Sana on vapaa

”Kunnianloukkauslait ovat ikivanhoja!”, Viestintä ja kehitys -säätiön toiminnanjohtaja Salla Nazarenko herättelee kuulijakuntaansa Päivälehden museossa Helsingissä. Olen Nuorten parlamentin kerholaistilaisuudessa yhdessä eri puolelta Suomea tulleiden yhdeksäsluokkalaisten ja heidän opettajiensa kanssa. Nazarenko tietää, mistä puhuu, sillä hän on työskennellyt kansainvälisten sananvapauskysymysten äärellä pitkään. Näille nuorille, joille ilmaisunvapaus on itsestäänselvyys, Nazarenkon alustus on avartava. Opimme, että Suomi, jolla on maine demokraattisena, avoimena ja sananvapauden maana, on saanut langettavia tuomioita sananvapausjutuissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta moninkertaisesti verrattuna muihin Pohjoismaihin. Moni kakku päältä kaunis, ajattelen.

Salla Nazarenkon tiivistys sananvapaudesta.

Kohtalaisen provosoivan puheenvuoron jälkeen oppilaiden ryhmätyöskentely alkaa. Kiertelen ryhmissä kuuntelemassa nuorten mielipiteitä päivän teemasta. Harmikseni ryhmissä on hiljaista. Nämä vapaan sanan aikakauden nuoret eivät tohdikaan sanoa mielipidettään, nämä aktiiviset parlamenttikerholaiset. Toivoisin niin kovasti lisää rohkeutta suomalaiseen keskustelukulttuuriin, mielipiteiden vaihtoon, keskusteluun vieraiden ihmisten kanssa. Annettu ryhmätyötehtävä saa oppilaat käymään keskustelua, ja ohjeet nuorille mediantuottajille ja -lukijoille saadaan valmiiksi. Ne ovat päteviä ja asiallisia.

Yhdeksäsluokkalaisten ohjeita nuorille mediankuluttajille.

Siirrymme sananvapaudesta tiedonmurskaukseen. Sanomatalon Mediatorilla Helsingin Sanomien tuore päätoimittaja Päivi Anttikoski läväyttää näytölle datajournalistisen videon sukellusonnettomuudesta Norjassa. Innostun termeistä, joita Anttikoski latelee. Parlamenttikerholaiset saavat kuulla Hesarin suosituimmista sisällöistä, joita ovat erilaiset testit ja ne datajournalistiset videot, joista tietoa ei enää vain lueta ja katsota, vaan ne koetaan. Tietopaljouden keskellä lukijaa palvellaan keräämällä, analysoimalla, tiivistämällä ja luomalla isoista jutuista pieniä, ymmärrettäviä infovideoita. Tiedon murskaaminen on mahtava sanapari, vaikka osuvampi, tosin tylsempi, saattaisi olla tiedon tiivistämö, -kutomo tai muu sellainen. ”Sana on vapaa”, Anttikoski sanoo ja saa nuoret kyselemään lisätietoa muun muassa toimittajan ja toimituksen työstä.

Nuorten parlamentin kerholaistilaisuus päättyy Eläköön tasavalta! -juhlaseminaariin, joka on järjestetty K. J. Ståhlbergin kunniaksi. Suomen ensimmäisen presidentin syntymästä on kulunut 150 vuotta. Juhlapuhujat huomioivat nuoret puheenvuoroissaan, ja päivän teemaan, sananvapauteen, saadaan uusia näkökulmia. Suomen kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kertoo, kuinka Harry Potterit, sukupuolikasvatus tai liiallisten hymiöiden käyttö kirjassa ovat johtaneet kirjojen sensurointiin eri maissa. Myös länsimaissa. Sana ei siis vieläkään ole vapaa.

Hanna Puntila: Vapautta, vastuuta, WhatsAppia ja Instagramia.

Murskaamon lisäksi mieleeni päivästä jäivät erityisesti yhdeksäsluokkalaisen Hanna Puntilan juhlaseminaarissa pitämä upea nuoren puheenvuoro Vapautta, vastuuta, WhatsAppia ja Instagramia sekä Ekholmin sanat nuorille: ”Kysy ja ajattele, äläkä ota mitään valmiina ja annettuna.” Onnistunut päivä. Toivon, että nuorillekin.

Teksti ja kuvat:

Marjo Kenttälä

erityisasiantuntija, Opinkirjo

Nuorten Parlamentti on eduskunnan ja Opinkirjon yhteistyössä järjestämää toimintaa.

Luovasti ongelmia etsimässä ja ratkaisemassa

Lokakuisena tiistai-iltapäivänä kävelin Opinkirjon järjestämälle luovan ongelmanratkaisun kurssille Jyväskylän opettajankoulutuslaitokselle. Kurssia luotsasi Opinkirjon erityissuunnittelija Merike Kesler. Meriken erityisalaa on tiedekasvatus. Olin vaikuttunut hänen tavastaan kohdata opiskelijat ja heidän tarpeensa itseohjautuvaan opiskeluun ohjaavassa aloituskerrassa.

Aluksi kartoitettiin keitä kurssilla oli, taitavaan ilmapiiriä rakentavaan tapaan inkkarinimillä – jokainen sai kertoa itsestään sen, minkä halusi siinä kontekstissa tehdä. Seuraavaksi kysyttiin, miksi kurssilaiset olivat kurssilla. Kaikista puheenvuoroista kävi ilmi, että kurssille oli saavuttu sen konkreettisen luonteen vuoksi: ”Saisi tehdä jotain oikeaa tulevaa ammattia ajatellen.” Opiskelijoiden opiskelutausta vaihteli varhaiskasvatuksesta aineopettajiin.

Mitä luova oppiminen ja luova ongelmanratkaisu sitten ovat? Pohdimme sitä yhdessä opiskelijoiden kanssa ajatuskartan avulla. Nautin kurssin aloituskerralla myös siitä, että oppimissisältöjen avaamisessa käytettiin erilaisia menetelmiä, joihin oli taitavasti nivottu sosiaalinen oppiminen siten, että tasa-arvoisuus ja osallisuus tulivat luontaisesti oppimisen muodoiksi. Kaikki saivat tuoda oman kortensa kekoon, ja keskustelun myötä pääsimme uusiin näkemyksiin – opimme toinen toisiltamme, niin pienryhmissä kuin koko 20 opiskelijan ryhmässä. Keskustelimme harjoituksissa muun muassa makukokemuksista sekä lehtileikkeistä etsittävistä ongelmista ja keinoista ratkaista ongelmat luovasti – eri tavalla mihin on totuttu.

Kurssi kokoontui kuutena peräkkäisenä viikkona. Pääsin osallistumaan viimeiselle Luovan ongelmanratkaisu -kurssin kerralle ja opiskelijoista aisti, miten he olivat innostuneita tämän tapaisesta työskentelystä. He esittelivät kurssin aikana tehdyt työnsä posterin avulla. Kunkin opiskelijan posteri esitteli ongelman, josta opiskelija oli aidosti kiinnostunut. Ongelma kosketti heidän elinympäristöään ja ajatuksiaan tässä hetkessä. Mukaan posteriesitykseen oli mahtunut ajatteluprosessi, taustatiedot, ongelman fokusoituminen, ratkaisuehdotukset ja kehittämisajatukset. Aihepiirit löytyivät muun muassa omasta opetuksen alasta, kuten musiikista ja liikunnasta, vuorovaikutuksellisista asioista, kiusaamisen problematiikasta, oppilaantuntemuksesta ja oppilaiden käsityksistä opettajasta.

Ryhmän ohjaajan kysyessä opiskelijoiden mielipidettä tällaisesta opiskelutyylistä he sanoivat, että prosessin aikana he kävivät tunneskaalassa läpi alun ahdistuksen jälkeen innostuksen, tiedon hyödyllisyyden tunteen itselleen ja lopuksi tyytyväisyyden. Tällainen tapa opiskella tuntui erilaiselta. Vaikka prosessin tuotos koottiin itse, keskustelut, saadut palautteet ja palautteiden antaminen olivat olleet innostavia ja kannustavia. Lisäksi kurssin sisältö oli opiskelijan omaa ajattelua eteenpäin vievää. ”Lisää tällaista yliopistoihin!”, kuului olevan heidän viestinsä.

Teksti ja kuva:
Pia Ruuhi-Liimatainen

Opinkirjon aluekoordinaattori, Keski-Suomi