Lokakuisena tiistai-iltapäivänä kävelin
Opinkirjon järjestämälle luovan ongelmanratkaisun kurssille Jyväskylän
opettajankoulutuslaitokselle. Kurssia luotsasi Opinkirjon erityissuunnittelija
Merike Kesler. Meriken erityisalaa on tiedekasvatus. Olin vaikuttunut hänen
tavastaan kohdata opiskelijat ja heidän tarpeensa itseohjautuvaan opiskeluun
ohjaavassa aloituskerrassa.
Aluksi kartoitettiin keitä kurssilla oli,
taitavaan ilmapiiriä rakentavaan tapaan inkkarinimillä – jokainen sai kertoa
itsestään sen, minkä halusi siinä kontekstissa tehdä. Seuraavaksi kysyttiin,
miksi kurssilaiset olivat kurssilla. Kaikista puheenvuoroista kävi ilmi, että
kurssille oli saavuttu sen konkreettisen luonteen vuoksi: ”Saisi tehdä jotain
oikeaa tulevaa ammattia ajatellen.” Opiskelijoiden opiskelutausta vaihteli
varhaiskasvatuksesta aineopettajiin.
Mitä luova oppiminen ja luova ongelmanratkaisu sitten
ovat? Pohdimme sitä yhdessä opiskelijoiden kanssa ajatuskartan avulla. Nautin
kurssin aloituskerralla myös siitä, että oppimissisältöjen avaamisessa
käytettiin erilaisia menetelmiä, joihin oli taitavasti nivottu sosiaalinen
oppiminen siten, että tasa-arvoisuus ja osallisuus tulivat luontaisesti oppimisen
muodoiksi. Kaikki saivat tuoda oman kortensa kekoon, ja keskustelun myötä
pääsimme uusiin näkemyksiin – opimme toinen toisiltamme, niin pienryhmissä kuin
koko 20 opiskelijan ryhmässä. Keskustelimme harjoituksissa muun muassa
makukokemuksista sekä lehtileikkeistä etsittävistä ongelmista ja keinoista
ratkaista ongelmat luovasti – eri tavalla mihin on totuttu.
Kurssi kokoontui kuutena peräkkäisenä viikkona.
Pääsin osallistumaan viimeiselle Luovan ongelmanratkaisu -kurssin kerralle ja
opiskelijoista aisti, miten he olivat innostuneita tämän tapaisesta työskentelystä.
He esittelivät kurssin aikana tehdyt työnsä posterin avulla. Kunkin opiskelijan
posteri esitteli ongelman, josta opiskelija oli aidosti kiinnostunut. Ongelma
kosketti heidän elinympäristöään ja ajatuksiaan tässä hetkessä. Mukaan
posteriesitykseen oli mahtunut ajatteluprosessi, taustatiedot, ongelman
fokusoituminen, ratkaisuehdotukset ja kehittämisajatukset. Aihepiirit löytyivät
muun muassa omasta opetuksen alasta, kuten musiikista ja liikunnasta,
vuorovaikutuksellisista asioista, kiusaamisen problematiikasta,
oppilaantuntemuksesta ja oppilaiden käsityksistä opettajasta.
Ryhmän ohjaajan kysyessä opiskelijoiden
mielipidettä tällaisesta opiskelutyylistä he sanoivat, että prosessin aikana he
kävivät tunneskaalassa läpi alun ahdistuksen jälkeen innostuksen, tiedon hyödyllisyyden
tunteen itselleen ja lopuksi tyytyväisyyden. Tällainen tapa opiskella tuntui
erilaiselta. Vaikka prosessin tuotos koottiin itse, keskustelut, saadut
palautteet ja palautteiden antaminen olivat olleet innostavia ja kannustavia.
Lisäksi kurssin sisältö oli opiskelijan omaa ajattelua eteenpäin vievää. ”Lisää
tällaista yliopistoihin!”, kuului olevan heidän viestinsä.
Teksti ja kuva:
Pia Ruuhi-Liimatainen
Pia Ruuhi-Liimatainen
Opinkirjon aluekoordinaattori, Keski-Suomi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti