Mikä potentiaali!

Tuusulan kunnan opetustoimi teki viime keväänä rohkean ratkaisun ja päätti tarjota kaikille kunnan opettajille yhteisen veso-koulutuspäivän ops:n mukaiseen osallistavaan henkeen. Opettajat saivat toivoa sisältöjä päivän koulutusantiin. Sen lisäksi heidän oma osaamisensa ja arjen oivalluksensa valjastettiin käyttöön. Helppoa?

Organisointitiimi pyysi opettajia pohtimaan, mitä ops:n (2014) toteuttamisen tapoja ja oivalluksia heillä itse kullakin on, tai missä oma kollega on erityisen hyvä. Opettajat saivat ehdottaa yksin tai yhdessä toisen opettajan kanssa työpajoja, joita voisivat olla vesopäivässä ohjaamassa. Lisäksi pajaehdotuksia pyydettiin tahoilta, jotka voisivat vastata opettajien esittämiin toiveisiin ja sen lisäksi kunnan yhteistyökumppaneilta. Kaiken kaikkiaan pajaehdotuksia tuli lähes 70, joista 45 työpajaa oli oman kunnan opettajien ohjaamia!

Yli neljänsadan opettajan liikuttelu pajasta toiseen yhden päivän ajan ei ole helppoa. Järjestelyiden helpottamiseksi Tuusulassa otettiin käyttöön ilmainen popupkoulu.fi-verkkotyökalu. PopUp-koulu on alun perin oppilaiden toisilta oppimisen festareiden järjestelyiden helpottamiseksi tehty työkalu, mutta opettajien käsissä se on taipunut jo moneen muuhunkin käyttötarkoitukseen. Organisointitiimi julkaisi PopUp-koulun sivustolle jätetyt pajaehdotukset, ja opettajat saivat tutustua niihin ja pohtia, millaisen vesopäivän aikovat itselleen koota. Pajoihin pystyi ilmoittautumaan mobiilisti kirjautumatta. Jokainen sai automaattisesti päivän ohjelmansa sähköpostiinsa, ja organisointitiimi tulosti osallistujalistat kouluittain ja pajoittain myös varsinaiseen vesopäivään. Aika helppoa.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina opettajia virtasi Tuusulan isoimpaan koulurakennukseen. Jumppasali oli täynnä näytteilleasettajia, jotka tarjosivat omalta osaltaan tukea opettajien työhön. Luokissa pyörivät opettajien ja yhteistyökumppaneiden ohjaamat työpajat. Iloisia kasvoja tuli vastaan, puheensorina täytti käytävätilat. Työpajojen sisällöt olivat laidasta laitaan: arvioinnista biisien tekoon, digiloikasta kädentaitoihin. Päivään kuului myös kaikille pakollinen, näyttelijä Outi Mäenpään luento vuorovaikutuksesta.

Mikä oli päivän palaute? Valehtelematta useita kertoja päivän aikana kuultu ja palautteista löytyvä kommentti: ”Paras veso ikinä!” Opettajat olivat todella kokeneet päivän onnistuneeksi. Itse valitut sisällöt tekivät päivästä antoisan. Ja mikä parasta, pajaohjaajien ja pajaan osallistujien yhteiset kollegiaaliset keskustelut ja pohdinnat tuottivat uusia oivalluksia. Vertainen kohtasi vertaisen, todellisuus ja kieli oli yhteinen. Verkostoja luotiin yli koulurajojen, oman kunnan sisällä.

Anteeksi vain, opetuksen konsultit, mutta teitä ei ehkä enää aina tarvita. Osaamista on kentällä hurjasti – valjastetaan tuo potentiaali käyttöön jatkossakin!

Marjo Kenttälä

Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Opinkirjossa ja pääsi kärpäsenä katossa mukaan Tuusulan vesosuunnitteluun PopUp-koulun myötä.

Ps. Opettaja-lehti teki jutun Tuusulan vesopäivästä paljon kertovalla otsikolla "Kaikkien vesojen äiti". Lisäksi opettajien PopUp-koulusta on tehty inspiraatiovideo Tuusulan kokemusten pohjalta. Kannattaa tsekata molemmat!

MIKSI SOPASSANI ON PAHA MAKU? Harrastajakokit aamu- ja iltapäivätoiminnan kimpussa

Innokkaimmankaan harrastajakokin ei nykyään tarvitse haalia kotiinsa kokkikirjoja. Kaikki maailman reseptit löytyvät netistä. Meissä harrastelijoissa on kuitenkin se vika, että luulemme aina löytäneemme jotain uutta: ”Aa, tätä haluan kokeilla.” Oikeat kokit sen sijaan tietävät ruokalajien alkuperän ja historian, ominaislaadun, eivätkä sorru kikkakolmosiin etsiessään oikeaa aromia ruokalajeihinsa.

Analogia poliittisiin ratkaisuihin lienee ontuva. Valitettavasti kuitenkin poliittiset ratkaisut  väitettyihin talousvaikeuksiin ovat pikaratkaisuja, laastaria, kun pitäisi kipsata, aukkohakkuu, kun pitäisi harventaa. Viimeisimpiä tämän kategorian keksintöjä ovat pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan kohdistuvat leikkaushalut ja –päätökset.

Opetushallituksen tiedon mukaan 1. ja 2. luokan oppilaista pääsee mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan vain 34,8 %. Oppilasmäärässä tämä tarkoittaa 53700 oppilasta koko Suomessa. Toiminta painottuu ekaluokkalaisiin, tokaluokkalaisille toimintaa on tarjolla harvoin. Kun peilataan ikäluokan kokoon, Suomessa heiluu noin 66000 7-8-vuotiasta lasta iltapäivät yksin ilman huolenpitoa, virikkeellisestä ja monimuotoisesta toiminnasta puhumattakaan. Suomi jättää lapsensa heitteille. Valitettavasti tämän syksyn luvut eivät ole aallonpohja: Oulu on päättänyt olla kokonaan tarjoamatta aamu- ja iltapäivätoimintaa pienille koululaisille, Espoossa pohditaan parhaillaan samaa.

Ratkaisut ovat käsittämättömiä. Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että koulupäivän jälkeen kouluympäristössä tarjotulla toiminnalla on vahva suotuisa merkitys oppimistuloksiin, ja ennen kaikkea asenteisiin oppimista kohtaan. On todennettu, että toiminnassa mukana olevilla lapsilla on verrokkejaan myönteisempi asenne koulua kohtaan ja korkeammat koulutustavoitteet, kurinpidollisia kysymyksiä on vähemmän, kotitehtävät tehdään paremmin ja oppimisesta ollaan kiinnostuneempia. Kun siis huudetaan menetettyjen kärkisijojen perään kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa pitäisi sentään muistaa perusasiat. Näiden teemojen välillä on yhteys!

Jos lasten suotuisalle sosio-emotionaaliselle kehitykselle annetaan mitään painoarvoa, tiedetään koulupäivän jälkeiseen toimintaan osallistuneiden lasten aggressiivisuuden ja käytösongelmien vähenevän, itsetunnon ja pystyvyyden kokemusten kohenevan.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan saaminen perusopetuslakiin loppuvuonna 2003 oli tulosta määrätietoisesta työstä, jolla poliitikot saatiin ymmärtämään, että euron sijoitus lapsen iltapäivään tuottaa hyvinvointia ja pärjäämistä pitkällä aikavälillä. Silloin korjattiin edellisen taantuman typeriä päätöksiä, jotka johtivat koulun kerhotoiminnan totaaliseen alasajoon 1990-luvulla. Tarvittiin valtava määrä työtä ja yhteistä tahtoa, että korjausliike syntyi.

Valitettavasti vallassa ovat uudet poliitikot, jotka tuntuvat kaivavat reseptinsä väitettyjen talousongelmien korjaamiseen kotikokin reseptikirjasta. Kokonaisnäkemys ja tieto puuttuvat, ne taitavalle kokille kuuluvat ominaisuudet, joiden pohjalta hän tietää, mitä makuja hyvän keiton aikaansaaminen vaatii.

Minna Riikka Järvinen

Oppilaat, kouluyhteisö ja vallankäyttö

Suomalaisessa koulutuskeskustelussa on nykyään se erittäin hieno piirre, että oppilaiden osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien puolustajan on helppo tulla kuulluksi. Vuonna 2014 muutettu perusopetuslaki toteaa, että kaikissa peruskouluissa on oppilaskunta, ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sana ”osallisuus” mainitaan kirjaimellisesti noin sata kertaa. Myös opetusmenetelmiä koskevissa keskusteluissa korostetaan oppiaineesta riippumatta oppilaiden omaa aktiivisuutta ja oikeutta vaikuttamiseen.

Mutta onko itse oppilaan todellisuudessa helppo tulla kuulluksi?

Osallisuus on nähdäkseni hyvin ristiriitaisessa vaiheessa suomalaisessa koulumaailmassa. Kasvatusalan keskustelussa teema on pinnalla sitkeästi, ja keskustelun tulokset ulottuvat lainsäädäntöön asti. Koulujen arjessakin osallisuus ilmenee monin tavoin. Samalla on valtavia koulukulttuurin alueita, joihin asti osallistaminen ei todellisuudessa vieläkään ulotu. Harvalle edelleenkään tulee mieleen ottaa oppilaita mukaan esimerkiksi päättämään oppituntien pituudesta ja alkamisajoista. Aineenopettajan opintoihini liittyvät opetusharjoittelut olivat opintojeni parasta antia inspiroivine ja ajankohtaisine sisältöineen, mutta harjoittelijoille tarjotuissa luennoissa yhdelläkään eivät oppilaat olleet aktiivisina tekijöinä ja toteuttajina. Poikkeus oli oppilaskuntatoimintaa esittelevä luento, jolla silläkin hallituksen jäsenet olivat vain haastateltavina.

Oppilaiden osallistaminen on tärkeää muun muassa siksi, että se luo yksilölle kokemuksen ryhmään kuulumisesta ja lisää koko yhteisön hyvinvointia. Kouluissa oppilaiden vaikuttamisen paikat ovatkin yleensä yhteisöllisyyden tavoitteeseen helposti liitettäviä asioita. Ne ovat usein jonkinlaista mukavaa, viihtyvyyttä parantavaa lisää koulun arkeen: disko, teemapäivä, uusi sohva käytävälle. Nämä ovat aidosti merkityksellisiä asioita. Esimerkiksi disko voi olla erittäin tärkeä osa kouluvuotta koko kouluyhteisölle, ja se voi tarjota monille oppilaille korvaamattoman tärkeän kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja itse tekemisestä. Pieneltä vaikuttava asia voi olla yllättävän merkittävä, eikä ole aikuisten tehtävä määritellä merkityksen määrää.

Pohdin, kuitenkin onko olemassa vaara, että keskustelu osallisuudesta jää kesken. Monesti oppilaille on saatettu luoda hyvin onnistuneestikin vaikuttamisen ja tekemisen tila, jossa on mahdollisuus tehdä päätöksiä, tulla kuulluksi ja saada kokemus osallisuudesta. Varjoon voi jäädä se ongelma, että tila on tosiaankin erikseen oppilaille luotu eikä se ulotu aikuisten perinteisesti hallitsemiin vallan rakenteisiin. Koulun hierarkia on niin vakiintunut, etteivät edes rehtori ja opettajat ehkä tule ajatelleeksi kaikkia vallankäytön paikkoja ja oppilaiden potentiaalista osallistumista. Lapset eivät tässä tilanteessa välttämättä osaa vaatia enemmän valtaa, vaikka heillä olisi siihen oikeus. Laki velvoittaa kuulemaan oppilaita päätöksenteossa ja opetussuunnitelman perusteet toistavat lasten osallisuutta; tämä ei kantaudu oppilaiden korviin elleivät aikuiset tue oppilaita kasvussa vallankäyttöön ja toteuta osallistamisen periaatetta koko koulun toiminnan läpäisevästi. Koulujen velvollisuus on antaa oppilaille mahdollisuus ja välineet vaikuttaa koko yhteisössä aivan kaikilla tasolla – erikseen luotu tila lasten omalle päätöksenteolle ei riitä.

On todellinen ongelma, että nuoret näkevät yhteiskunnan valmiina ja annettuna, kun todellisuudessa heillä on valta muokata sitä. Miten tämä voisi muuttua, jos koulu, jossa he viettävät merkittävän osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ei muutu?

Innostunut oppilaskunta, koulutus oppilaskuntatoiminnan ohjaajille ja harjoitteluni pääprojekti, nostaa toiseksi pääteemakseen oppilaiden vallan. Meidän täytyy osata tiedostaa paremmin, kuinka vallankäyttö koulussa todella jakautuu ja mikä tärkeintä, miten se voisi jakautua. Niin oppilaskuntatoiminnan ohjaajan, kenen tahansa opettajan, rehtorin kuin erityisesti oppilaankin tulisi olla tietoinen niistä paikoista, joissa valtaa käytetään ja kyetä muodostamaan näkemys siitä, miten asian pitäisi ihannetilanteessa olla. Tiedän, että tämä vaatimus on mahdollista toteuttaa. Olen tutustunut harjoitteluni aikana useaan kouluun ja kasvatusalan ammattilaiseen, joille oppilaiden kaiken toiminnan läpäisevä osallisuus on sydämen asia ja todellisuutta. Heidän esimerkkinsä innoittamana pyydän: ei jätetä tätä tavoitetta yhdessäkään koulussa vain paperille, vaan tehdään siitä totta käytännön koulutyössä ympäri Suomen.

Matleena Kosonen oli korkeakouluharjoittelijana Opinkirjolla huhti-elokuussa 2016. Hän opiskelee opinto-ohjaajaksi ja valmistuu historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi tämän vuoden syksyllä.

Pyykkääminen johdatti tiedekilpailuun USA:han!

Syksyllä 2015 koulussani, Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, yhdeksäsluokkalaisille järjestettiin valinnaisaineena science -kurssi. Kaikkia meitä kurssilla olevia kannustettiin kehittelemään ainutlaatuinen, tieteellinen tutkimus, jolla voisi osallistua vaikka Tutki-Kokeile-Kehitä (TuKoKe)-kilpailuun. Yhdessä hyvän ystäväni kanssa innostuimme tästä heti, ja aloimme miettiä tutkimuksellemme sopivaa aihetta. Monenlaisesta tieteestä kiinnostuneena aiheen valinta tuntui yllättävän vaikealta, mielenkiintoisia tutkimuskohteita kun olisi loputtomiin.

Ykkösasiaksi tutkimuksessamme valikoitui lopulta hyödyllisyys. Halusimme, että tutkimuksen tulos helpottaisi mahdollisimman monen ihmisen arkielämää, antaisi vastauksia jokapäiväisiin kysymyksiin ja tarjoaisi mahdollisuuden syvempään jatkotutkimukseen. Niinpä kehittelimme tutkimuksen, jossa testattiin tahranpoistoa. Kuinka pelastaa ruohoon tahriintunut valkoinen paita? Millä öljyläikistä pääsee eroon? Saako tavallisella palasaippualla tekstiilit puhtaiksi? Valitsimme seitsemän erilaista, helposti tahraavaa ainetta, ja neljä pesuainetta.  Leikkasimme vaaleasta pussilakanasta pieniä neliöitä, ja levitimme niihin tahra-ainetta. Viikkoa myöhemmin pussilakananeliöt käsiteltiin pesuaineilla. Lopuksi ne vielä pestiin vedellä ja pyykinpesujauheella. Otimme valokuvia työvaiheista ja kirjoitimme tutkimusraportin.

Monta kertaa tutkimusta tehdessä mielessä kävi ajatus, onko tämä tarpeeksi tieteellistä. Pitäisikö aihetta vaihtaa? Pitäisikö ennemminkin tutkia saippuoiden kemiallista koostumusta? Pitäisikö vertailla pesuaineiden ainesosien vaikutusta tekstiileihin? Pitäisikö likaisia ja puhtaita kangasruutuja tutkia vaikkapa mikroskoopilla? Mehän vain pyykkäsimme!  Kuka tahansa osaa pyykätä ja havaita omin silmin, onko vaate puhdas vai ei. Onneksi jatkoimme uskollisesti alkuperäisen tutkimusaiheemme parissa…

Muutamaa kuukautta myöhemmin science -kurssin opettaja soitti ja kertoi, että meidän työmme oli valittu Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun finaaliin. Oli vaikea uskoa sitä todeksi. Meidän vaatimaton ja yksinkertainen työmme, jonka pikkulapsikin osaisi toteuttaa!

TuKoKen finaalissa kaikkia finalisteja haastateltiin ja tuomarit arvioivat jokaisen työn. Kaikki työt olivat uskomattoman hienoja ja osallistujia oli päiväkoti-ikäisistä parikymppisiin. Töitä palkittiin erikois-, raha-, tunnustus- ja matkapalkinnoin. Jotkut voittivat matkan tiedemessuille Tartoon, Brysseliin tai Phoenixiin. Arizonan Phoenixissa pidettäville Intel ISEF (International Science & Engineering Fair) -tiedekilpailuun pääsevien nimet kerrottiin, ja joukossa olivatkin meidän nimemme. Voitimme viikon pituisen matkan Yhdysvaltoihin! Istuessani koulun kemianluokassa liiskaamassa mustikoita lakanapaloihin, ajatus tällaisesta palkinnosta olisi varmaan vain naurattanut!

ISEF -kilpailussa jokaiselle työlle oli varattu oma pisteensä, johon posteri laitettiin esille.

Niin kuitenkin kävi, että toukokuun alussa matkustimme Phoenixiin tiedeprojektimme kanssa. ISEF-tapahtumassa oli noin 1750 osallistujaa ympäri maailmaa. Monet olivat osallistuneet kilpailuun aikaisemminkin, ja sen kyllä näki heidän perusteellisista ja taidokkaista tutkimuksistaan. Syöpälääkkeiden, robottikäsien ja positroniemissioiden keskellä pyykkiprojektimme tuntui ehkä alkeelliselta, mutta loppujen lopuksi se oli monia muita tutkimuksia käytännönläheisempi ja avoimempi jatkokehittelylle. Kaikki kanssakilpailijat olivat todella ystävällisiä ja kannustavia. Yksi matkalta parhaiten mieleen jäänyt asia olikin loistava yhteishenki. ISEFin avajais-, palkintojenjako- ja päätösseremoniat olivat hulppeita spektaakkeleita. Ohjelmassa oli myös nobelistien sekä muiden tiedemiesten esiintymisiä, illallisia ja hyvää musiikkia. Vähän väliä meitä kaikkia muistuteltiin siitä, että olemme oikeastaan jo voittajia, kun olemme päässeet näin pitkälle. Otimmekin kilpailun aika rennosti ja nautimme mm. Arizonan lämmöstä, Grand Canyonin matkasta ja toisten kilpailijoiden tekemistä mielenkiintoisista tiedeprojekteista.

Vaikka koulustamme on jo monen vuoden aikana osallistuttu TuKoKe -kilpailuun, uskon, ettei kovin moni ikäiseni tiedä tällaista kilpailua olevan olemassakaan. Se on harmillista, sillä ainakin minulle TuKoKe tarjosi ISEF-matkan kaltaisen unohtumattoman kokemuksen ja nosti tiedeinnostukseni aivan uusiin mittoihin. Finaaliin pääseminen antoi uskoa siitä, että olimme ehkä kuitenkin tehneet jotain merkittävää, ja että tutkimuksestamme voisi oikeasti olla hyötyä tulevaisuudessa. Muistan hyvin, kun finaalin palkintojenjakotilaisuudessa sanottiin, että jokainen tiedetutkimus on tärkeä. Tämä todellakin on nyt todettu pitävän paikkansa!

ISEFin avajaisseremoniassa.

Emma Järvi

Kirjoittaja on TuKoKe -finalisti 2016 ja työskentelee Opinkirjossa kesätyöntekijänä.

Vaikuttamisen vasaroita eri-ikäisten käsissä

Vaikuttaminen ja oman äänen kuuluviin saaminen ovat Opinkirjon Parlamenttikerhon sekä Yks kaks toimimaan -materiaalin tavoitteita.  

”Mikä on Nuorten Parlamentti ?” Moni alempien luokkien oppilas kyseli näin kuultuaan, että Ounasvaaran peruskoulusta  lähtee kolme oppilasta eduskuntaan osallistuakseen edustajaoppilaiden tähdittämään täysistuntoon.

Nuorten Parlamentti on vuoden mittaisen Parlamenttikerhon huipentuma Helsingissä.  8.- ja 9.-luokkalaiset oppilaista koostuvat  parlamenttikerhot ovat kokoontuneet kuluneen lukuvuoden ajan eri puolelta Suomea. Pohjoisimmat osallistujat tänä vuonna tulivat Lapista. Oppilaista osallistui Nuorten Parlamenttiin Enontekiöltä, Kemistä ja Rovaniemeltä.

Nuorten ääni esille Nuorten parlamentissa

Valtakunnallinen Nuorten parlamentti kokoontui jälleen 15.4.2016 Helsingissä.  Kaikkiaan 109:sta eri koulusta oli parlamenttikerholaisia kokoontunut eduskunnan väistötiloihin eli Pikkuparlamenttiin.

Täysistunnossa, toimittajaoppilaitten poliitikkojen haastatteluissa sekä oppilasedustajien keskustelussa nuoret pääsivät kysymään kansanedustajilta ajankohtaisia polttavia kysymyksiä niin nuoriin kuin maailmanpolitiikkaan liittyen.  Aiheina olivat mm. nuorten vaikuttamisen mahdollisuudet, koulutuksen rahoituksen leikkaukset sekä kodittomat, maahanmuutto ja ilmastokysymykset. ”Vaikka virallisessakin ohjelmassa saatiin paljon vastauksia ja vuoropuhelua poliitikkojen ja oppilaiden välillä, suurin kuhina tapahtui ohjelman jälkeen, kun oli mahdollisuus kysyä lisäkysymyksiä henkilökohtaisesti poliitikoilta.  Kynnys kysyä madaltui ja keskustelu oli vastavuoroista. Keskusteluissa tuli istuntoa paremmin esille nuorten mielenkiinto politiikkaan ja kansainvälisiin asioihin.  Vaikka nuorten kiinnostus puoluetoimintaan on tutkimusten mukaan vähentynyt, nuoret ovat selvästikin edelleen kiinnostuneita politiikasta ja vaikuttamisesta.” tiivistää kokemuksiaan päivän annista toimittajaoppilas Maria Korteniemi Ounasvaaran peruskoulusta Rovaniemeltä.

Eduskunnan puhemies avaa keskustelutunnin Pikku Parlamentissa.

Ounasvaaran peruskoulun edustajaoppilaat (vas.) Emilia Katainen ja Nella Korkala sekä 
toimittajaoppilas Maria Korteniemi keskustelevat kansanedustaja Katri Kulmunin kanssa.

Lähdetään toimimaan  - Yks, kaks!

Vaikuttaminen on yksi kolmesta ”mainstreamista” uudessa oppimateriaalissa Yks kaks toimimaan, yhteiskunnallisten teemojen opetuskokonaisuudessa. Oppilas saa nopeasti kuvan itsestään erilaisten yhteisöjen jäsenenä ja vaikuttajana. Maksuttoman, digipohjaisen nettimateriaalin kukin polku johdattaa toimimaan. Näin tämä Prezi -alustalle perustuva kattava materiaali tuo toimintapedagogisella tavalla yhteiskunnalliset teemat esille. Materiaali tarjoaa valmiit polut  peruskoulun 4.–6. luokalaisten opetukseen.  Lisäksi se avaa ideoita jatkuvaan kannustavaan arviointiin, yhteisopettajuuteen sekä eri asiantuntijuuden ja koulun ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden hyödyntämiseen. Yks, kaks toimimaan -opetusmateriaali on uuden OPS:in mukainen.

”Tässä on niin paljon hyviä kokonaisuuksia muihinkin aineisiin kuin vain yhteiskuntaopin tunneille.” toteavat Ounasvaaran peruskoulun 5.-6. -luokan opettajat Yks, kaks toimimaan -koulutuksessa. ”Otan opon tunnillani käyttöön Kestävän tulevaisuuden polun, jossa lähdetään tutustumaan lähiympäristön yrittäjyyteen. On varma, että oppilaat ymmärtävät työn tekemisen merkityksen näin parhaiten oman lähiympäristön hyvinvoinnille.” pohtii opinto-ohjaaja Tuija Ristimella Ounasvaaran peruskoulusta.

Yks, kaks toimimaan -materiaali rakentuu kolmen pääpolun kautta. Nämä ovat Yhteinen hyvinvointi, Vaikuttaminen ja Kestävä tulevaisuus. Kukin polku sisältää tehtäväpaketit, jotka rakentuvat kolmiportaisesta toiminnallisesta tehtävästä. Kaikkiaan materiaali sisältää 22 toiminnallista tehtäväpakettia oppilaiden kanssa tehtäväksi. Tämä on todellinen vaikuttamisen työkalu!

http://www.opinkirjo.fi/easydata/customers/opinkirjo/files/materiaalit/yks_kaks_toimimaan_kirja.pdf

Kirjoittaja on Opinkirjon Lapin aluekoordinaattori Tiina Hernesniemi