maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yhteistyötä osallisuutta vahvistavan koulukulttuurin puolesta



Suomen Lukiolaisten Liitto on Opinkirjon uusimpia jäsenjärjestöjä. Liityimme Opinkirjon jäsenjärjestöksi vuonna 2013. Samoihin aikoihin lasten ja nuorten osallisuus sai
uutta ryhtiä, kun perusopetus- ja lukiolakia uudistettiin. Vuoden 2014 alussa vakiinnutettiin oppilaskunnat kaikkiin Suomen peruskouluihin täsmentämällä perusopetuslakia. Uudistuksella pyrittiin lisäämään oppilaiden osallisuutta ja parantamaan heidän vaikutusmahdollisuuksiaan koulussa. Lukioissa opiskelijakuntien asemaa täsmennettiin ja osallisuutta vahvistettiin.

Opinkirjo osallistuu aktiivisesti koulutuksen ja opetusmenetelmien kehittämiseen liittyvään keskusteluun sekä osallisuuden edistämiseen erityisesti peruskoulussa. Jäsenjärjestönä Suomen Lukiolaisten Liitto on päässyt olemaan vahvasti mukana näissä keskusteluissa ja tuomaan myös lukiolaisnäkökulmaa niihin vahvemmin mukaan.


Kohti aktiivista osallistumista

Oppilaiden rooli koulussa on ollut varsin erilainen suomalaisen yhteiskunnan eri vaiheissa. Maatalousyhteiskunnassa korostui opettajien auktoriteetti ja oppilaiden eräänlainen alamaisuus suhteessa opettajaan sekä oppilaiden keskinäinen kilpailu. Teollisessa yhteiskunnassa hyveinä olivat aktiivisuus, mutta myös varsin vahva yksilökeskeisyys ja sitä kautta korostunut keskinäinen kilvoittelu. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa koulussa kasvuyhteisönä ovat alkaneet korostua osallisuus ja yhdessä oppiminen. Oppilaiden roolia voidaankin tarkastella suhteessa kansalaisten osallisuuteen yhteiskunnassa: Onko kyseessä alamaisuus vai aktiivinen kansalaisuus, johon verkostoituneessa nyky-yhteiskunnassa liittyy vahvasti myös globaali toimijuus.

Viime vuosina on puhuttu paljon koulun tehtävästä demokratiakasvattajana. On koettu tärkeäksi, että oppilaat jo alakoulun ensimmäisistä luokista lähtien saavat harjoitella vaikuttamista ja osallistumista itselleen tutussa toimintaympäristössä voidakseen kasvaa aktiiviseen kansalaisuuteen.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2004 ja 2014 nähdään peruskoulun keskeisenä tavoitteena tarjota oppilaille valmiuksia kehittää osallistuvana kansalaisena demokraattista yhteiskuntaa. Näin ollen demokratiakasvatuksen tärkein tavoite on tiedostavat, vastuulliset ja yhteistyökykyiset kansalaiset, joilla on taitoa ja halua vaikuttaa yhteiskunnassa. Uusimmissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa oppilaiden osallisuutta on korostettu myös oppimiskäsityksessä. Osallisuuden kokemisen tärkeys on laajennettu koskemaan entistä enemmän myös oppimisprosesseja ja oppilaiden omistajuutta omaan oppimiseensa.


Osallistuvaa koulukulttuuria rakentamassa

Sekä Opinkirjo että Suomen Lukiolaisten Liitto haluavat toiminnassaan paitsi vastata yhteiskunnan muutokseen myös olla näyttämässä suuntaa erityisesti suomalaisen koulukulttuurin kehittämisen kautta. Yhdessä vaikuttamisesta meillä on jo hyviä tuloksia.

Opinkirjo ja Suomen Lukiolaisten Liitto yhteistyökumppaneineen käynnistivät kaksivuotisen hankekokonaisuuden (2014–2016) tukemaan peruskoulujen oppilaskuntatoimintaa. Hankkeen tuloksena syntynyt Oma oppilaskunta -sivusto palvelee peruskoulujen opettajia tarjoamalla työkaluja oppilaskuntatoimintaan ja osallistuvan koulukulttuurin rakentamiseen.

Hankkeen aikana järjestökumppanien tiivistynyt yhteistyö innosti työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen, miltä pohjalta yhteistyötä on helppoa jatkaa ja tehdä myös jatkossa.


Pirita Ruokonen ja Milla Rekola


Kirjoittajat:
Pirita Ruokonen on työskennellyt projektikoordinaattorina Suomen Lukiolaisten Liitossa ja on Kehittämiskeskus Opinkirjon hallituksen jäsen.
Milla Rekola on opiskelijatoiminnan suunnittelija Suomen Lukiolaisten Liitossa ja on Opinkirjon hallituksen varajäsen.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Hymyllä pääsee pitkälle

Hymy. Se tulee ensimmäisenä mieleen Opinkirjosta.

Ensimmäinen kohtaamiseni Hymyn kanssa ei ollut koulussa vaan kotona. Leikin kotona sisällä pallolla ja rikoin vahingossa äitini Hymytyttö-patsaan. Villinä poikatyttönä olin ehtinyt jo rikkoa yhtä jos toista, mutta tämä kyseinen tapaus sai aikaan sen, että äitini itkeä tirautti. Tapahtuma jäi mieleeni niin, että kun koulussa opettajana ja rehtorina työskennellessäni törmäsin jälleen Hymyyn, tilasin äidilleni uuden - ja siellä se koristaa hänen olohuonettaan vieläkin.

Vuonna 2007 siirryin itse koulumaailmasta järjestökentälle, silloisen Terveys ry:n toiminnanjohtajaksi. Saadessani osallistua ensimmäiseen Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:n hallituksen kokoukseen, olin ylpeä ja otettu. Sain mahdollisuuden vaikuttaa niin kauan elämässäni olleen järjestön työskentelyyn.

Osallisuus voimavarana
Järjestöfuusioiden jälkeen nykyisen järjestöni eli Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yksi tärkeimpiä tehtäviä on luoda nuorille arkeen sellaisia suojaavia tekijöitä, jotka mahdollistavat heistä jokaiselle hyvän ja tasapainoisen tulevaisuuden.  Työllämme teemme päihdeilmiön näkyväksi ja lisäämme sen ymmärrystä.  Katso video Päihdeilmiö

 Ehkäisevä päihdetyö edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia ja ihmisten osallisuus on siinä tärkeässä roolissa. Osallisuus onkin yksi tärkeimmistä yhteisistä tekijöistä EHYTin ja Opinkirjon toiminnassa.

Vuosien varrella olen seurannut ihaillen Opinkirjo-henkilöstön innovatiivisuutta ja uusien ideoiden kentälle saattamista, on kyse ollut sitten kerhotoiminnasta, yrittäjyydestä, media- tai tiedekasvatuksesta. Näissä kaikissa punaisena lankana on ollut nimenomaan nuorten oma osallisuus. Jotta se ei jäisi sanahelinäksi, on kouluissa työskenteleviä ammattilaisia tuettava sen hyödyntämisessä.

Kehittämiskeskus Opinkirjossa osallisuus ymmärretään kokemuksena ja tunteena kuulluksi ja huomioiduksi tulemisesta.  Oppilaiden vaikuttamisella tulee olla kouluyhteisössä toimivat ja systemaattiset rakenteet, resursseja ja koulutuksen järjestäjän tuki. Nämä rakenteet antavat nuorelle mahdollisuuden vaikuttaa itseä koskeviin asioihin omassa kouluyhteisössä. Parhaiten tämä kaikki tulee näkyviin oppilaskuntatoiminnassa ja siinä, miten Opinkirjo on vuosien saatossa tukenut tätä toimintaa Suomen kouluissa.

Tulevaisuudessa nuoria osallistavien rakenteiden luominen ja osallisuuden korostaminen ovat vielä tärkeämpiä kuin aikaisemmin. Suomen yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa, emme voi jättää ketään yksin. Kun aktiivisesti ohjaamme nuoria tähän ajatteluun koulussa, he oppivat kantamaan asiasta vastuuta. Ja samalla me vanhemmat opimme heiltä, niin nuoruudesta kuin tulevaisuudesta.


Hymy. Sillä pääsee pitkälle myös tulevaisuudessa.

Kristiina Hannula

Kirjoittaja on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja.

maanantai 16. tammikuuta 2017

NUORISOMME HYVÄKSI! Opinkirjon juhlavuoden blogisarja käynnistyy


”Koti, koulu ja monenlaiset nuorison toiminnan muodot olisi saatava toinen toisiaan täydentävinä kasvatukselliseen yhteistyöhön.” 

Sitaatti ei ole peräisin hallituksen kärkihankkeista, LAPE- sen enempää kuin SOTE-hankkeisiin liittyvästä keskustelusta. Siteeraan Opettajain Lehdessä 12.2.1943 julkaistua juttua, jossa kiinnitetään huomiota siihen tukeen ja toimintoihin, jota jokaiselle nuorelle olisi oltava tarjolla tasapainoisen kasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. 


Tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun kulminoitui Kansakoulun Kerhokeskuksen syntyminen vuonna 1947. Asiasta kirjelmöitiin jo vuonna 1944 vaatien, ”että Suomen Kansakoulunopettajain Liitto ryhtyy toimenpiteisiin keskuselimen perustamiseksi”. Kirjelmässä todettiin, että kansakoulun piirissä suoritettava varhaisnuorisotyö on kärsinyt opintokirjallisuuden sekä toimintaa huoltavan keskuselimen puutteesta.

Toimeen ryhdyttiin 23.2.1947 ja hyväksyntä nimelle Kansakoulun Kerhokeskus saatiin 9.11.1947. Toiminta alkoi Suomen Kansakoulunopettajain Liiton alaisuudessa. Vuonna 1954 rekisteröitiin omaksi järjestökseen, Kansakoulun Nuorisotyön Päätoimikunnaksi, joka kuitenkin toimi edelleen nimellä Kansakoulun Kerhokeskus.

Kehittämiskeskus Opinkirjo – Utvecklingscentralen Lärorik (ent. Kerhokeskus – koulutyön tuki; Klubbcentralen – Stöd för skolan) viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi Opinkirjon jäsenet kirjoittavat vuorollaan Opinkirjon blogiin tervehdyksensä. Tarkoituksena on, että jokainen kuvaa blogissaan niitä tavoitteita, joita Kerhokeskus, nykyinen Opinkirjo on juuri kyseisen tahon näkökulmasta edistänyt ja joita sen tulee edistää. Tämä on blogisarjan ensimmäinen kirjoitus.

Juhlavuoden kuluessa haastamme toimintamme perusteet: mikä on se missio, jota Opinkirjon kaltaisen kehittämiskeskuksen tulee toteuttaa; mikä on visiomme siitä lapsille ja nuorille tarjottavien palvelujen kokonaisuudesta, joilla tuemme ja autamme heitä kehittymään ja kasvamaan tulevaisuuteen. Mitkä ovat oppimisen, kasvun, kehittymisen ja hyvinvoinnin suhteet: Millä kasvatuksellisella yhteistyöllä me turvaamme parhaan jokaiselle lapselle ja nuorelle?

Taomme tulevaa yhdessä!

Minna Riikka Järvinen
Toiminnanjohtaja, KT



keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mikä potentiaali!

Tuusulan kunnan opetustoimi teki viime keväänä rohkean ratkaisun ja päätti tarjota kaikille kunnan opettajille yhteisen veso-koulutuspäivän ops:n mukaiseen osallistavaan henkeen. Opettajat saivat toivoa sisältöjä päivän koulutusantiin. Sen lisäksi heidän oma osaamisensa ja arjen oivalluksensa valjastettiin käyttöön. Helppoa?

Organisointitiimi pyysi opettajia pohtimaan, mitä ops:n (2014) toteuttamisen tapoja ja oivalluksia heillä itse kullakin on, tai missä oma kollega on erityisen hyvä. Opettajat saivat ehdottaa yksin tai yhdessä toisen opettajan kanssa työpajoja, joita voisivat olla vesopäivässä ohjaamassa. Lisäksi pajaehdotuksia pyydettiin tahoilta, jotka voisivat vastata opettajien esittämiin toiveisiin ja sen lisäksi kunnan yhteistyökumppaneilta. Kaiken kaikkiaan pajaehdotuksia tuli lähes 70, joista 45 työpajaa oli oman kunnan opettajien ohjaamia!

Yli neljänsadan opettajan liikuttelu pajasta toiseen yhden päivän ajan ei ole helppoa. Järjestelyiden helpottamiseksi Tuusulassa otettiin käyttöön ilmainen popupkoulu.fi-verkkotyökalu. PopUp-koulu on alun perin oppilaiden toisilta oppimisen festareiden järjestelyiden helpottamiseksi tehty työkalu, mutta opettajien käsissä se on taipunut jo moneen muuhunkin käyttötarkoitukseen. Organisointitiimi julkaisi PopUp-koulun sivustolle jätetyt pajaehdotukset, ja opettajat saivat tutustua niihin ja pohtia, millaisen vesopäivän aikovat itselleen koota. Pajoihin pystyi ilmoittautumaan mobiilisti kirjautumatta. Jokainen sai automaattisesti päivän ohjelmansa sähköpostiinsa, ja organisointitiimi tulosti osallistujalistat kouluittain ja pajoittain myös varsinaiseen vesopäivään. Aika helppoa.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina opettajia virtasi Tuusulan isoimpaan koulurakennukseen. Jumppasali oli täynnä näytteilleasettajia, jotka tarjosivat omalta osaltaan tukea opettajien työhön. Luokissa pyörivät opettajien ja yhteistyökumppaneiden ohjaamat työpajat. Iloisia kasvoja tuli vastaan, puheensorina täytti käytävätilat. Työpajojen sisällöt olivat laidasta laitaan: arvioinnista biisien tekoon, digiloikasta kädentaitoihin. Päivään kuului myös kaikille pakollinen, näyttelijä Outi Mäenpään luento vuorovaikutuksesta.

Mikä oli päivän palaute? Valehtelematta useita kertoja päivän aikana kuultu ja palautteista löytyvä kommentti: ”Paras veso ikinä!” Opettajat olivat todella kokeneet päivän onnistuneeksi. Itse valitut sisällöt tekivät päivästä antoisan. Ja mikä parasta, pajaohjaajien ja pajaan osallistujien yhteiset kollegiaaliset keskustelut ja pohdinnat tuottivat uusia oivalluksia. Vertainen kohtasi vertaisen, todellisuus ja kieli oli yhteinen. Verkostoja luotiin yli koulurajojen, oman kunnan sisällä.

Anteeksi vain, opetuksen konsultit, mutta teitä ei ehkä enää aina tarvita. Osaamista on kentällä hurjasti – valjastetaan tuo potentiaali käyttöön jatkossakin!




Marjo Kenttälä
Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Opinkirjossa ja pääsi kärpäsenä katossa mukaan Tuusulan vesosuunnitteluun PopUp-koulun myötä.

Ps. Opettaja-lehti teki jutun Tuusulan vesopäivästä paljon kertovalla otsikolla "Kaikkien vesojen äiti". Lisäksi opettajien PopUp-koulusta on tehty inspiraatiovideo Tuusulan kokemusten pohjalta. Kannattaa tsekata molemmat!



tiistai 27. syyskuuta 2016

MIKSI SOPASSANI ON PAHA MAKU? Harrastajakokit aamu- ja iltapäivätoiminnan kimpussa



Innokkaimmankaan harrastajakokin ei nykyään tarvitse haalia kotiinsa kokkikirjoja. Kaikki maailman reseptit löytyvät netistä. Meissä harrastelijoissa on kuitenkin se vika, että luulemme aina löytäneemme jotain uutta: ”Aa, tätä haluan kokeilla.” Oikeat kokit sen sijaan tietävät ruokalajien alkuperän ja historian, ominaislaadun, eivätkä sorru kikkakolmosiin etsiessään oikeaa aromia ruokalajeihinsa.

Analogia poliittisiin ratkaisuihin lienee ontuva. Valitettavasti kuitenkin poliittiset ratkaisut  väitettyihin talousvaikeuksiin ovat pikaratkaisuja, laastaria, kun pitäisi kipsata, aukkohakkuu, kun pitäisi harventaa. Viimeisimpiä tämän kategorian keksintöjä ovat pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan kohdistuvat leikkaushalut ja –päätökset.

Opetushallituksen tiedon mukaan 1. ja 2. luokan oppilaista pääsee mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan vain 34,8 %. Oppilasmäärässä tämä tarkoittaa 53700 oppilasta koko Suomessa. Toiminta painottuu ekaluokkalaisiin, tokaluokkalaisille toimintaa on tarjolla harvoin. Kun peilataan ikäluokan kokoon, Suomessa heiluu noin 66000 7-8-vuotiasta lasta iltapäivät yksin ilman huolenpitoa, virikkeellisestä ja monimuotoisesta toiminnasta puhumattakaan. Suomi jättää lapsensa heitteille. Valitettavasti tämän syksyn luvut eivät ole aallonpohja: Oulu on päättänyt olla kokonaan tarjoamatta aamu- ja iltapäivätoimintaa pienille koululaisille, Espoossa pohditaan parhaillaan samaa.

Ratkaisut ovat käsittämättömiä. Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että koulupäivän jälkeen kouluympäristössä tarjotulla toiminnalla on vahva suotuisa merkitys oppimistuloksiin, ja ennen kaikkea asenteisiin oppimista kohtaan. On todennettu, että toiminnassa mukana olevilla lapsilla on verrokkejaan myönteisempi asenne koulua kohtaan ja korkeammat koulutustavoitteet, kurinpidollisia kysymyksiä on vähemmän, kotitehtävät tehdään paremmin ja oppimisesta ollaan kiinnostuneempia. Kun siis huudetaan menetettyjen kärkisijojen perään kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa pitäisi sentään muistaa perusasiat. Näiden teemojen välillä on yhteys!

Jos lasten suotuisalle sosio-emotionaaliselle kehitykselle annetaan mitään painoarvoa, tiedetään koulupäivän jälkeiseen toimintaan osallistuneiden lasten aggressiivisuuden ja käytösongelmien vähenevän, itsetunnon ja pystyvyyden kokemusten kohenevan.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan saaminen perusopetuslakiin loppuvuonna 2003 oli tulosta määrätietoisesta työstä, jolla poliitikot saatiin ymmärtämään, että euron sijoitus lapsen iltapäivään tuottaa hyvinvointia ja pärjäämistä pitkällä aikavälillä. Silloin korjattiin edellisen taantuman typeriä päätöksiä, jotka johtivat koulun kerhotoiminnan totaaliseen alasajoon 1990-luvulla. Tarvittiin valtava määrä työtä ja yhteistä tahtoa, että korjausliike syntyi.

Valitettavasti vallassa ovat uudet poliitikot, jotka tuntuvat kaivavat reseptinsä väitettyjen talousongelmien korjaamiseen kotikokin reseptikirjasta. Kokonaisnäkemys ja tieto puuttuvat, ne taitavalle kokille kuuluvat ominaisuudet, joiden pohjalta hän tietää, mitä makuja hyvän keiton aikaansaaminen vaatii.

Minna Riikka Järvinen

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Oppilaat, kouluyhteisö ja vallankäyttö

Suomalaisessa koulutuskeskustelussa on nykyään se erittäin hieno piirre, että oppilaiden osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien puolustajan on helppo tulla kuulluksi. Vuonna 2014 muutettu perusopetuslaki toteaa, että kaikissa peruskouluissa on oppilaskunta, ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sana ”osallisuus” mainitaan kirjaimellisesti noin sata kertaa. Myös opetusmenetelmiä koskevissa keskusteluissa korostetaan oppiaineesta riippumatta oppilaiden omaa aktiivisuutta ja oikeutta vaikuttamiseen.

Mutta onko itse oppilaan todellisuudessa helppo tulla kuulluksi?

Osallisuus on nähdäkseni hyvin ristiriitaisessa vaiheessa suomalaisessa koulumaailmassa. Kasvatusalan keskustelussa teema on pinnalla sitkeästi, ja keskustelun tulokset ulottuvat lainsäädäntöön asti. Koulujen arjessakin osallisuus ilmenee monin tavoin. Samalla on valtavia koulukulttuurin alueita, joihin asti osallistaminen ei todellisuudessa vieläkään ulotu. Harvalle edelleenkään tulee mieleen ottaa oppilaita mukaan esimerkiksi päättämään oppituntien pituudesta ja alkamisajoista. Aineenopettajan opintoihini liittyvät opetusharjoittelut olivat opintojeni parasta antia inspiroivine ja ajankohtaisine sisältöineen, mutta harjoittelijoille tarjotuissa luennoissa yhdelläkään eivät oppilaat olleet aktiivisina tekijöinä ja toteuttajina. Poikkeus oli oppilaskuntatoimintaa esittelevä luento, jolla silläkin hallituksen jäsenet olivat vain haastateltavina.

Oppilaiden osallistaminen on tärkeää muun muassa siksi, että se luo yksilölle kokemuksen ryhmään kuulumisesta ja lisää koko yhteisön hyvinvointia. Kouluissa oppilaiden vaikuttamisen paikat ovatkin yleensä yhteisöllisyyden tavoitteeseen helposti liitettäviä asioita. Ne ovat usein jonkinlaista mukavaa, viihtyvyyttä parantavaa lisää koulun arkeen: disko, teemapäivä, uusi sohva käytävälle. Nämä ovat aidosti merkityksellisiä asioita. Esimerkiksi disko voi olla erittäin tärkeä osa kouluvuotta koko kouluyhteisölle, ja se voi tarjota monille oppilaille korvaamattoman tärkeän kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja itse tekemisestä. Pieneltä vaikuttava asia voi olla yllättävän merkittävä, eikä ole aikuisten tehtävä määritellä merkityksen määrää.

Pohdin, kuitenkin onko olemassa vaara, että keskustelu osallisuudesta jää kesken. Monesti oppilaille on saatettu luoda hyvin onnistuneestikin vaikuttamisen ja tekemisen tila, jossa on mahdollisuus tehdä päätöksiä, tulla kuulluksi ja saada kokemus osallisuudesta. Varjoon voi jäädä se ongelma, että tila on tosiaankin erikseen oppilaille luotu eikä se ulotu aikuisten perinteisesti hallitsemiin vallan rakenteisiin. Koulun hierarkia on niin vakiintunut, etteivät edes rehtori ja opettajat ehkä tule ajatelleeksi kaikkia vallankäytön paikkoja ja oppilaiden potentiaalista osallistumista. Lapset eivät tässä tilanteessa välttämättä osaa vaatia enemmän valtaa, vaikka heillä olisi siihen oikeus. Laki velvoittaa kuulemaan oppilaita päätöksenteossa ja opetussuunnitelman perusteet toistavat lasten osallisuutta; tämä ei kantaudu oppilaiden korviin elleivät aikuiset tue oppilaita kasvussa vallankäyttöön ja toteuta osallistamisen periaatetta koko koulun toiminnan läpäisevästi. Koulujen velvollisuus on antaa oppilaille mahdollisuus ja välineet vaikuttaa koko yhteisössä aivan kaikilla tasolla – erikseen luotu tila lasten omalle päätöksenteolle ei riitä.

On todellinen ongelma, että nuoret näkevät yhteiskunnan valmiina ja annettuna, kun todellisuudessa heillä on valta muokata sitä. Miten tämä voisi muuttua, jos koulu, jossa he viettävät merkittävän osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ei muutu?

Innostunut oppilaskunta, koulutus oppilaskuntatoiminnan ohjaajille ja harjoitteluni pääprojekti, nostaa toiseksi pääteemakseen oppilaiden vallan. Meidän täytyy osata tiedostaa paremmin, kuinka vallankäyttö koulussa todella jakautuu ja mikä tärkeintä, miten se voisi jakautua. Niin oppilaskuntatoiminnan ohjaajan, kenen tahansa opettajan, rehtorin kuin erityisesti oppilaankin tulisi olla tietoinen niistä paikoista, joissa valtaa käytetään ja kyetä muodostamaan näkemys siitä, miten asian pitäisi ihannetilanteessa olla. Tiedän, että tämä vaatimus on mahdollista toteuttaa. Olen tutustunut harjoitteluni aikana useaan kouluun ja kasvatusalan ammattilaiseen, joille oppilaiden kaiken toiminnan läpäisevä osallisuus on sydämen asia ja todellisuutta. Heidän esimerkkinsä innoittamana pyydän: ei jätetä tätä tavoitetta yhdessäkään koulussa vain paperille, vaan tehdään siitä totta käytännön koulutyössä ympäri Suomen.

Matleena Kosonen oli korkeakouluharjoittelijana Opinkirjolla huhti-elokuussa 2016. Hän opiskelee opinto-ohjaajaksi ja valmistuu historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi tämän vuoden syksyllä.