perjantai 21. huhtikuuta 2017

Aloitteleva opettaja haussa




                                                                                                    Kuva: Olga Raski

Maaliskuun 14. päivä oli mahdollisesti jännittävä tiistai reilulle viidellekymmenelle yläkoululaiselle, mutta ainakin se oli sitä minulle. Osallistuin tuolloin Kehittämiskeskus Opinkirjon, eduskunnan ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton yhteistyössä järjestämään Nuorten parlamentin kerholaistilaisuuteen. Osallistuin tapahtumaan Opinkirjon korkeakouluharjoittelijan ominaisuudessa, ensikertalaisena Nuorten parlamentin toiminnassa ja tulevana historian ja yhteiskuntaopin opettajana. Jännittävintä minulle oli, miten ohjelman sisällöt toimivat käytännössä, saavatko tapahtumaan saapuneet nuoret mitään irti päivästä ja kenties jopa uusia ideoita toisiltaan kotiin vietäväksi?



Aamusta tilaisuuteen saapuivat 2-5 hengen oppilasryhmät opettajineen eri puolilta Suomea, etsimään omia ryhmiään ja tutustumaan muihin osallistujiin. Uransa alkupäässä olevia opettajia tilaisuudessa ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näkynyt. Vietin päivän tiiviisti oppilaiden tilaisuudessa opettajien viettäessä päivää omassa tapahtumassaan, enkä päivän aikana pohtinut sen enempää opettajien uran vaihetta. Jälkikäteen tilaisuutta puitaessa heräsi kuitenkin kysymys siitä, miksi usein vain konkariopettajat kokevat Nuorten parlamentin tapahtumat omakseen ja miten erityisesti uudet opettajat voisivat tilaisuuksista hyötyä.

Kerholaistilaisuudessa oppilaat ja opettajat keskustelivat kouludemokratiasta, siitä miten osallistavia koulujen käytännöt ovat ja millaisia välineitä ja kanavia oppilailla on käytössään vaikuttamiseen. Ilahtuneena huomasin lounaan jälkeen myös aamupäivän tasaisen keskustelun saaneen kiihkeyttä, nuoret uskalsivat haastaa toisiaan pohtiessaan esimerkiksi aamunavausten tunnustuksellisuutta kouluissa. Keskustelu pysyi kuitenkin rakentavana ja sitä käytiin hyvässä hengessä. Opettajien tilaisuuteen osallistui myös muutamia sivistysvaliokunnan jäseniä ja opettajat pääsivät kertomaan heille näkemyksiään ja terveisiään koulumaailmasta. Kuulemani mukaan keskustelu oli vilkasta ja kainostelematonta, eikä vaikeitakaan aiheita kartettu.

Jos lähestyn tilaisuuden antia omasta näkökulmastani tulevana aineenopettajana, nousee ylitse muun mahdollisuus uusien ihmisten tapaamiseen. Tämän myös moni oppilaista mainitsi palautteessa erityisen antoisana. Aloittelevana opettajana koen, että mahdollisuudet vertaiskeskusteluun ja -tukeen sekä kokeneempien kollegoiden tapaamiseen ovat ammatillisen kehittymiseni kannalta äärimmäisen tärkeitä. Toiseksi, kokemukset ja kehittymisen mahdollisuus eivät kulje vain yhteen suuntaan, vaan aloittelevilla opettajilla olisi nähdäkseni paljon annettavaa kokeneemmille kollegoilleen.  Uusia näkökulmia, tuoreempia kokemuksia opettajankoulutuksesta ja toki aikaperspektiivi on uransa alkupäässä olevilla opettajilla usein lyhyempi suhteessa nuoren kokemusmaailmaan. Kokemusten vaihtaminen hyödyttäisi siten molempia osapuolia.

Oppilaissa kerholaistilaisuus parhaimmillaan herätti ajatuksia ja uteliaisuutta jatkaa syntyneitä keskusteluita ja halun parantaa oman koulun toimintatapoja ja -malleja. Koulun arjesta ulos kurottavien vaikuttamismahdollisuuksien hahmottaminen, halu laajempaan toimintaan omalla asuinalueella ja ylipäätään suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa olisivat olleet tapahtuman tavoitteiden kannalta loistavia saavutuksia. Tällä kertaa tilaisuuden ohjelma pysyi ehkä liikaakin koulun perusarjessa kiinni, kuten tilaisuuteen osallistuneet oppilaat palautteessa totesivat.

Mikä on sitten syynä siihen, että Nuorten parlamentin tilaisuuksiin vuodesta toiseen saapuu häviävän vähän uusia opettajia? Useita syitä vaatimattomaan osallistumiseen voi varmasti löytää uran alkuvuosien ruuhkasumasta, kun oma työskentelytapa on vielä hahmottumassa ja joka ikinen kurssisuunnitelma on tehtävä alusta alkaen. Minulla ei ole tästä vielä kokemusta, mutta tarinoita olen kylläkin kuullut. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulemma helpottaa. Kuinka paljon jää siis ylipäätään aikaa ja energiaa etsiä ja ottaa aktiivisesti selvää, missä ja milloin tapahtuu? Lisäksi, jos haluaisin yhteiskuntaopin opettajana viedä oppilaani yhdeksi päiväksi 100 kilometrin päähän keskustelutilaisuuteen, kuinka moni muu opettaja joustaisi, kun kouluun vasta tupsahtanut uusi opettaja tätä ehdottaisi? Tai kuinka moni uusi opettaja tätä tohtisi ylipäätään ehdottaa?

Siispä, tiedän paremmin kuin hyvin, miten juuri nuoret opettajat voisivat hyötyä kerholaistilaisuuteen osallistumisesta ja voin samalla nähdä useita arkisia syitä osallistumattomuuteen. Tieto erilaisista tapahtumista tavoittaa varmasti paremmin ne opettajat, joilla on varmempi ote ja rutiini itse koulutyöhön. Minä olen siitä onnekas, että olen harjoittelijana saanut osallistua tapahtuman toteuttamiseen. Oikeat kanavat ovat siis hallussani, kun tulevaisuudessa tarvitsen tietoa vastaavista tilaisuuksista. Nuorten parlamentin tilaisuudet ovat yksi tapa vahvistaa oppilaiden osallisuutta, jos keskustelut jäävät itämään eivätkä typisty vain yhden päivän sanahelinäksi. Ehkä aktiivinen opettaja, joka edesauttaa oppilaidensa osallistumista koulun ulkopuolisiin tapahtumiin, saattaa herättää omaehtoisen aktiivisuuden kipinän myös oppilaissaan.

Niika Malm

Kirjoittaja on Opinkirjon korkeakouluharjoittelija ja tuleva historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti