Uusi OPS - uudet haasteet? Kokemuksia New Ways to Teach and Learn for Student Engagement -konferenssista Stanfordin yliopistosta

Uusi OPS – uudet haasteet?

Vanhan opetussuunnitelman vuosikymmen on päättymässä. Opetuksen järjestäjillä, opettajilla ja nyt myös huoltajilla ja oppilailla on kädet täynnä työtä uuden paikallisen opetussuunnitelman koostamisessa. Tähän muutosten aikaan on kiinnostava kuulla, mitä muualla maailmassa nykypäivän (tai tulevaisuuden) koulusta ajatellaan.

Tähän kysymykseen sain hyvän mahdollisuuden hakea vastausta yhdessä monen muun tutkijan ja kehittäjän kanssa huhtikuun lopussa Stanfordin yliopistossa järjestetyssä konferenssissa New Ways to Teach and Learn for Student Engagement.

Tilaisuudessa oli paljon loistava puhujia ja panelisteja, muun muassa Helsingin yliopistosta professorit Hannele Niemi, Jari Multisilta ja Jari Lavonen sekä Lapin yliopistosta Heli Ruokamo. Stanfordin professorit Daniel Schwartz ja Linda Darling-Hammond pitivät ajatuksia herättävät puheenvuorot. Läsnä oli muitakin huippututkijoita, joiden tutkimuksiin pääsi tutustumaan työryhmien esityksissä. Omassa esityksessäni Teacher Students Participating at Creative Problem Solving Process and Developing Pedagogical Skills pohdin luovan ongelmanratkaisun prosessin merkitystä mielenkiintoon, motivaatioon ja ajattelun taitoihin.

Motivaatiota on, mutta ei oppitunnilla?

Kuten Suomessa, myös muualla motivaatio puhuttelee. Antamalla oppilaalle vastuuta ja vapautta, myös motivaatio lisääntyy. Vai lisääntyykö? Esitysten ja puheenvuorojen ”rivien välistä” olin lukevinani, että tutkijoiden tahto vastata enenevässä määrin niin sanottujen tavallisten opettajien ja tavallisten lasten tarpeisiin on vahvempi. Moni hyvä malli tai motivoiva menetelmä jää opettajalta käyttämättä, koska se on joko sopimaton arkeen tai niin monimutkainen, että sen oppimiseen menee tahattoman paljon aikaa. Uudet opetussuunnitelmat meillä ja muualla kannustavat myös enemmän oppilaan ja opettajan väliseen yhteisyöhön (myös opettaja oppii oppilailta) ja opettajien väliseen yhteistyöhön, kuten myös oppilaan osallistamiseen ja yksilölliseen arviointiin. Oikeastaan kysymys ei olekaan siitä, etteikö olisi motivaatiota tai ei olisi sitouduttu opittavaan asiaan, vaan oppilaan motivaatio ja kiinnostus ovat ”ajautuneet” nopeasti hyvin kauas oppituntien sisällöstä (sekä tiedollisesti että taidollisesti). Miten voidaan kehittää opetusta siten, että hyödynnetään tätä olemassa olevaa motivaatiota ja kiinnostusta myös tunnilla oppimiseen?

 

21st Century Skills

Mielestäni jo viimeiset kymmenen vuotta koko kasvatusala on puhunut tulvaisuuden taidoista ja siitä, miten koulu ja opetus voi tukea näiden taitojen kehittämistä ja kehittymistä. Täyttä yksimielisyyttä luetteloissa ei ole ja jokainen taho tarjoaa hiukan poikkeavia visioita. Koin raikkaana professori Daniel Schwartzin ajatuksen siitä, että eiköhän se ole hiukan ennustajaeukon hommia, pohtia mitä tulevaisuudessa tarvitaan – Onko kukaan näitä luetteloita kyseenalaistanut ja voiko tulevaisuus sitten olla jotain muuta, ja voidaanko tarvita myös ihan erilaisia taitoja? Se mihin varmasti pystymme ottamaan kantaa, on nykypäivä ja sopeutuminen uusiin haasteisiin juuri nyt.

Esitelmässään professori Darling-Hammond avasi tulevaisuuden osaamisen kärkiä: miten henkilö asian sisällön ja merkityksen ymmärtää, miten hän osaa asioita soveltaa, miten opittua voi siirtää eteenpäin ja viestiä opitusta muille, miten hyödyntää yhteistyötä ja miten oppia oppimaan vielä tehokkaammin. Kaikkeen ei aina ole ohjeita, eikä voi ollakaan: ohjeet antavat suunnan, ja toisinaan sitä suuntaa ei voi olla tiedossa ennen matkaa. Yhdysvalloissa nyt opettajasta riippuvainen oppilas halutaan kasvattaa tulevaisuudessa itsenäiseksi omat tiedot ja taidot tunnistavaksi henkilöksi.

Hard Fun

Lähes pari tuntia pohdittiin sitä, täytyykö koulussa olla hauskaa tai täytyykö oppimisen olla hauskaa. Parhaana ja ajatuksia herättävänä puheenvuorona koin tulevaisuuden oppimisen tutkijan Claudia L´Amoreauxin esittämän käsitteen Hard Fun. Selityksen mukaan paras ilo ja hauskuus tulee siitä, kun joku tehty työ tuo mielihyvää, johon voi paneutua väsyneenäkin ja silti siitä voi nauttia. Ei tarvitse olla hauskaa, mutta palkitsevaa ja innostavaa kyllä. Näin ollen toisen hauska on toisen tylsä. Yleisö vertasi ajatusta polkupyörällä ajamiseen, jolloin korkeaakin mäkeä jaksaa polkea, kun tietää, että kun tulee alamäki, niin se on todella kivaa. Paikalla oleva opettaja tosin totesi siihen, että nykykoulussa mäkeä saa rehkiä ylös jatkuvasti, mutta oppilaat eivät pääse ikinä nauttimaan alamäkilaskusta.

Myös professori Schwartz totesi esityksessään, että jatkuvasti ei voi olla motivoitunut ja täytyy saada myös levätä. Saman huomion olen tehnyt luovan ongelmanratkaisun prosessissa, jossa aktiivista ja luovaa ajattelua vaativat jaksot vaihtelevat levon ja niin sanotusti käsillä tekemisen jaksojen kanssa.

Panelistien mielestä hauskoja ovat ne menetelmät, sisällöt ja työkalut, jotka ovat joustavia. Esimerkiksi saha on hauska työväline, koska sitä voi käyttää niin moni ihminen niin moneen eri tarkoitukseen – joku jopa soittamiseen.

Design Thinking/Design Teaching

Konferenssin laajuus ei antanut mahdollisuutta perehtyä aiheeseen laajemmin, mutta olin havaitsevani, että tulevaisuudessa halutaan tarjota oppilaille paljon enemmän valinnan varaa tehdä asioita myös käsillään. Ajattelu linkittyy taas kerran luovaan ongelmanratkaisuun, jossa voidaan myös puhua tuotekehityksestä, olkoon tuote sitten jotain fyysistä, virtuaalista tai muuten aineetonta.

Innokas-keskuksen johtaja Tiina Korhonen vei meidät tutustumaan Fab Labiin, jossa on loistavat puitteet oppimiselle muotoilun avulla. Vierailun aikana tuli hyvin selväksi, että lapset, jotka eivät saa onnistumisen kokemuksia koulussa, saavat niitä Fab Labissa ja löytävät motivaationsa sitä kautta. Nykylapset kokeilevat paljon ja myös erehtyvät paljon, eikä se ole heille mikään ongelma. Myös Fab Labissa syntyy ensin useita prototyyppejä ennen kuin syntyy mitään järkevää. Ja taas kerran saatiin huomata, että parhaita ovat ne työkalut, joita voi käyttää mihin vaan ja kelvottomia sellaiset reseptimäiset ohjeet, jotka kahlitsevat luovuutta.

Yhteenvetona voisin todeta, että opetussuunnitelmat niin meillä kuin muuallakin hakevat tietojen ja taitojen tasapainoa, tietopuolen ollen tähän asti vaakakupissa se painavampi.

www.innokas.fi

www.globalinnokas.com

Teksti: Merike Kesler, erityisasiantuntija Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kuva: Helsingin yliopisto LUMA-keskus/Sakari Tolppanen/Elisa Lautala