Kuva: Olga Raski
Maaliskuun 14. päivä oli mahdollisesti jännittävä tiistai reilulle viidellekymmenelle yläkoululaiselle, mutta
ainakin se oli sitä minulle. Osallistuin tuolloin Kehittämiskeskus Opinkirjon, eduskunnan ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton yhteistyössä järjestämään
Nuorten parlamentin kerholaistilaisuuteen. Osallistuin tapahtumaan Opinkirjon korkeakouluharjoittelijan
ominaisuudessa, ensikertalaisena Nuorten parlamentin toiminnassa ja tulevana
historian ja yhteiskuntaopin opettajana. Jännittävintä minulle oli, miten
ohjelman sisällöt toimivat käytännössä, saavatko tapahtumaan saapuneet nuoret
mitään irti päivästä ja kenties jopa uusia ideoita toisiltaan kotiin vietäväksi?
Aamusta tilaisuuteen saapuivat 2-5 hengen oppilasryhmät opettajineen eri puolilta Suomea, etsimään omia ryhmiään ja tutustumaan
muihin osallistujiin. Uransa alkupäässä olevia opettajia tilaisuudessa ei
muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näkynyt. Vietin päivän tiiviisti oppilaiden
tilaisuudessa opettajien viettäessä päivää omassa tapahtumassaan, enkä päivän
aikana pohtinut sen enempää opettajien uran vaihetta. Jälkikäteen tilaisuutta puitaessa
heräsi kuitenkin kysymys siitä, miksi usein vain konkariopettajat kokevat Nuorten parlamentin tapahtumat omakseen ja miten erityisesti uudet opettajat voisivat tilaisuuksista hyötyä.
Kerholaistilaisuudessa oppilaat ja
opettajat keskustelivat kouludemokratiasta, siitä miten osallistavia koulujen
käytännöt ovat ja millaisia välineitä ja kanavia oppilailla on käytössään
vaikuttamiseen. Ilahtuneena huomasin lounaan jälkeen myös aamupäivän tasaisen
keskustelun saaneen kiihkeyttä, nuoret uskalsivat haastaa toisiaan pohtiessaan
esimerkiksi aamunavausten tunnustuksellisuutta kouluissa. Keskustelu pysyi kuitenkin
rakentavana ja sitä käytiin hyvässä hengessä. Opettajien tilaisuuteen osallistui myös muutamia sivistysvaliokunnan jäseniä ja opettajat pääsivät kertomaan heille näkemyksiään ja terveisiään koulumaailmasta. Kuulemani mukaan keskustelu oli vilkasta ja kainostelematonta, eikä vaikeitakaan aiheita kartettu.
Jos lähestyn tilaisuuden antia omasta
näkökulmastani tulevana aineenopettajana, nousee ylitse muun mahdollisuus
uusien ihmisten tapaamiseen. Tämän myös moni oppilaista mainitsi palautteessa erityisen
antoisana. Aloittelevana opettajana koen, että mahdollisuudet
vertaiskeskusteluun ja -tukeen sekä kokeneempien kollegoiden tapaamiseen ovat
ammatillisen kehittymiseni kannalta äärimmäisen tärkeitä. Toiseksi, kokemukset
ja kehittymisen mahdollisuus eivät kulje vain yhteen suuntaan, vaan
aloittelevilla opettajilla olisi nähdäkseni paljon annettavaa kokeneemmille
kollegoilleen. Uusia näkökulmia,
tuoreempia kokemuksia opettajankoulutuksesta ja toki aikaperspektiivi on uransa
alkupäässä olevilla opettajilla usein lyhyempi suhteessa nuoren kokemusmaailmaan.
Kokemusten vaihtaminen hyödyttäisi siten molempia osapuolia.
Oppilaissa kerholaistilaisuus
parhaimmillaan herätti ajatuksia ja uteliaisuutta jatkaa syntyneitä
keskusteluita ja halun parantaa oman koulun toimintatapoja ja -malleja. Koulun
arjesta ulos kurottavien vaikuttamismahdollisuuksien hahmottaminen, halu
laajempaan toimintaan omalla asuinalueella ja ylipäätään suomalaisessa
yhteiskunnassa ja maailmassa olisivat olleet tapahtuman tavoitteiden kannalta loistavia
saavutuksia. Tällä kertaa tilaisuuden ohjelma pysyi ehkä liikaakin koulun
perusarjessa kiinni, kuten tilaisuuteen osallistuneet oppilaat palautteessa
totesivat.
Mikä on sitten syynä siihen, että Nuorten parlamentin tilaisuuksiin vuodesta toiseen saapuu häviävän vähän uusia opettajia? Useita syitä vaatimattomaan osallistumiseen voi varmasti löytää uran alkuvuosien ruuhkasumasta, kun oma työskentelytapa on vielä hahmottumassa ja joka ikinen kurssisuunnitelma on tehtävä alusta alkaen. Minulla ei ole tästä vielä kokemusta, mutta tarinoita olen kylläkin kuullut. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulemma helpottaa. Kuinka paljon jää siis ylipäätään aikaa ja energiaa etsiä ja ottaa aktiivisesti selvää, missä ja milloin tapahtuu? Lisäksi, jos haluaisin yhteiskuntaopin opettajana viedä oppilaani yhdeksi päiväksi 100 kilometrin päähän keskustelutilaisuuteen, kuinka moni muu opettaja joustaisi, kun kouluun vasta tupsahtanut uusi opettaja tätä ehdottaisi? Tai kuinka moni uusi opettaja tätä tohtisi ylipäätään ehdottaa?
Siispä, tiedän paremmin kuin hyvin, miten juuri
nuoret opettajat voisivat hyötyä kerholaistilaisuuteen osallistumisesta ja voin
samalla nähdä useita arkisia syitä osallistumattomuuteen. Tieto erilaisista
tapahtumista tavoittaa varmasti paremmin ne opettajat, joilla on varmempi ote
ja rutiini itse koulutyöhön. Minä olen siitä onnekas, että olen harjoittelijana
saanut osallistua tapahtuman toteuttamiseen. Oikeat kanavat ovat siis hallussani,
kun tulevaisuudessa tarvitsen tietoa vastaavista tilaisuuksista. Nuorten
parlamentin tilaisuudet ovat yksi tapa vahvistaa oppilaiden osallisuutta, jos
keskustelut jäävät itämään eivätkä typisty vain yhden päivän sanahelinäksi.
Ehkä aktiivinen opettaja, joka edesauttaa oppilaidensa osallistumista koulun
ulkopuolisiin tapahtumiin, saattaa herättää omaehtoisen aktiivisuuden kipinän
myös oppilaissaan.
Niika Malm
Kirjoittaja on Opinkirjon korkeakouluharjoittelija ja tuleva historian ja yhteiskuntaopin opettaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti