäni luokanopettajana en koskaan pohtinut tätä. Minun ei tarvinnut. Oma luokkani, ne ihanat viitoset tai kuutoset, olivat juuri niitä, jotka aamulla halusin kohdata. Heille halusin tietojen ja taitojen kanavia avata ja arvojen ja asenteiden rakentamiseen välineitä antaa.

Nyt katson listaa tavoitteista, jotka olen koulutyötä kehittävään hankkeeseen, PopUp-kouluun, kirjannut. ”.. tekee koulun ulkopuolella hankittua osaamista näkyväksi ja osaksi kouluyhteisöä.” Tämän näin tänään toteutuvan Arabian peruskoulussa upeasti! Oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet eivät jääneet epäselviksi. Oman osaamisen jakaminen koulun muille oppilaille oli innostunutta, ja opettajana toimiminen oli oppilaiden mielestä hauskaa.

Arabian peruskoulun PopUp-koulu oli täynnä mahtavia työpajoja, joissa oppilaat työskentelivät keskittyneesti. Jokainen oli saanut valita itseään kiinnostavat pajat, joihin osallistua tai joita ohjata. Koulupäivästä muotoutui kullekin oppilaalle omanlaisensa. Työpajasta toiseen liikehtivät oppilaat kuvailivat hymyssä suin kokemaansa toisilleen. ”Tavoitteena on luoda koulusta avoin oppiva yhteisö.” - check!

”Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden osallisuutta oppimisessa.” Opettajat kuvailivat työpajan ohjaajina toimivia oppilaita omatoimisiksi, reippaiksi ja osaaviksi. Jos ei yksin pajan ohjaajaksi uskaltanut, parin kolmen kaverin kanssa työpajan suunnittelu ja ohjaaminen oli mielekästä. Useissa pajoissa opettajakin osallistui toimintaan. Opettajasta tuli oppija, oppilaasta opettaja. Toimintaa oli kädentaidoista koodaukseen, marsun hoidosta tanssien kautta yrittäjyyteen ja kaikkea siltä väliltä.

PopUp-koulussa oli mukana myös koulun yhteistyötahoja. Lähiseurakunnan työntekijöiden Pulmapaja sai opettajan toteamaan, että oppilaat ovat erityisen fiksuja, hänelle itselleen pulmat taitavat enemmän tuottaa ongelmia. Minua ihastuttivat myös kotiväen ohjaamat pajat. Oppilaan äiti keskusteli yläkoulun oppilaiden kanssa yrittäjyydestä, ja keskustelu oli rehellistä, hedelmällistä ja nuoria herättävää. Alakoulun oppilaan isä puolestaan oli ohjaamassa suosittua Animaatiopajaa jo ties monettako kertaa. Yhtenä vuonna isän mukana oli ollut oma eskarilainen apuopettajana – miten hienoa oli ollut opettaa koululaisia ja miten se mataloittikin kynnystä aloittaa koulunkäynti seuraavana vuonna itse! PopUp-koulu rikastaa kuin ”rikastaakin koulun yhteistyötä kotien ja lähialueen toimijoiden kanssa”.

Vierailulla sain todistaa toiminnallista menetelmää, joka tukee uusia opetussuunnitelman perusteita ja ”rakentaa yhteisöllistä toimintakulttuuria”. PopUp-koulussa kaikki puhalsivat yhteen hiileen, niin opettajat kuin oppilaatkin, ja monenlaiselle osaamiselle oli kysyntää. Pajoissa vierailivat koulun av-tiimiläiset, jotka kuvasivat päivän tapahtumia ja kirjasivat ylös asioita, joista myöhemmin kuullaan koulun blogissa. Käytävillä pyöri opasoppilaita, jotka ohjasivat pienimpiä eri työskentelytiloihin. Työpajoissa yläkouluikäiset opettivat nuorempia oppilaita, tokaluokkalaiset itseään vanhempia. Osallistujia oli eri luokilta. Yhteisö työskenteli päivän normaalista poikkeavissa ryhmissä, tutustuttiin paremmin oman koulun väkeen. Yhteiset kiinnostuksen kohteet saattoivat luoda jopa uusia ystävyyssuhteita yli luokkarajojen.

Näin Arabian peruskoulussa mahtavaa yhteisöä kehittävää toimintaa, oppilaiden vahvaa osallistumista ja osaamisen jakamista sekä opettajien ylpeyttä ja luottamusta oppilaisiinsa. Itselle tärkeiden asioiden jakaminen koulutovereille on merkityksellistä. Koulussa opittiin asioita, joita me opettajat emme olisi itse keksineet, mutta jotka ovat osa lasten ja nuorten jokapäiväistä elämää.  Ei ihme, että PopUp-koulusta on tullut osa Arabian peruskoulun jokavuotista toimintaa.

Hankesuunnitelmaan kirjatut tavoitteet näyttivät toteutuvan erinomaisesti Arabian peruskoulussa. Ehkäpä PopUp-koulun kansallistaminen ei ollutkaan pöhkömpi työtehtävä. ”Vuoden paras päivä!”, kuten se opettaja sanoi.

Marjo Kenttälä

Kirjoittaja työskentelee Opinkirjossa eityisasiantuntijana ja on vastannut mm. 

PopUp-koulu –hankkeesta.

www.popupkoulu.fi on maksuton verkkotyökalu
kouluille työpajapäivien organisoimiseen.