maanantai 7. tammikuuta 2019

”Mitä tänään koulussa opit poika pellavapäinen? Mitä tänään maailmasta koit tyttö silkkihapsinen?”

Näitä kysymyksiä on tärkeä esittää edelleen niin kodeissa kuin kouluissakin. Näin lauloi Pelle Miljoona 1980 -luvulla, kun hän opiskeli Opettajankoulutuslaitoksessa Savonlinnassa. Laulu jatkuu, kuinka lapsi ei olisi halunnut oppia, ja tarkennuksena vielä, kuinka maailmassa on niin paljon sotia, miljoonat lapset ilman kotia ja kansakunnat kasvatetaan vihamaan toisiaan.  



Miten tilanne on nykypäivänä? Ajatusten ja asenteiden kasvaminen lähtee lapsen lähiympäristöistä. Lähiympäristön muodostamme me niin kodit, koulut kuin kaveritkin. Mielestäni kolme tärkeää kannustinta kasvamiseen ja oppimiseen ovat luottamus, kunnioitus ja toivo. Mikä auttaa oppilaita oppimaan? Mikä luo luottamuksellista ja oppimiselle merkityksellistä ilmapiiriä, silloinkin, kun syystä tai toisesta vuorovaikutus säröilee? Onko se opettajan karisma ja/tai tapa toimia eri tilanteissa, vanhempien tsemppaus kotona kouluhommiin, oppilaan innostus toimia ja opiskella luokkansa kanssa ryhmänä tai heidän innostus koulunkäyntiin? Ajattelen, että hyvään kasvuun vaaditaan näitä kaikkia tekijöitä. Rakentava vuorovaikutus rakentuu jatkumona avoimen ja toisiamme kunnioittavan ilmapiirin kautta. Sen luomisessa on kaikilla edellä mainituilla osallisilla oma tärkeä merkityksensä. 

Opettajana ajattelen, että vanhempien tapaaminen on hyvin merkityksellistä oppilaan kouluun suhtautumisen kannalta. Tapaaminen siten, että myös oppilas on mukana. Tapaamisissa yhdessä kolmikanta eli opettaja, oppilas ja vanhempi yhdessä sopivat oppilaan oppimiselle tavoitteet hänen vahvuuksiensa kautta.

Olen ollut mukana Opinkirjon ja Jyväskylän yliopiston kanssa rakentamassa keskustelun mallia, jossa oppilas itse on keskiössä kertomassa omista ajatuksistaan. Aikuisten tehtävänä on kuunnella ja myös kertoa oppilaan vahvuuksista ja voimavaroista eli toimia oppilaalle peilinä. Jokainen on hyvä jossain. Oppimiselle perustavaa laatua olevista ja vaikeistakin asioista on syytä keskustella. Kuten, miksi oppiminen on tärkeää ja välillä voi olla tylsää, niin tylsätkin asiat on syytä hoitaa. 

Mitä enemmän oppilas huomaa, voivansa vaikuttaa tavoitteellisesti omaan oppimiseen, sitä enemmän hän kiinnostuu oppimisestaan. Mitä enemmän me opetushenkilöstö voimme yhdessä vanhempien kanssa olla kannustamassa arvostaen ja keskustellen lasta, sitä mieluisampaa oppimisesta tulee.  Vuorovaikutusta opitaan pikkuhiljaa. Vuorovaikutukseen kuuluu niin tunteita herättävät ihailut, kannustukset kuin vaatimukset ja rajoitukset. Luokka ryhmänä tarjoaa siihen yhden merkittävän oppimisympäristön. Opettajan ja erityisesti vanhempien on hyvä pysyä perillä oppilasryhmän tai pienten ryhmien välisestä yhteydenpidosta myös sosiaalisen median maailmassa. Siellä viestittely voi vaatia myös ohjausta.

Toivottavasti Pelle Miljoonan laulun sanat eivät toteudu ” ihminen loi kaikki lait, joiden nojalla tuhota sallitaan luonto, eläimet ja minutkin kai. Ja kauneimmat hyveet ovat ahneus, välinpitämättömyys ja itsekyys…” näitä asenteita emme varmastikaan halua lapsille opettaa. Tehkäämme siis yhteistyötä.

Pia Ruuhi-Liimatainen
Opinkirjon koordinaattori, Niemisjärven koulun opettaja

Teksti on julkaistu Hankasalmen sanomissa joulukuussa 2018