Luovasti ongelmia etsimässä ja ratkaisemassa

Lokakuisena tiistai-iltapäivänä kävelin Opinkirjon järjestämälle luovan ongelmanratkaisun kurssille Jyväskylän opettajankoulutuslaitokselle. Kurssia luotsasi Opinkirjon erityissuunnittelija Merike Kesler. Meriken erityisalaa on tiedekasvatus. Olin vaikuttunut hänen tavastaan kohdata opiskelijat ja heidän tarpeensa itseohjautuvaan opiskeluun ohjaavassa aloituskerrassa.

Aluksi kartoitettiin keitä kurssilla oli, taitavaan ilmapiiriä rakentavaan tapaan inkkarinimillä – jokainen sai kertoa itsestään sen, minkä halusi siinä kontekstissa tehdä. Seuraavaksi kysyttiin, miksi kurssilaiset olivat kurssilla. Kaikista puheenvuoroista kävi ilmi, että kurssille oli saavuttu sen konkreettisen luonteen vuoksi: ”Saisi tehdä jotain oikeaa tulevaa ammattia ajatellen.” Opiskelijoiden opiskelutausta vaihteli varhaiskasvatuksesta aineopettajiin.

Mitä luova oppiminen ja luova ongelmanratkaisu sitten ovat? Pohdimme sitä yhdessä opiskelijoiden kanssa ajatuskartan avulla. Nautin kurssin aloituskerralla myös siitä, että oppimissisältöjen avaamisessa käytettiin erilaisia menetelmiä, joihin oli taitavasti nivottu sosiaalinen oppiminen siten, että tasa-arvoisuus ja osallisuus tulivat luontaisesti oppimisen muodoiksi. Kaikki saivat tuoda oman kortensa kekoon, ja keskustelun myötä pääsimme uusiin näkemyksiin – opimme toinen toisiltamme, niin pienryhmissä kuin koko 20 opiskelijan ryhmässä. Keskustelimme harjoituksissa muun muassa makukokemuksista sekä lehtileikkeistä etsittävistä ongelmista ja keinoista ratkaista ongelmat luovasti – eri tavalla mihin on totuttu.

Kurssi kokoontui kuutena peräkkäisenä viikkona. Pääsin osallistumaan viimeiselle Luovan ongelmanratkaisu -kurssin kerralle ja opiskelijoista aisti, miten he olivat innostuneita tämän tapaisesta työskentelystä. He esittelivät kurssin aikana tehdyt työnsä posterin avulla. Kunkin opiskelijan posteri esitteli ongelman, josta opiskelija oli aidosti kiinnostunut. Ongelma kosketti heidän elinympäristöään ja ajatuksiaan tässä hetkessä. Mukaan posteriesitykseen oli mahtunut ajatteluprosessi, taustatiedot, ongelman fokusoituminen, ratkaisuehdotukset ja kehittämisajatukset. Aihepiirit löytyivät muun muassa omasta opetuksen alasta, kuten musiikista ja liikunnasta, vuorovaikutuksellisista asioista, kiusaamisen problematiikasta, oppilaantuntemuksesta ja oppilaiden käsityksistä opettajasta.

Ryhmän ohjaajan kysyessä opiskelijoiden mielipidettä tällaisesta opiskelutyylistä he sanoivat, että prosessin aikana he kävivät tunneskaalassa läpi alun ahdistuksen jälkeen innostuksen, tiedon hyödyllisyyden tunteen itselleen ja lopuksi tyytyväisyyden. Tällainen tapa opiskella tuntui erilaiselta. Vaikka prosessin tuotos koottiin itse, keskustelut, saadut palautteet ja palautteiden antaminen olivat olleet innostavia ja kannustavia. Lisäksi kurssin sisältö oli opiskelijan omaa ajattelua eteenpäin vievää. ”Lisää tällaista yliopistoihin!”, kuului olevan heidän viestinsä.

Teksti ja kuva:
Pia Ruuhi-Liimatainen

Opinkirjon aluekoordinaattori, Keski-Suomi

Pelipäivä innosti oppilaita vaikuttamaan

Salon Moision koulussa tutustuttiin kansallisen pelipäivän innoittamana Act Now! –peliin perjantaina 14.11.2014.

Act Now! –peli kannustaa yhteiskunnalliseen keskusteluun oppitunneilla ja kerhoissa. Lautapeli on helposti muunneltavissa oppitunnin teemaan tai eri oppiaineiden väliseen yhteistyöhön.

Pelissä valitaan teema yhteiskunnallisista aiheista pelaajien kesken. Kortit ohjaavat ongelman määrittelemiseen ja ratkaisuvaihtoehtoihin. Pelaajat rajaavat ongelman ja tarkastelevat sitä haluamastaan näkökulmasta. Ratkaisuissa voidaan hyödyntää vaikuttamiskanavia, joita korteissa on median, kansalaisyhteiskunnan, kansalaisten turvallisuuden ja lakien alueilta.

”Hienointa pelissä on poliittisen keskustelun harjoittelu. Osa oppilaista etsii aloitteellisesti tietoa puolueiden verkkosivuilta” sanoo yhteiskuntaopin opettaja Henna Kvist.

9.-luokan oppilaiden valitsemat vaikuttamisteemat liittyivät kuntien säästötoimenpiteisiin, tasa-arvoon,  paikallisen urheilukentän kunnostamiseen sekä työttömyyteen. ”Peli on kiinnostava, kun joutuu miettimään, mitä mieltä kustakin asiasta itse on. Pelin yhteydessä oppii myös luontevasti käyttämään iPadejä. Kiistoja ryhmällämme ei ole tullut, kun kaikki ovat kannattaneet valitsemaamme aihetta” kertoo oppilas Anniina Ruuskanen.

Pelisession lopussa etsitään ryhmän yhteistä konsensusta aiheista. Oman teemaan puolesta kampanjoidaan ja pidetään palopuheita. Oppilaat puolustavat ryhmänsä aihetta ja löytävät järkeviä argumentaatioita. Päivä huipentuu äänestykseen, jossa päivän tärkeimmäksi teemaksi nousee työttömyyden ehkäisy.

Maksuton Act Now! –peli on tuotettu pohjoismaisessa yhteistyössä monivuotisessa hankkeessa. Pelin tuottamisen on mahdollistanut Kulturkontakt Nord ja Kehittämiskeskus Opinkirjo.

Teksti ja kuvat: Riikka Kuusisto-Kajander

Kirjoittaja työskentelee Kehittämiskeskus Opinkirjossa erityissuunnittelijana

2000-luvun mausteet lasten osallisuudessa

Uudistumassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa oppilaiden osallisuus on nousemassa yhdeksi kehittämistoimenpiteiden ajuriksi. Oppilaiden osallisuuden lisäämistä kouluyhteisöissä tulisi siis kehittää kaikilla tasoilla hallinnosta yksittäiseen luokkahuoneeseen.

Lasten osallisuutta voi tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta. Suomen lait ja kansainväliset sopimukset luovat pohjaa lasten osallisuudelle yhteiskunnassa ja velvoittavat viranomaisia toimimaan ja takaamaan lasten oikeusosallisuuden.  Osallisuus voidaan ymmärtää erityisesti kokemuksena eli kokemusosallisuutena, jolloin osallisuus tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta omien oikeuksiensa käyttämisestä. (Karhuvirta&Lestinen 2014.)

Aktiivinen kansalaisuus on  osallisuutta, johon kuuluu erityisesti yhteisöön kuulumisen tunne (EU 1997). Osallisuudessa on usein nostettu esiin tunnekokemus omasta merkityksellisyydestä (esim. Gretschel 2007) ja kokemus yksilön ja ryhmän omasta mahdollisuudesta tehdä asioita ja vaikuttaa niihin (Kumpulainen ja muut 2010). Näin siis  yhteisöllisyyden vaaliminen ja  kehittäminen on perusta, jolle aktiivisen kansalaisen kasvattaminen olisi rakennettava.

Millaisia haasteita osallisuuden moniulotteisuuden ymmärtäminen asettaa meille järjestöjen työntekijöille, jotka tuemme lapsen oikeuksien hengessä osallisuuden toteutumista koulun erilaisissa käytännöissä. Demokratiakasvatusta edistävien toimintojen ja hankkeiden laatu ja kehittämistä ohjaajat ajurit olisi löydettävä sekä  oikeusosallisuudesta ja kokemusosallisuudesta. Osallisuus oikeutena tarkoittaa yhteiskunta luomia rakenteita. Kokemusosallisuus puolestaan lasten toimintaa näissä rakenteissa. Rakenteiden ja  erilaisten toimintamallien tulisi tukea aitoa toimijuutta (Kumpulainen ja muut 2010), joka sisältää myös toisin tekemisen ja vastaan asettumisen  mahdollisuuden. Lasten kansalaisosallistumisen tukeminen edellyttää  ymmärrystä lapsista kansalaisina, joiden tuomat erilaiset näkökulmat yhteisön päätöksen tekoon ovat arvokkaita. Erilaisille lähtökohdille olisi hyvä antaa mahdollisuus myös menestyä päätöksenteossa, jotta toiminta tuottaisi lapselle kokemuksen kyvykkyydestä ja omasta merkityksellisyydestä yhteisössään.

Perusopetuslain uudistus  (1998/628; 47a§) oppilaiden osallisuuden osalta ottaa kantaa demokratian laveuteen ja syvyyteen (Ahonen 2007)  nimeämällä osallisuuden koskemaan kaikkia oppilaita, listaamalla oppilaskunnalle tukun asiakirjoja, joista oppilaskuntaa on kuultava ja liittämällä oppilaiden vanhemmat ja huoltajat mukaan kuultavien joukkoon. Kouludemokratia on siis tulossa uudelleen perusopetukseen. Toivottavasti saamme mukaan 2000 –luvun mausteet toimijuudesta, kokemuksellisuudesta ja merkityksellisyydestä.

Tiina Karhuvirta

Erityissuunnittelija

Kirjoittaja toimii Opinkirjossa vastuualueenaan lasten osallisuuteen liittyvät kysymykset ja jatko-opiskelee Helsingin yliopistossa.

Lähteet:

Ahonen, Sirkka (2007) Pitäisikö kouludemokratia keksiä uudelleen? Teoksessa Pauli Aroja ja Pekka Sallila (toim.) Koulussa kansalaiseksi. Opettaja ja aktiivinen koulukulttuuri. Helsinki: Kansanvalistusseura, 33 –  51.

EU (1997) European Union 1997. Nordic area citizenship study: final report. Education and active citizenship in the European Union Citizenship Study. DG XXII.

Gretschel, Anu (2007) Nuori –  ei asiakkaaksi vaan vaikuttamaan nuorisotyön keinoin. Teoksessa Tommi Hoikkala ja Anna Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä: menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 243 –  260.

Karhuvirta, Tiina ja Lestinen, Leena (2014) Alakoulussa aktiiviseksi – merkityksellistä osallistumista oppilaskunnissa, järjestöjen kanssa vai miten? (julkaisematon artikkelikäsikirjoitus.)

Kumpulainen, Kristiina, Krokfors, Leena, Lipponen, Lasse, Tissari, Varpu, Hilppö, Jaakko ja Rajala, Antti (2010) Oppimisen sillat: kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Helsinki: CICERO learning. Helsingin yliopisto.

Minun Hymytyttöni

Hymypoika- ja Hymytyttö-patsaita jaetaan vuosittain koululaisille reilusta ja ystävällisestä käytöksestä. Omani sain empaattisuudesta ja ystävällisyydestä vajaat 20 vuotta sitten, keväällä 1996.

Ensimmäisellä luokalla saamaani Hymytyttö-patsaaseen liittyy erityinen muisto. Se on ensimmäinen palkinto, jonka muistan saaneeni. Selkeimmin tilanteesta on jäänyt mieleen kokemani hämmästys, kun kuulin oman nimeni ala-asteen kevätjuhlassa. En ollut tottunut palkintoihin, saati odottamaan niitä.

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Opinkirjon blogiin omasta Hymytyttö-patsaastani, aloin miettiä mitä se oikeastaan minulle tarkoittaa. Merkitsikö se jonkin alkua?

Tulevina kouluvuosina palkintoja tuli nimittäin lisää, ja opin myös odottamaan niitä. Koepaperin nurkassa komeilevasta yhdeksiköstä 10 markkaa, kympistä 20. Yleisestä opintomenestyksestä stipendi, ruotsin Laudaturista HBL:n tilaus. Odotusten mukana tuli ikävämpi sivutuote, epäonnistumisten ja pettymysten pelko. En ole koskaan tehnyt asioita ainoastaan sen takia, että muut niitä odottivat tai pyysivät. Olen kuitenkin huomannut, että odotukset ja normit ovat määrittäneet niitä kriteerejä, joiden perusteella olen valintani tehnyt.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta opin arvottamaan itseäni ja omaa onnellisuuttani osittain muilta saatujen kehujen ja palkintojen mukaan. Muiden odotusten mukaan eläminen oli suhteellisen helppoa niin kauan, kun oikein tekemiselle oli määritelty selkeästi etenevä polku ja onnistumista mittasivat yksiselitteiset arvosanat. Toissa syksynä tapahtunut siirtyminen täysipäiväiseen työelämään on ollut tervetullut ravistelu muiden arvosteluja odottavalle.

Omien, realististen arviointikriteerien asettaminen on osoittautunut vajaan kahden vuoden aikana tärkeäksi taidoksi, sillä työpaikalla saatu palaute ja palkinnot eivät ole yhtä suoria, säännöllisiä ja yksilökohtaisia kuin koulussa tai opiskellessa. Lopputuloksen rinnalla onnistumisessa on yhtä tärkeää siihen johtanut prosessi, joka tehdään poikkeuksetta yhteistyössä muiden kanssa. Ajattelenkin mieluummin, että Hymytyttö-patsas muistuttaa minua palkintojen tavoittelun sijaan lopputuloksen ja prosessin välisestä yhteydestä. Sainhan sen aikanaan ei-tavoitteellisesta ystävällisyydestä ja empaattisuudesta muita kohtaan – en yksilöllisestä suorittamisesta.

Jaana Kiesiläinen on helsinkiläinen tiedottaja, jonka viimeinen akateeminen tavoite oli laudaturin gradun sijaan saada gradu valmiiksi. 

Muistoissa elävä Hymytyttö

Muisto Hymytyttö-patsaan saamisesta on valitettavan haalistunut vuosien saatossa. Muistelen saaneeni sen Kuopiossa, Niiralan kansakoulun toisella tai kolmannella luokalla, ollessani kahdeksan tai yhdeksänvuotias eli vuonna 1962 tai -63. Kun oikein aivonystyröitäni pengon, niin alan kuitenkin muistaa tarkemmin ja mieleeni palautuu myös yksityiskohtia.

Opettaja, mukava, lähes mustahiuksinen nainen, jonka nimeä en valitettavasti muista, pyysi meitä kirjoittamaan sellaisen kaverin nimen paperille, joka omasta mielestä oli kaikille ystävällinen, ei haastanut riitaa ja jonka toivoi leikkikaverikseen. Minun ei tarvinnut kauan miettiä kenelle patsasta toivoin. Kirjoitin lappuun naapurin Liisan nimen. Naapuruuden lisäksi Liisa oli ystäväni ja täytti mielestäni myös kaikki luettelemat ehdot. Liisa oli kiva, reilu ja aina iloinen. Olin varma, että hän saisi patsaan.

Äänestystulos oli enemmän kuin yllätys. Eniten ääniä olin saanut minä. Muistan olleeni kovin hämilläni suosiosta, jota en osannut ollenkaan odottaa. Olin onnellinen, mutta samalla olin Liisan puolesta harmissani, koska minusta patsas olisi oikeasti kuulunut hänelle.

Patsas myönnettiin myös pojalle. En muista kenelle ääneni annoin, mutta en ainakaan sille, joka sen sai, nimittäin Ilkka, luokkamme komein ilmestys. Jostain käsittämättömästä syystä hän oli minuun ihastunut, mutta tunne oli kovin yksipuolinen. Hymy-patsaiden saamisen jälkeen hänen lähentymisyrityksensä paheni ahdistelun tasolle asti. Lopulta oli pakko kertoa opettajalle, koska en saanut häneltä rauhaa.

Hämärästi muistan, että vanhempani olivat patsaasta iloisia, mutta ei se ihmeellisiä reaktioita herättänyt. Minusta ei ole otettu yhtään valokuvaa patsaan kanssa, vaikka isäni harrasti valokuvausta. Sen sijaan löysin albumistani valokuvan, jossa poseeraan ison suklaarasian kanssa, jonka olin voittanut E-kaupan piirustuskilpailussa.

Hymy-patsas laitettiin kotona Kuopiossa pianon päälle, jota soitin joka päivä. Kerran se kaatui, kun äiti pyyhki pölyjä ja silloin sen nenään tuli pieni lommo. Muistan, että minua harmitti kun äitini yritti lohduttaa minua kertomalla, että pieni kolo komiassa ei muka haittaa.

Muutettuamme Kuopiosta Ouluun olin kolmetoistavuotias ja sain Hymytyttö-patsaan ensimmäiseen omaan huoneeseeni, vaarini kunnostaman valkoisen peilikaapin päälle. Siinä se monta vuotta katseli minua hymyillen arvoituksellisesti kuin Leonardo da Vincin Mona Lisa. Sillä oli aitiopaikka seurata minua kun tein läksyjä, kuuntelin Led Zeppeliniä tai vetelehdin sängylläni. Kun murrosikäisenä elämä kolhi ja masensi mieltä, niin patsas muistutti minua ajasta, jolloin olin ollut koko luokan mielestä mukavin ja reiluin kaveri.

Hymytyttöni hymy hyytyi lopullisesti sen ollessa noin kymmenvuotias. Sen kohtaloksi koitui jälleen kerran liian innokas siivous. Tällä kertaa pudotin sen itse viedessäni mattoja parvekkeelle tuulettumaan. Tyttö mäiskähti lattialle ja halkesi niin moneksi palaseksi, ettei sitä liimaamallakaan olisi saanut enää kasaan. Se päätyi roskakoriin, sieltä roskalaatikkoon ja lopulta sen palaset hautautuivat Ruskon kaatopaikan sekajätteeseen. Tyttö parka. Muistoissani se kuitenkin sai uuden elämän, kun sain pyynnön kirjoittaa siitä.

Jos kysyn itseltäni nyt 57-vuotiaana, oliko patsaalla elämääni jonkinlainen merkitys, niin vastaan samaan hengenvetoon, että kyllä sillä oli. Sen saaneena koin, että itsetuntoni vahvistui ja oli ihmeellistä huomata, että olin suositumpi kuin ikinä luulin.

Tuuli Lähteenmäki

Mitä tarkoitetaan laadukkaalla perusopetuksella?

Laadukas perusopetus ja sen säilyttämisen vaatimukset on nostettu esiin koulutuspoliittisessa keskustelussa. Laadukkuudesta puhutaan sitä sen enempää perustelematta ja käsitellen tämän hetken tilaa laatutasona, jota ei haluta vaarantaa tulevaisuuden päätöksenteossa. Jos laatu halutaan turvata, mitä itse asiassa halutaan turvata?

Mitä laadukkaalla perusopetuksella tarkoitetaan? Opetusministeriö on laatukriteeristössään esittänyt peruskoululle yli 100 kriteeriä, joiden mukaan laadukkuus määritellään. Kokonaisuus on monitahoinen ja ottaa huomioon jatkuvan kehittämisen (PDCA) mukaisesti koulutuksen suunnittelua, toimeenpanoa ja arviointia - rakennetta ja toimintaa.

Laadukkuutta ei siis yksinomaan voi selittää vain oppimistuloksilla, Pisa ei yksinään toimi laadun mittarina. Sitä ei myöskään yksinään selitä opettajien korkeatasoinen koulutus ja pedagoginen vapaus. Laadukkaassa perusopetuksessa otetaan huomioon opetustoimen ja koulun johtaminen, joka ei pelkästään vaikuta opettamisen kautta oppimiseen, vaan myös opettajien työhyvinvointiin. Työhyvinvointi ja sen strategisen merkityksen tiedostaminen on kuitenkin ollut päätöksenteossa ohutta. Johtamisella määritellään koulun uudistumiskyky ja -halukkuus sekä verkottuminen, ja sillä voidaan vaikuttaa myös koulussa hyödynnettäviin oppimisen työkaluihin ja pedagogisiin malleihin, kuten sähköisten laitteiden mukana tuleviin sovelluksiin. Laatu nousee siis hyvästä johtamisesta.

Valtakunnan tasolla perusopetuksen laadusta ei laatukriteerimääritelmien mukaisesti ole seurantatietoa kuin pirstaleisesti. Ministeriön merkittävä tuki kriteerien käyttöönottamiseksi tämän vuosikymmenen alussa on varmasti poikinut kuntiin hyviä käytänteitä sekä pitkäjänteistä ja kestävää kehittämistyötä. Väistämättä nousee kysymykseksi, onko joukossa myös niitä kuntia, joissa kehittämistyö on päättynyt tuen loppumisen myötä. Laadun kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä on tehty aikaisemminkin ja asian tärkeäksi nostaminen ei ole ensimmäinen laatuaan. 

Nyt kaivataan seurantatietoa ja näyttöä toimenpiteiden vaikutuksesta kouluihin – onko hankekausilla ollut havaittavissa muutoksia perusopetuksen laadussa? Missä on valtakunnantason evidenssi, että suomalaista koulua voidaan kutsua laadukkaaksi, jotta mielipiteet laadukkaasta koulusta saavat selkänojaa? Olisiko OPS-prosessissa väläytetty auditointi sopiva työväline kokonaisvaltaisen laadun seurantaan myös yleissivistävässä koulutuksessa? Nyt keskustelua voisi kuvata vertauksella, jossa heinäsuovasta löytyneestä neulasta uutisoidaan näkyvästi, mutta jätetään huomiotta ne 120, jotka vielä heinän seasta on löytymättä.

Riikka Kuusisto-Kajander

Nuorten parlamentti otti kantaa EU-asioihin

Eduskunnan kansoitti perjantaina 28.3. yli kaksisataa suomalaista nuorta 120 yläkoulusta eri puolelta Suomea. Perinteeksi muodostunut Nuorten parlamentti kokoontui tänä vuonna yhdeksättä kertaa eduskuntaan. 8.–9.-luokkalaiset ovat valmistautuneet syksystä lähtien maaliskuiseen istuntoon miettien kysymyksiään ministereille. Ennen istuntoa nuorten keskuudessa huokui käsinkosketeltava jännitys. Kaikkialla pyöri oppilasedustajia ja toimittajaoppilaita. Meiltä Raumaltakin oli saapunut bussilastillinen nuoria ja heidän ohjaajiaan edustamaan omaa kouluaan. Tämä päivä jää varmasti kaikkien mieleen. Jokaisen edustajan läsnäolo on osoitus mielenkiinnosta vaikuttamiseen ja välittämisestä heitä askarruttaviin asioihin. Nuorten parlamentti on yksi tärkeimpiä nuorten vaikuttamisväyliä, josta voi syntyä elinikäinen kipinä tämänkaltaiselle toiminnalle. Kuka tietää, kuinka monta tulevaa kansanedustajaa salissa perjantainakin istui.

Vasemmalla Rauman normaalikoulun oppilasedustaja Kristiina Aarnio, joka esitti täysistunnossa kysymyksen tupakan vähentämisen mahdollisuuksista. Keskellä toimittajaoppilas Pinja Taalikka ja oikealla Parlamenttikerhon ohjaaja Mia Koivuniemi.

Nuoria puhutti muun muassa historian opetus lukiossa. He olivat huolissaan siitä, jos historiaa opetetaan tulevaisuudessa vain valinnaisena aineena. Puhemies Eero Heinäluoma halusikin antaa tästä edustajille ensimmäisen äänestysmahdollisuuden. Äänestyksen tulos oli murskaava: 180 edustajaa halusi pitää historian edelleen pakollisena aineena lukio-opetuksessa ja vain 17 muuttaisi sen valinnaiseksi. 

Aiheet liikkuivat aina  susien suojelusta kuntien pakkoliitoksiin, tupakan vähentämisen mahdollisuuksista homoseksuaalien adoptio-oikeuteen sekä kesä- ja talviajan tarpeellisuudesta mopojen nopeusrajoituksiin. Monesta asiasta äänestettiin. Äänestyksen tuloksena Nuorten parlamentti kannatti muun muassa mopojen nopeusrajoitusten säilyttämisestä ennallaan. Tiukin äänestystulos tuli kesä- ja talviajan säilyttämisestä: 93 äänestäjää kannatti nykyistä tapaa kun taas 83 haluaisi luopua erillistä kesä- ja talviajoista. 

Hetan peruskoulun oppilas Santeri Kirkkala Enontekiöltä kysyi euroalueesta eroamisesta ja oman valuutan käyttöönottamisesta. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb sai puhemieheltä vastausvuoron. Hän totesi, että Suomen viisitoistavuotinen taival eurovaluutassa on ollut ylivoimaisesti maan  valuuttahistorian vakainta aikaa. Olemme euromaa, olemme mukana yhteisvaluutassa  ja istumme niiden pöytien ympärillä, joissa päätöksiä tehdään. Ministeri Stubbin yksiselitteinen vastaus oli, että vanhaan aikaan ei kannata palata, vaan Suomen on hyvä pysyä eurossa. Puhemies Heinäluoma esitti Nuorten parlamentin äänestävän aiheesta. Äänestyksen tulos osoitti nuorissa selvää EU-myönteisyyttä, kun 180 edustajaa äänesti euroalueessa pysymisen puolesta ja vain 10 vastaan. 

Tunnin mittaisen istunnon aikana ehdittiin saada vastaus kaikkiaan 23 kysymykseen. Oppilasedustajat ja toimittajaoppilaat saivat nauttia tilaisuuden lopuksi juhlavan lounaan eduskunnan valtiosalissa. Monet ministerit ja kansanedustajat pääsivät kuvattaviksi oppilaiden kanssa. Valtiosalissa käytiin myös keskusteluja vapaammassa ilmapiirissä. Oppilaat pääsivät lisäksi haastattelemaan ja kuulemaan lähemmin monia paikallisia satakuntalaisia kansanedustajia, kuten Kristiina Salosta. Hetki oli monelle ainutlaatuinen. Tästä päivästä puhutaan vielä pitkään.

Kotimatkalla Raumalle neljän yläkoulun toimittajaoppilaat laativat hienosti yhteistyössä tiedotteen Nuorten parlamentin istunnosta paikalliseen lehteen. Oli ihailtavaa seurata sivusta taitavien nuorten yhteistyötaitoja. Kyllä meillä vain on hienoja ja taitavia nuoria. Heistä kuullaan vielä!

Marja Tervaselkä-Jalonen