Pyykkääminen johdatti tiedekilpailuun USA:han!

Syksyllä 2015 koulussani, Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, yhdeksäsluokkalaisille järjestettiin valinnaisaineena science -kurssi. Kaikkia meitä kurssilla olevia kannustettiin kehittelemään ainutlaatuinen, tieteellinen tutkimus, jolla voisi osallistua vaikka Tutki-Kokeile-Kehitä (TuKoKe)-kilpailuun. Yhdessä hyvän ystäväni kanssa innostuimme tästä heti, ja aloimme miettiä tutkimuksellemme sopivaa aihetta. Monenlaisesta tieteestä kiinnostuneena aiheen valinta tuntui yllättävän vaikealta, mielenkiintoisia tutkimuskohteita kun olisi loputtomiin.

Ykkösasiaksi tutkimuksessamme valikoitui lopulta hyödyllisyys. Halusimme, että tutkimuksen tulos helpottaisi mahdollisimman monen ihmisen arkielämää, antaisi vastauksia jokapäiväisiin kysymyksiin ja tarjoaisi mahdollisuuden syvempään jatkotutkimukseen. Niinpä kehittelimme tutkimuksen, jossa testattiin tahranpoistoa. Kuinka pelastaa ruohoon tahriintunut valkoinen paita? Millä öljyläikistä pääsee eroon? Saako tavallisella palasaippualla tekstiilit puhtaiksi? Valitsimme seitsemän erilaista, helposti tahraavaa ainetta, ja neljä pesuainetta.  Leikkasimme vaaleasta pussilakanasta pieniä neliöitä, ja levitimme niihin tahra-ainetta. Viikkoa myöhemmin pussilakananeliöt käsiteltiin pesuaineilla. Lopuksi ne vielä pestiin vedellä ja pyykinpesujauheella. Otimme valokuvia työvaiheista ja kirjoitimme tutkimusraportin.

Monta kertaa tutkimusta tehdessä mielessä kävi ajatus, onko tämä tarpeeksi tieteellistä. Pitäisikö aihetta vaihtaa? Pitäisikö ennemminkin tutkia saippuoiden kemiallista koostumusta? Pitäisikö vertailla pesuaineiden ainesosien vaikutusta tekstiileihin? Pitäisikö likaisia ja puhtaita kangasruutuja tutkia vaikkapa mikroskoopilla? Mehän vain pyykkäsimme!  Kuka tahansa osaa pyykätä ja havaita omin silmin, onko vaate puhdas vai ei. Onneksi jatkoimme uskollisesti alkuperäisen tutkimusaiheemme parissa…

Muutamaa kuukautta myöhemmin science -kurssin opettaja soitti ja kertoi, että meidän työmme oli valittu Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun finaaliin. Oli vaikea uskoa sitä todeksi. Meidän vaatimaton ja yksinkertainen työmme, jonka pikkulapsikin osaisi toteuttaa!

TuKoKen finaalissa kaikkia finalisteja haastateltiin ja tuomarit arvioivat jokaisen työn. Kaikki työt olivat uskomattoman hienoja ja osallistujia oli päiväkoti-ikäisistä parikymppisiin. Töitä palkittiin erikois-, raha-, tunnustus- ja matkapalkinnoin. Jotkut voittivat matkan tiedemessuille Tartoon, Brysseliin tai Phoenixiin. Arizonan Phoenixissa pidettäville Intel ISEF (International Science & Engineering Fair) -tiedekilpailuun pääsevien nimet kerrottiin, ja joukossa olivatkin meidän nimemme. Voitimme viikon pituisen matkan Yhdysvaltoihin! Istuessani koulun kemianluokassa liiskaamassa mustikoita lakanapaloihin, ajatus tällaisesta palkinnosta olisi varmaan vain naurattanut!

ISEF -kilpailussa jokaiselle työlle oli varattu oma pisteensä, johon posteri laitettiin esille.

Niin kuitenkin kävi, että toukokuun alussa matkustimme Phoenixiin tiedeprojektimme kanssa. ISEF-tapahtumassa oli noin 1750 osallistujaa ympäri maailmaa. Monet olivat osallistuneet kilpailuun aikaisemminkin, ja sen kyllä näki heidän perusteellisista ja taidokkaista tutkimuksistaan. Syöpälääkkeiden, robottikäsien ja positroniemissioiden keskellä pyykkiprojektimme tuntui ehkä alkeelliselta, mutta loppujen lopuksi se oli monia muita tutkimuksia käytännönläheisempi ja avoimempi jatkokehittelylle. Kaikki kanssakilpailijat olivat todella ystävällisiä ja kannustavia. Yksi matkalta parhaiten mieleen jäänyt asia olikin loistava yhteishenki. ISEFin avajais-, palkintojenjako- ja päätösseremoniat olivat hulppeita spektaakkeleita. Ohjelmassa oli myös nobelistien sekä muiden tiedemiesten esiintymisiä, illallisia ja hyvää musiikkia. Vähän väliä meitä kaikkia muistuteltiin siitä, että olemme oikeastaan jo voittajia, kun olemme päässeet näin pitkälle. Otimmekin kilpailun aika rennosti ja nautimme mm. Arizonan lämmöstä, Grand Canyonin matkasta ja toisten kilpailijoiden tekemistä mielenkiintoisista tiedeprojekteista.

Vaikka koulustamme on jo monen vuoden aikana osallistuttu TuKoKe -kilpailuun, uskon, ettei kovin moni ikäiseni tiedä tällaista kilpailua olevan olemassakaan. Se on harmillista, sillä ainakin minulle TuKoKe tarjosi ISEF-matkan kaltaisen unohtumattoman kokemuksen ja nosti tiedeinnostukseni aivan uusiin mittoihin. Finaaliin pääseminen antoi uskoa siitä, että olimme ehkä kuitenkin tehneet jotain merkittävää, ja että tutkimuksestamme voisi oikeasti olla hyötyä tulevaisuudessa. Muistan hyvin, kun finaalin palkintojenjakotilaisuudessa sanottiin, että jokainen tiedetutkimus on tärkeä. Tämä todellakin on nyt todettu pitävän paikkansa!

ISEFin avajaisseremoniassa.

Emma Järvi

Kirjoittaja on TuKoKe -finalisti 2016 ja työskentelee Opinkirjossa kesätyöntekijänä.