Diskurssi, kirkastaminen ja teot. Opinkirjo ydinviestin äärellä

Opinkirjossa on alkuvuoden aikana viety prosessia, jonka tavoitteena on ollut järjestön ydinviestin kiteyttäminen ja selkiyttäminen. Harvinaista kyllä, tällä kertaa asiaa ei käsitelty omin voimin: Apunamme oli Helsingin yliopiston opiskelijoista koostunut, useiden eri tieteenalojen opiskelijoista muodostunut nelihenkinen iskuryhmä. Sen taustalta löytyy Oppimo-osuuskunta, jonka ideana on välittää opiskelijoita sparraamaan ja kehittämään organisaatioita ja työyhteisöjä, ja vahvistaa opiskelijoiden vertaisoppijuutta. Vastineena yliopisto-opiskelijat saavat kokemusta asiantuntijuutensa soveltamisesta työelämään ja työelämätaitoja. Palkkionkin he saavat, kuten korkeakouluharjoittelijat yleensäkin. Ei siis mitään orjatyötä!

Oppimon kautta saimme Urten, Eliaksen, Ainon ja Heidin, informaatioteknologian, digitaalisen viestinnän, teoreettisen filosofian, aikuiskasvatustieteen, kehitysmaatieteen ja sosiologian osaajat. He kiusasivat Opinkirjon tiimiä, panivat meidät sanoittamaan perustehtävämme, palvelulupauksemme, kyseenalaistivat kohderyhmäajattelumme ja hyvinä pitämämme käytännöt.

Oppimolaisten opinkirjolaisista houkuttelema puhe paljasti, kuinka eri tavoin me, jotka luulemme olevamme yhteisen asian äärellä,  ymmärrämme, tulkitsemme ja sanoitamme tehtäväämme ja tekemistämme.  Osaa väestämme turhauttikin, miksi itsestään selvyyksiä pitää selittää oppimolaisille. Eikö heidän pitänyt tulla kertomaan meille, mitä ja miten meidän pitäisi toimia?

Puursimme puhuen, perustellen ja sanoja makustellen joka viikko yhden päivän kahden kuukauden ajan. Ja yllättäen, kun tuli aika tiivistää Opinkirjon ydinviesti, olimme valmiita, käytännössä yksituumaisia. Se osoittaa, kuinka tärkeää on järjestön sisäinen diskurssi. Siihen on uhrattava aikaa. Prosessin täytyy kulkea diskurssin kautta ydinviestin tai perustehtävän kirkastamiseen tai kirkastumiseen. Vasta sen jälkeen teot, työ on mahdollista. Käytetty aika ei ole pois ”oikeista töistä”.

Diskurssin, kirkastamisen ja tekojen suhde liittyy asiantuntijatyön luonteeseen ja työn omistajuuteen. Asiantuntijatyö syntyy työhön liittyvien ihmisten välisestä kommunikaatiosta ja suhteista. Jokaisen asiantuntijan osuus, jonka hän jakaa yhteisesti, on lähtökohtaisesti hänen itsensä omistamaa ja hallitsemaa. Sitähän asiantuntijuus tarkoittaa, asian hallintaa. Sillä ei kuitenkaan ole itseisarvoa, vaan arvo syntyy vasta, kun asiantuntijuutta jaetaan. 

Käsite asiantuntijaorganisaatio onkin paradoksi: organisaatio ei itsessään voi olla mitään, kaikkein vähimmin se voi olla työnantaja sanan perinteisessä merkityksessä työn teettäjänä tai tilaajana. Organisaation rooli on olla alusta työlle ja teoille, jota asiantuntijuus synnyttää. Ellei työyhteisössä ja sen työntekijöissä ole asiantuntijuutta, ei organisaatiolla ole itseisarvoa. Riippuvuudet ja arvo syntyvät ihmisten välisistä suhteista.

Organisaation sisin, ydin, voi siis syntyä vain sen asiantuntijoiden jakaessa osaamistaan. Ydinviesti syntyy yhteisen diskurssin kautta, jossa se kirkastetaan. Yhteinen työ ja teot voivat tapahtua vasta tämän jälkeen.

Minna Riikka Järvinen, tj