keskiviikko 10. syyskuuta 2014

2000-luvun mausteet lasten osallisuudessa



Uudistumassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa oppilaiden osallisuus on nousemassa yhdeksi kehittämistoimenpiteiden ajuriksi. Oppilaiden osallisuuden lisäämistä kouluyhteisöissä tulisi siis kehittää kaikilla tasoilla hallinnosta yksittäiseen luokkahuoneeseen.

Lasten osallisuutta voi tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta. Suomen lait ja kansainväliset sopimukset luovat pohjaa lasten osallisuudelle yhteiskunnassa ja velvoittavat viranomaisia toimimaan ja takaamaan lasten oikeusosallisuuden.  Osallisuus voidaan ymmärtää erityisesti kokemuksena eli kokemusosallisuutena, jolloin osallisuus tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta omien oikeuksiensa käyttämisestä. (Karhuvirta&Lestinen 2014.)

Aktiivinen kansalaisuus on  osallisuutta, johon kuuluu erityisesti yhteisöön kuulumisen tunne (EU 1997). Osallisuudessa on usein nostettu esiin tunnekokemus omasta merkityksellisyydestä (esim. Gretschel 2007) ja kokemus yksilön ja ryhmän omasta mahdollisuudesta tehdä asioita ja vaikuttaa niihin (Kumpulainen ja muut 2010). Näin siis  yhteisöllisyyden vaaliminen ja  kehittäminen on perusta, jolle aktiivisen kansalaisen kasvattaminen olisi rakennettava.

Millaisia haasteita osallisuuden moniulotteisuuden ymmärtäminen asettaa meille järjestöjen työntekijöille, jotka tuemme lapsen oikeuksien hengessä osallisuuden toteutumista koulun erilaisissa käytännöissä. Demokratiakasvatusta edistävien toimintojen ja hankkeiden laatu ja kehittämistä ohjaajat ajurit olisi löydettävä sekä  oikeusosallisuudesta ja kokemusosallisuudesta. Osallisuus oikeutena tarkoittaa yhteiskunta luomia rakenteita. Kokemusosallisuus puolestaan lasten toimintaa näissä rakenteissa. Rakenteiden ja  erilaisten toimintamallien tulisi tukea aitoa toimijuutta (Kumpulainen ja muut 2010), joka sisältää myös toisin tekemisen ja vastaan asettumisen  mahdollisuuden. Lasten kansalaisosallistumisen tukeminen edellyttää  ymmärrystä lapsista kansalaisina, joiden tuomat erilaiset näkökulmat yhteisön päätöksen tekoon ovat arvokkaita. Erilaisille lähtökohdille olisi hyvä antaa mahdollisuus myös menestyä päätöksenteossa, jotta toiminta tuottaisi lapselle kokemuksen kyvykkyydestä ja omasta merkityksellisyydestä yhteisössään.

Perusopetuslain uudistus  (1998/628; 47a§) oppilaiden osallisuuden osalta ottaa kantaa demokratian laveuteen ja syvyyteen (Ahonen 2007)  nimeämällä osallisuuden koskemaan kaikkia oppilaita, listaamalla oppilaskunnalle tukun asiakirjoja, joista oppilaskuntaa on kuultava ja liittämällä oppilaiden vanhemmat ja huoltajat mukaan kuultavien joukkoon. Kouludemokratia on siis tulossa uudelleen perusopetukseen. Toivottavasti saamme mukaan 2000 –luvun mausteet toimijuudesta, kokemuksellisuudesta ja merkityksellisyydestä.

Tiina Karhuvirta
Erityissuunnittelija
Kirjoittaja toimii Opinkirjossa vastuualueenaan lasten osallisuuteen liittyvät kysymykset ja jatko-opiskelee Helsingin yliopistossa.

Lähteet:
Ahonen, Sirkka (2007) Pitäisikö kouludemokratia keksiä uudelleen? Teoksessa Pauli Aroja ja Pekka Sallila (toim.) Koulussa kansalaiseksi. Opettaja ja aktiivinen koulukulttuuri. Helsinki: Kansanvalistusseura, 33 –  51.
EU (1997) European Union 1997. Nordic area citizenship study: final report. Education and active citizenship in the European Union Citizenship Study. DG XXII.
Gretschel, Anu (2007) Nuori –  ei asiakkaaksi vaan vaikuttamaan nuorisotyön keinoin. Teoksessa Tommi Hoikkala ja Anna Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä: menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 243 –  260.
Karhuvirta, Tiina ja Lestinen, Leena (2014) Alakoulussa aktiiviseksi – merkityksellistä osallistumista oppilaskunnissa, järjestöjen kanssa vai miten? (julkaisematon artikkelikäsikirjoitus.)
Kumpulainen, Kristiina, Krokfors, Leena, Lipponen, Lasse, Tissari, Varpu, Hilppö, Jaakko ja Rajala, Antti (2010) Oppimisen sillat: kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Helsinki: CICERO learning. Helsingin yliopisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti